Heikki Mälkiä on poissa

Ilves-Hockey Oy

Pitkän uran sekä pelaajana että valmentajana tehnyt Heikki Mälkiä on poistunut keskuudestamme 68 vuoden iässä. Mälkiä toimi Ilveksessä päävalmentajana kausina 1999–2001 ja 2009–2010.

Imatralaislähtöisen Heikki Mälkiän ensimmäisellä päävalmentajakaudella Ilveksessä joukkueen tekemiseen haettiin uutta suuntaa, ja työ kantoi hedelmää seuraavalla kaudella. Ilves sijoittui kaudella 2000–2001 runkosarjassa viidenneksi ja eteni playoffseissa ikimuistoisen HIFK–Ilves-puolivälieräsarjan jälkeen mitalipeleihin. Kausi päättyi SM-pronssiin, joka jäi seuran viimeisimmäksi mitaliksi ennen keväällä 2022 saavutettua pronssia.

Mälkiä palasi Ilvekseen kaudeksi 2009–2010, jolloin hän toimi joukkueen päävalmentajana maaliskuuhun asti.

Heikki Mälkiä kuuluu SaiPan seurahistorian merkittävimpiin henkilöihin sekä pelaajana että valmentajana. Liigatasolla hän pelasi SaiPassa yhdeksällä kaudella ja toimi joukkueen päävalmentajana kahdeksalla kaudella. Lappeenrantalaisseura jäädytti Mälkiän pelinumeron 20 vuonna 2009.

SaiPan ja Ilveksen ohella Mälkiä työskenteli Liigassa päävalmentajana HIFK:ssa yhdellä kaudella. Ulkomailla hän valmensi Tanskassa, Sloveniassa, Itävallassa ja Unkarissa yhteensä yhdeksällä kaudella.

Ilves kiittää Heikki Mälkiää hänen työstään seuran ja suomalaisen jääkiekon hyväksi sekä esittää lämpimät osanottonsa hänen läheisilleen.

UUTISET