Hyvän avauserän pelannut Ilveksen U20-joukkue taipui varsinkin vaisun kolmannen erän ansiosta Jyväskylän JYPille lukemin 2–6 lauantaina Hakametsässä. Ilves hallitsi toistakin erää mielin määrin, mutta maalinteko oli tänään hankalaa. Erikoislaatuisen ottelun huipennus oli kolmannessa erässä itsensä irti sanonut Hakametsän kauan palvellut tulostaulu.
Ottelun ensimmäinen tilastomerkintä tuli ajassa 1.41, kun Ilveksen Kalle Karttu ampui kiekon katsomoon ja sai rangaistuksen pelin viivyttämisestä. Kotijoukkueen alivoima oli kuitenkin kunnossa, ja avausmaalia ei nähty. Pari minuuttia myöhemmin oli Ilveksen vuoro kokeilla ylivoimansa tehokkuutta, mutta lopputulos oli yhä sama. Seuraava mahdollisuus ylivoimaan koitti Ilvekselle ajassa 11.11, mutta näyttävästä pyörityksestä huolimatta maaliin kiekkoa ei vieläkään saatu.
Kolmas kerta sanoi tälläkin kertaa toden, ja Ilves onnistui maalinteossa vieraiden kolmannen jäähyn aikana ajassa 14.10. Jalmari Melanen ohjasi kiekon maaliin näyttävän kuvion päätteeksi, syöttäjinä toimivat Max Poikela ja Roni Kuukasjärvi. Jäähyrikkaan avauserän lopussa Ilves selvitti vielä kaksikin alivoimaa, ja näin tauolle mentiin kotijohdossa 1–0.

Toinen erä alkoi kotijoukkueen hallinnassa, mutta pikkuhiljaa myös JYP pääsi paremmin peliin mukaan. Se pääsi ylivoimalle ajassa 23.37, mutta Ilveksen alivoima oli yhä rautaa. Seuraavan kerran sitä testattiin ajassa 28.41, ja nyt JYP myös sen hyödynsi ja ottelu oli tasan 1–1. Jäähyjen myötä ote siirtyi pikkuhiljaa vieraille ja se siirtyikin johtoon Teemu Immosen toisella osumalla ajassa 30.41.
Ilves pääsi puolestaan ylivoimalle minuutti myöhemmin ja loi lukuisia maalipaikkoja, mutta Otto Hannikainen vieraiden maalilla otti muutaman näyttävän pelastuksen. Seuraava ylivoima puolestaan tuotti tuloksen kun Max Poikela ampui komean tasoituksen. Erän loppu oli täydellistä kotijoukkueen näytöstä, ja siihen mahtui epäonnistunut rangaistuslaukauskin, mutta silti vaan JYP siirtyi johtoon erän viimeisellä minuutilla liki ainoasta hyökkäyksestään toisen erän loppupuoliskolla. Päätöserään lähdettiin 2–3-vierasjohdossa.

Kolmannen erän alkuun iski JYP jo neljännen maalinsa, joka kuitenkin hylättiin hieman kyseenalaisen maalivahdin häirinnän vuoksi, mutta hetkeä myöhemmin se teki ylivoimalla hyväksytyn maalin ja peli oli 2–4. Tässä vaiheessa sekosivat sekä Ilveksen peli että Hakametsän tulostaulu, ja ajassa 48.37 meni JYP jo kolmen maalin johtoon. Kotijoukkue sai tilaisuuden ylivoimaan erän puolivälissä, mutta ei onnistunut, ja lopulta JYP naulasi tyhjään maaliin loppulukemat 2–6.
Ravintola Kauppi Sport Center palkitsi Ilveksen nälkäisimpänä pelaajana tehot 1+1 tänään summanneen Jalmari Melasen.
– Liikaa jäähyjä ja liikaa päästettiin taas maaleja omiin. Halvalla saa kaveri tehdä meille maaleja.
Jatkon suhteen Melanen on luottavaisempi.
– Meillä on edelleen hyvä fiilis kopissa, ja kun tarkennetaan puolustamista, niin tulostakin alkaa varmasti tulla.
Ilveksen kausi jatkuu heti huomenna Porissa Ässiä vastaan. Ottelu alkaa klo 14 ja on katsottavissa Leijonat.tv-palvelun kautta.
Ottelun tilastot: tulospalvelu.leijonat.fi
U20 SM-sarja: Otteluohjelma, sarjataulukko ja tilastot
Ilves.com: U20-otteluraportit







