Otteluraportti

Ilvekselle rutkasti onnistumisia kotivoitossa

Henri Honkala

6 - 1

60:00 4467

Ilveksellä oli perjantai-illan ottelussa pienimuotoinen kasvojenpesun paikka tiistaisen Pelicans-tappion jälkeen. Vastustajaksi Hakametsään saapui HPK, jonka kolme edellistä ottelua olivat kaikki venyneet jatkoajalle asti. Itse ottelun alusta muodostui yhden pelaajan show.

Avauserä Langhamerin näytöstä

Ottelu lähti liikkeelle hieman tunnustellen, eikä kumpikaan joukkue oikein pysty ottamaan peliä selkeämmin haltuun. Muutamaa kulmapyöritystä lukuunottamatta ensimmäistä kunnon maalipaikkaa saadaan odottaa.

Neljän minuutin kohdalla Leo Lööf päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä. Nuoren ruotsalaispuolustajan ennakkoluuloton ja rohkea peli hyökkäyspään siniviivan tuntumassa johtaa tilan aukeamiseen HPK:n puolustusviisikossa, ja Lööf päättää  nousunsa maalille nostamalla kiekon etukulmasta ohi HPK-vahti Eetu Laurikaisen. Lööfin ensimmäinen liigaosuma on upea yksilösuoritus ja tällä osumall ajassa 4:24 Ilves siirtyy ottelussa johtoon.

Tämän johto-osuman jälkeen kotijoukkue hieman passivoitui, ja HPK sai otetta pelistä. Seitsemän minuutin kohdalla alkoi Marek Langhamer -show, kun Arto Laatikainen pääsee laukomaan sydämmensä kyllyydestä irtokiekkoon. Langhamerin räpyläkäsi heilahtaa ja Ilves selvittää tilanteen. HPK pääsee kokeilemaan tasoituksen hakua seuraavaksi ylivoimalla Ilveksellä ollessa liikaa pelaajia kentällä. Läpi alkukauden vahva alivoimapeli jatkuu samanlaisena, ja Langhamerin johdolla se kestää tämän erikoistilanteen. Ilves joutuu vielä  toistamiseen alivoimalle, mutta tilanne valotaululla ei vaihdu.

Avauserän hahmosta ei ollut epäselvyyttä Marek Langhamerin torjuessa ensin Joel Janatuisen terävän laukauksen. Pian tästä Tommi Tikka karkaa laidalta läpiajoon, mutta Langhamer selvittää tämän, sekä jatkotilanteeseen tulleen Antti Pihlströmin yrityksen maaliviivalta.

Ilves saa vielä erän lopulla itsekin hyvän paineen hyökkäyspäähän. Balazs Sebok voittaa päädyssä kaksinkamppailun ja peliväline kiertää Les Lancasterin kautta viivaan, josta Jarkko Parikka ottaa pari potkua eteenpäin ja lähettää vastustamattoman laukauksen tolpan kautta maaliin. Vaikka HPK oli pelitapahtumiin nähden vähän edellä, oli Marek Langhamer 11 avauserän torjunnalla ohittamaton. Omissa tekopaikoissaan Ilves vastaavasti oli tehokas, ja näin ollen se pääsee toiseen erään kahden maalin johdossa.

Toinen erä myös pelillisesti vahvaa

Toisessa erässä myös pelillinen ilme oli vahvempaa, ja Ilves karkaa ajassa 26:10 jo 3-0 johtoon. Vastahyökkäyksestä kiekko pelataan Tuomas Salmelalle joka lähettää laukauksen maalille. Panu Mieho on irtokiekossa, ja lopulta peliväline pomppii maalin kulmalle Nick Baptistelle joka kiepsauttaa kiekon maaliin.

Myös Langhamer jatkaa vakuuttavia otteitaan. Ensin Langhamer torjuu maalin eteen unohtuneen Juuso Ikosen rystynoston. Hieman aikaa tästä ja Markus Nenonen murtautuu läpiajoon jonka tämänkin Langhamer selvittää. Liekeissä ollut tshekkivahti saa ansaitusti Hakametsän yleisöltä tässä vaiheessa jo raikuvat suosionosoitukset jokaisesta torjunnastaan.

Toisessa päässä Lancaster yrittää todellista highlight-osumaa, mutta nosto jalkojen välistä suuntautuu hieman ohi maalin. Paine kuitenkin pysyy hyökkäysalueella ja kiekko päätyy uudestaan Lancasterille, joka löytää poikittaissyötöllään Eemeli Suomen. Kapteeni naulaa ajassa 31:36 lukemiksi jo 4-0, ja samassa ajassa HPK vaihtaa maalin suulle Daniel Lebedeffin.

