CHL:n puolivälierissä Ilvestä vastaan asettuva Luleå Hockey on CHL:n historian ensimmäinen mestari kaudelta 2014–2015. Viime kaudella luulajalaiset juhlivat 29 vuoden tauon jälkeen Ruotsin mestaruutta, joka oli vuonna 1977 perustetun seuran toinen liigamestaruus.
Kausi 2024–2025
Luleå sijoittui mestaruuteen huipentuneella viime kaudella SHL:n runkosarjassa toiseksi kerättyään 52 ottelusta 33 voittoa ja 92 pistettä. Kolmanneksi eniten maaleja tehneen ja neljänneksi vähiten päästäneen joukkueen maaliero oli 157–129 eli +28. Kotonaan luulajalaiset ottivat 26 pelistä 16 voittoa ja 45 pistettä, eli joukkueen pistetahti oli tasaista sekä kotona että vieraissa.
Runkosarjassa joukkueen paras pistemies oli Mathias Bromé, joka teki tehot 19+20=39. Brian O’Neill merkkautti pisteet 13+25=38 ja Anton Levtchi 39 ottelussa 14+21=35. 30 pisteen rajan ylittivät myös Linus Omark (12+22=34) ja Brendan Shinnimin (16+16=32). Puolustajista tehokkain oli kanadalainen Frédéric Allard, joka teki pisteet 5+17=22 ja jonka plusmiinussaldo oli SHL:n kolmanneksi paras.
Levtchin ohella joukkueen suomalaispelaajiin kuuluivat Markus Nurmi (44. 10+14=24), Ilveksen kasvattama puolustaja Oskari Laaksonen (24. 5+13=18), Eetu Koivistoinen (51. 7+3=10) ja Arttu Tuhkala (21. 0+1=1).
32 ottelussa kolme nollapeliä pelanneen maalivahti Matteus Wardin torjuntaprosentti oli 90,80 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,21. Joel Lassinantin vastaavat lukemat 21 ottelua, yksi nollapeli, 89,94 ja 2.50.
Playoffseissa Luleå kaatoi puolivälierissä Vaxjö Lakersin otteluvoitoin 4–1, välierissä Frölunda HC:n 4–2 ja finaaleissa Brynäs IF:n 2–4. Kanadalaispuolustaja Frédéric Allard voitti playoffsien pistepörssin iskettyään 17 ottelussa tehot 3+18=21. Sarjan pistepörssin viiden kärkeen mahtuivat Luulajasta myös Pontus Andreasson (12+8=20), Brian O’Neill (6+10=16) ja Markus Nurmi (2+12=14). Matteus Ward torjui 14 pelaamastaan ottelusta 11 voittoa ja kolme nollapeliä. Hänen torjuntaprosenttinsa oli kevään peleissä 92,73 ja päästetyjen maalien keskiarvo 1,83.
Luleån kotiotteluiden yleisökeskiarvo oli runkosarjassa 6129 ja playoffseissa 6150, joka on myös kotiareenan kapasiteetti.
Kauden 2025–2026 joukkueesta voit lukea lisää erillisestä otteluennakosta.
Edelliset kaudet CHL:ssä
Tätä kautta ennen Luleå HC on lunastanut paikkansa CHL:ään kuudesti, joskin kausi 2020–2021 jäi pelaamatta koronapandemian takia.
Viimeksi joukkue esiintyi eurosarjassa kaudella 2022–2023, jolloin se voitti lohkonsa yhtä vaille täysillä pisteillä. Luulajalaiset kaatoivat Jukurit Mikkelissä maalein 2–5 ja Luulajassa 4–3. Tšekkiläiseltä Sparta Prahalta joukkue otti pisteet lukemin 2–3 ja 5–2. Tanskalaisen Aalborg Piratesin kanssa tuloksina olivat 1–3-vierasvoitto ja 2–1-jatkoaikavoitto kotona. Playoffsien neljännesvälierissä vastaan asettui saksalainen Grizzlys Wolfsburg, jonka ruotsalaiset nujersivat yhteismaalein 5–3. Puolivälierissä Jukurit jäi jalkoihin yhteislukemin 8–2. Ruotsalaisvälierät Frölunda Gothenburgia vastaan etenivät rangaistuslaukauskilpailuun asti, jonka luulajalaiset veivät nimiinsä ja etenivät finaaleihin. Luulajassa pelatun finaalin Tapparaa vastaan kotijoukkue hävisi 2–3.
Myös kausi 2019–2020 tuotti seuralle lohkovoiton. Saksalaista Augsburger Pantheria vastaan tuloksina olivat 2–3-kotitappio rangaistuslaukausten jälkeen sekä 4–5-vierasvoitto jatkoajalla. Tšekkiläinen Bílí Tygři Liberec kaatui kotona 4–1 ja vieraissa 4–5 jatkoajalla. Pohjoisirlantilaisen Belfast Giantsin Luleå voitti vieraissa 3–6 ja kotona 4–0. Neljännesvälierissä joukkue kaatoi sveitsiläisen SC Bernin yhteismaalein 7–2 ja puolivälierissä myös sveitsiläisen Lausanne HC:n 7–3. Matka katkesi välieriin, joissa Frölunda Gothenburg oli parempi yhteislukemin 4–5.
