U20 SM-sarjan kärkijoukkueisiin alkukaudesta noussut Pelicans löi Ilveksen keskiviikkona kotiottelussaan Lahdessa. Alusta asti ottelua hienokseltaan hallinnut kotijoukkue ei oikeastaan missään vaiheessa päästänyt Ilvestä iskuetäisyydelle, ja loppunumerot kirjattiin 5–2 Pelicansille.
Ilves joutui lähtemään tähänkin vierasotteluun melko niukalla rosterilla, sillä runkomiehistä puuttuivat eri syistä muun muassa Aleksi Koponen, Juho Nyberg, Leevi Pelkonen sekä Jalmari Melanen.
Ottelun ensimmäinen tilastomerkintä tuli ajassa 7.10, kun Ilveksen Rasmus Rinne sai 2+10 minuutin rangaistuksen selästä taklaamisesta. Tämän alivoiman vierailija selvitti, mutta reilu minuutti myöhemmin vei Aleksi Kilpeläinen Pelicansin 1–0 johtoon ammuttuaan Justus Vuorisen torjuman kiekon maaliin. Ajassa 17.50 laukoi kotijoukkueen Alvar Soisalo niin ikään reboundista Pelicansin jo 2–0 johtoon. Erän lopun Ilves joutui jälleen pelaamaan alivoimalla, mutta lisämaaleja ei nähty joten toiseen erään lähdettiin kotijohdossa 2–0.
Myös kakkoserän alussa Ilves selvitti yhden alivoiman, mutta ajassa 25.50 kun vierailijoille oli jälleen tulossa rangaistus, ampui Aatu Pohjalainen maalin edestä Pelicansin jo ratkaisevan tuntuisesti 3–0 johtoon. Ilves ei kuitenkaan luovuttanut, vaan ajassa 26.53 iski Rasmus Rinne maalin edestä kavennuksen Roni Kuukasjärven ja Max Poikelan esityöstä. Pikkuilvekset saivat erinomaisen tilaisuuden lisämaalin tekoon erän puolivälissä, kun se sai pelata lähes minuutin kahden miehen ylivoimalla, mutta tällä kertaa pyöritys oli varsin tehotonta. Ilves oli hallitsevampi osapuoli myös erän loppupuoliskolla, mutta harvat maalipaikat hoiteli kuitenkin Pelicansin maalilla hyvin pelannut Jaakko Uotila. Toiselle tauolle siis lukemissa 3–1.
Kolmannen erän alussa molemmat joukkueet pääsivät kokeilemaan ylivoimapelinsä tehokkuutta, mutta tilanne pysyi muuttumattomana. Hieman erän puolivälin jälkeen homma alkoi olla taputeltu, kun Kilpeläinen vei ottelun toisella osumallaan Pelicansin jo 4–1 johtoon. Ilves lähti hakemaan kavennusta ilman maalivahtia jo viisi minuuttia ennen erän loppua, ja kuten arvata saattaa, niin riski ei tällä kertaa tuonut toivottua tulosta. Lopullisen niitin Ilveksen arkkuun ampui tänään Eerik Kolehmainen ajassa 57.02 tyhjään maaliin. Ilves pääsi ottelun lopulla vielä ylivoimalle ja pientä lohtua saatiinkin, kun lauantaina Helsingissä liigajäilläkin hyvällä pelillään ihastuttanut Miska Liljeberg kavensi loppulukemiksi 5–2.
Ilveksen U20-joukkueen kausi jatkuu kotiottelulla SaiPaa vastaan tämän viikon lauantaina 17. lokakuuta. Ottelu alkaa Hakametsässä klo 16.30 – tervetuloa kannustamaan Ilves taas voittojen tielle!
Ottelun tilastot: tulospalvelu.leijonat.fi
U20 SM-sarja: Otteluohjelma, sarjataulukko ja tilastot
Ilves.com: U20-otteluraportit