Nopeasti tämän jälkeen vuorostaan Ilves saa ottelun ensimmäisen ylivoimamahdollisuutensa, kun Matias Mäntykivi kaadetaan. Ylivoima pyöriikin mallikkaasti kun Petri Kontiolan kautta kiekko pelataan äsken maalinteossa onnistuneelle Suomelle. Terävä laukaus suoraan syötöstä painuu vain hieman yli maalin.

Kolme minuuttia ennen erän päättymistä HPK pääsee Juuso Ikosen voimin nousemaan oikealta laidalta. Ikosen lättysyöttö löytää toisesta aallosta lipuvan konkaripuolustaja Arto Laatikaisen, jonka laukaus rikkoo vierailijoiden kuparisen ja Langhamerin nollan.

Ilves kaunistelee lukemia viimeisessä erässä

Kolmannessa erässä hämeenlinnalaisvieraat käynnistelivät kirivaihetta sen saadessa jälleen peliä Ilves-päätyyn. Ykkösluokan maalipaikkoille se ei kuitenkaan onnistunut pääsemään Ilveksen vahvan maalin edustan puolustamisen johdosta. Parhaan mahdollisuuden kavennukseen HPK saa ylivoiman kautta Simon Johanssonin istahdettua kahden minuutin istunnolle koukkaamisesta. Aivan ylivoiman lopulla Petteri Nurmi lähettää laukauksen maalille, mutta Langhamer näkee tämän laukauksen.

Kymmenen minuuttia varsinaista peliaikaa jäljellä ja alkukauden perusteella huippuhankinnaksi hämeenlinnalaisille osoittautuva Michael Joly purjehtii läpi Ilves viisikon. Pitkälle viety harhautus näyttää johtavan jo tyhjän maaliin, mutta tähänkin ehtii vielä Marek Langhamer venyttämään patjansa.

Ajassa 12:55 Ilveksen illan toinen ylivoima tuottaa tuloksen nyt myös erikoistilannepelaamisessa, kun Joona Ikonen nostaa maalin edustalta kiekon ensimmäistä kertaa myös ohi Lebedeffin. Heti perään Nick Baptiste karkaa läpiajoon ja viimeistään ratkaisee ottelun illan toisella osumallaan. Loppuaika on pelailua Ilveksen ottaessa Hakametsän perjantai-illasta täydet kolme sarjapistettä maalein 6-1.

Marek Langhamerille lopulta 32 torjuntaa ja koko Ilvekseltä joukkueena varsinkin tuloksellisesti hieno esitys keltavihreän kotiyleisön edessä.


Seuraavan kerran Ilves esiintyy Hakametsässä ensi keskiviikkona, kun vastaan luistelee Porin Ässät. Ottelu starttaa 18:30.

Sarjataulukko

#JOUKKUEOPP/O
1 TPS16342.13
2 KooKoo18321.78
3 Sport15281.87
4 Kärpät15281.87
5 Pelicans14271.93
6 HIFK16261.63
7 Ilves14251.79
8 Lukko16231.44
9 Tappara15221.47
10 SaiPa16211.31
11 JYP15211.40
12 KalPa17211.24
13 Jukurit17171.00
14 Ässät17150.88
15 HPK15140.93

TWITTER

Lisää aiheita

23.10.2021 / Otteluraportti

Ilves nappaa herkullisen revanssivoiton KalPasta Hakametsässä

Ilveksen voittoputki jatkuu maali-ilottelulla Hakametsässä, kun Ilves kaataa KalPan 5-2. Joukkueessa syntyi onnistumisia laajalla rintamalla pistesaalin karttuessa kymmenellä pelaajalla. Janottu revanssi saatiin kovalla kamppailulla, kun...

LUE LISÄÄ


23.10.2021 / Otteluennakko

Tule kannustamaan Ilves voittoon KalPasta ja ottelun jälkeen tapaamaan pelaajia

Hakametsän ottelut 8/13 Tänään Hakametsässä pelataan viimeistä kertaa perinteistä KalPaa vastaan. Kuopion ylpeys toimi nimellä Sortavalan Palloseura vuosina 1929–1946, jonka jälkeen vuonna 1945 Sortavalan Palloseura...

LUE LISÄÄ


22.10.2021 / Uutinen

Tampereen kaupunki toteuttaa POP-UP-rokotuksia Hakametsän jäähallilla lauantaina 23.10.

Onko rokote ottamatta? Lauantaina 23.10. Ilves-KalPa -ottelussa Hakametsän AD-kulmassa on paikalla rokotusbussi, josta saat koronavirusrokotuksen ilman ajanvarausta. Rokotukset ovat maksuttomia kaikille yli 12-vuotiaille kotikunnasta riippumatta....

LUE LISÄÄ