1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Ilvekselle kaksi pistettä matkaan Jyväskylästä

Ilvekselle kaksi pistettä matkaan Jyväskylästä

Henri Honkala

Ilves ja matkaan lähtenyt fanijoukko sai lopulta haluamansa, kun Ilves raapi Nick Baptisten jatkoajan ylivoimamaalilla voiton takaisin Tampereelle. Voittomaalin iskeneen Baptisten lisäksi ottelun yksi hahmoista oli maalivahti Marek Langhamer, joka torjui varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla rangaistuslaukauksen.

Ilves ensimmäisenä taululle

Kellossa oli ehtinyt kulua vain 15 sekuntia ja Ilves luo hyvän vetopaikan hyökkäyspäässä. Joonas Oden tuo hyvällä jalalla kiekon yli siniviivan ja jättää sen Les Lancasterille, jonka laukauksen JYP-kassari Topias Leinonen torjuu olkapäällään.

Ilves pyrki selvästi saamaan paljon kiekkoa kohti maalia, ja tätä toteutti omalta osaltaan ensin Joona Ikonen ja hetken päästä Colton Beck. Maalin edessä ei kuitenkaan saatu tarvittavaa ohjausta vielä maalintekoon. Tarvittava juonikkuus saatiin Nick Baptisten lavasta, kun maalitykki löytää tilaa keskeltä sektoria, ja terävä laukaus painuu verkon perukoille ajassa 4:08. Tilannetta edelsi vahva prässipelaaja kotijoukkueen avauspelaamiseen, ja tämä aktiivinen karvaus tuottikin ottelun alussa muutamia kiekonriistoja syvälläkin päädyssä.

Toisessa päädyssä veräjää vartioinut Marek Langhamer joutui tositoimiin ensimmäisen kerran kahdeksan minuutin pelin jälkeen. Eetu Peltolalle avautuu kimmonneen kiekon johdosta tilaa, ja puolustaja ottaa tyhjät pois. Langhamer potkaisee hyvin vastaan tätä yritystä, ja onnistuukin torjumaan. Erän yrittäessä puolta väliä, sai kotijoukkue vuorostaan muutamia pidempiä hyökkäyksiä.

Kuva: Jiri Halttunen / JYP

Viitisen minuuttia ennen erän loppua nähtiin ottelun ensimmäinen erikoistilanne Jarkko Parikan liukuessa kohti jäähyboksia korkeasta mailasta. Hyvin peliin sisään tullut Langhamer onnistuu nappaamaan viisikin laadukasta torjuntaa, eikä kuparinen rikkoudu tsekkivahdin selän takana.

JYP pääsi mukaan otteluun Ilveksen vahvan alun jälkeen, mutta kuparista se ei saanut rikottua ensimmäisessä erässä. Ilveksellä oli vielä aivan erän lopulla loistava tekopaikka, kun Baptiste ohjaa Tuomas Salmelan hyvän syötön kohti maalia. Lukemista 0-1 kuitenkin erätauolle.

Joona Ikonen osuu kahdesti

Langhamer jatkaa siitä mihin ensimmäisessä erässä jäi. Ensin hyvä jalkatorjunta pysäyttää Joakim Kemellin yrityksen, ja hetken päästä räpylään jäi Rasmus Heljankon laukaus. Toisessa päässä Ilveksen tueksi lähtenyt vierasyleisö saa aihetta huutoon, kun Joona Ikonen ja Petri Kontiola juonivat johdon tuplaavan osuman. Ikonen jättää hyvällä takakierrolla mukaan tulevan Kontiolan, ja jatkaa liikkeen keskustaan. Kontiola siirtää pelivälineen takaisin Ikoselle ja tämän suoraan syötöstä lähtenyt tälli löytää vuorostaan maalin ylähyllyn. Ilves kahden maalin johtoon ajassa 23:05. Kakkossyöttö Eetu Päkkilälle.

Kuva: Jiri Halttunen / JYP

Mahdollisuus jo seuraavaan osumaan saatiin ottelun puolessa välissä ylivoimalla. Pelin viivyttämisestä tullutta rangaistusta ei kuitenkaan onnistuttu maalin muodossa hyödyntämään, huolimatta Simon Johanssonin hyvästä laukauksesta ja irtokiekkoon tulleesta Joni Ikosen yrityksestä. Jäähypenkiltä mukaan peliin hypännyt Heljanko pääsee karkaamaan jäähyn täytyttyä suoraan läpiajoon. Lukemat pysyvät kuitenkin 0-2.

Toinenkaan ylivoima-mahdollisuus ei tuota toivottua tulosta, mutta täysikukuisena pelatessa kiekko saadaan jo kolmannen kerran Leinosen selän taakse. Balazs Sebök hakee päätykiekon, ja pelaa sen keskelle samoille jalansijoille mistä Joona Ikonen iski hetki sitten illan ensimmäisen osumansa. Tällä kertaa kiekko kilahtaa tolppaan, ja siitä Leinosen selkään ja valuu lopulta maaliin asti.

Ilveksen kolmas ylivoima-mahdollisuus tulee vielä erän lopulla, mutta tällä kertaa soi toisessa päässä. JYP saa kuparisensa rikki, kun Samuel Helenius yllättää Langhamerin. Lukemista 1-3 kolmanteen erään.

Neljä maalia ja rankkari kolmannessa erässä

Kolmannen erän alussa Ilves sortui hieman jäähyilyyn, kun ensin Kontiola sai kahden minuutin rangaistuksen kampituksesta, ja perään Salmelalle samasta syystä. JYP sai kahden minuutin ylivoimaa 23 sekuntia, mutta se tarvitsi vain seitsemän kunnes Jerry Turkulainen toi kotijoukkueen jo maalin päähän. Loput alivoimasta Ilves onnistui selvittämään.

Kuva: Jiri Halttunen / JYP

Kuitti tulee ajassa 45:53 omalla ylivoimalla. Henrik Haapala saa maalin kulmalla kiekon, ja pyrkii syöttämään painottomalle puolelle. Kiekko pomppaa Leinosen syötönkatkosta suoraan takaisin Haapalalle, joka nostaa hallitusti Ilves-uransa ensimmäisen osuman ja tupsukorvat jälleen kahden maalin johtoon. Syöttöpisteet Kapteeni Suomelle, sekä Simon Johanssonille.

Kotijoukkue haki kavennusta vimmatusti, mutta Ilves-maalivahti Marek Langhamerin johdolla kesti. Kotijoukkueen kannalta paras mahdollisuus kavennukseen tuli nelisen minuuttia ennen ottelun loppua. Ilvekselle korkeasta mailasta kaksi minuuttia ajassa 15:49, ja samassa ajassa JYP otti aikalisän. Ilman maalivahtia tasoitusta hakien kuudella kenttäpelaajalla se onnistui saamaan pakkopelin kuntoon, ja lopulta kavennuksen. Anttoni Honka laukoo viivasta ja Samuel Salonen saa ohjauksen väliin.

Minuutti tästä ja JYP tulee ottelussa väkisin tasoihin. Ville Ottavaisen kova syöttö osuu Severi Lahtisen lapaan joka ohjaa pelin lukemiin 4-4. Vielä ottelun varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla kotijoukkue JYP:lle vihelletään rangaistuslaukaus. Langhamer vetää tässä kaksintaistelussa Adam Brodeckia vastaan pidemmän korren.

Kolmannen erän laukaukset kotijoukkueelle 17-4, ja pitkän kaavan kautta haetaan tänään ratkaisua ja yhden lisäpisteen kohtaloa.

Jatkoajan alussa Les Lancaster haastaa hyvin kohti JYP-maalia, ja saa palkinnoksi hankittua Ilveksen ylivoimalle. Neljällä kolmea vastaan pelatessa digitaalit pysähtyvät aikaan 61:37. Nick Baptiste haastaa keskustaan ja terävä laukaus räjäyttää vierasfanipäädyn huutoon.

Ilvekselle ja upeaa meteliä läpi ottelun pitänyt vierasfaneille lopulta mieluinen päätös ottelulle, kun takaisin Tampereelle matkaa kaksi äärimmäisen tärkeää sarjapistettä runkosarjan loppuhuipennusta silmällä pitäen.

Ilves announced important contract extensions – captain Eemeli Suomi stays at the club
”Onnistumisemme mitataan pudotuspeleissä” – haastattelussa päävalmentaja Jouko Myrrä
UUTISET