Kaudella 2016–2017 Luulaja jäi lohkovaiheeseen, kun kaikki neljä ottelua tuottivat tappiot. Saksalaista Eisbären Berliniä vastaan lukemat olivat vieraissa 2–1 sekä kotona 2–5 ja SaiPaa vastaan kotona 2–4 ja vieraissa 3–2 rangaistuslaukausten jälkeen.
2015–2016 luulajalaiset voittivat lohkonsa kaatamalla Lukon kotona 4–3 voittomaalikilpailussa ja vieraissa 0–3. Fribourg-Gottéronin joukkue voitti kotonaan 4–2, mutta hävisi sveitsiläisille vieraissa 4–3. Playoffsien ensimmäiseltä kierrokselta Luleå eteni jatkoon kaatamalla Färjestad Karlstadin yhteistuloksella 4–3. Seuraavaksi neljännesvälierissä Tappara taipui ruotsalaisille 6–2, mutta puolivälierissä Frölunda Gothenburg oli lopulta Luleåta parempi otteluparin ratketessa vasta voittomaalikilpailussa.
CHL:n historian ensimmäinen kausi 2014–2015 oli Luleålle menestys, kun joukkue voitti ensin lohkonsa ja eteni lopulta sarjan mestaruuteen asti. Lohkossa saksalainen Hamburg Freezers jäi jalkoihin maalein 1–4 ja 6–0 sekä englantilainen Nottingham Panthersin 1–10 ja 9–1. Lukon Luleå voitti kotonaan 3–1, mutta hävisi Raumalla 2–0. Neljännesvälierissä itävaltalainen Red Bull Salzburg taipui Luulajalle voittomaalikilpailun jälkeen, Lukko yhteismaalein 7–3 ja ruotsalainen Skellefteå AIK 5–4. Mestaruuden ratkaissut finaali pelattiin Luulajassa, jossa kotijoukkue kaatoi Frölunda Gothenburgin 4–2.
European Trophyn Luulaja puolestaan voitti vuonna 2012.
Coop Norrbotten Arena
Coor Norbotten Arenan paikalla Delfinenin kaupunginosassa Skutvikenissä sijainnutta alkuperäistä, vuonna 1970 valmistunutta luistinrataa kutsuttiin nimellä ”Delfiini”. Vuonna 2002 suuren remontin myötä syntynyttä areenaa kunnostettiin ja laajennettiin 2009. Nimioikeuksien myymisen myötä sen nimeksi on tullut Coop Norbotten Arena. Myöhempinä vuosina areenalle tehtyjen päivitysten ja muutosten myötä kapasiteetti on laskenut 6300:sta nykyiseen 6150:een.
Pääareenan vierestä löytyy myös B-, C- ja D-hallit, joista ensimmäinen sisältää 500 katsojapaikkaa. Jääkiekon ja taitoluistelun Coop Norrbotten Arenalla järjestetään erilaisia tapahtumia, kuten konsertteja, messuja ja näyttelyitä. Areena isännöi Melodifestivalenin ensimmäistä kierrosta vuonna 2011 ja kolmatta kierrosta vuonna 2020.
Tietoa areenasta: lulea.se
Coop Norrbotten Arena
Midgårdsvägen 4
973 34 Luleå, Sweden
Seuran historia lyhyesti
Nykyinen Luleå HF perustettiin vuonna 1977 IFK Luleån ja Luleå SK:n jääkiekko-osastojen fuusioituessa GroKo Hockeyksi, jonka nimi tuli seuran sponsorilta. Nykyisen nimensä seura sai kaksi vuotta myöhemmin.
Ensimmäisinä vuosinaan Luleå HF nähtiin Ruotsin toisella sarjatasolla, mutta nousunsa jälkeen pääsarjan pohjoisin seura on pelannut yhtäjaksoisesti maan ykköstasolla vuodesta 1984 lähtien joutumatta kertaakaan karsintoihin.
Luulaja on voittanut Ruotsin mestaruuden vuosina 1996 ja 2025, European Trophyn 2012 ja CHL:n 2015. Ruotsin liigan finaaleissa joukkue on ollut myös vuosina 1993, 1997, 2013 ja 2022. Luleå HF on voittanut kertaalleen myös Tampere Cupin, mikä tapahtui vuonna 1995.
Seuran kaikkien aikojen pistepörssin kärkinimi on hyökkääjä Stefan Nilsson, joka teki Luulajan riveissä 17 pääsarjakauden aikana 572 runkosarjaottelussa tehot 112+377=489 ja 67 playoffs-ottelussa 12+37=49. Peliuransa jälkeen Nilsson on valmentanut seuran junioreissa sekä liigajoukkueessa ja toiminut seuran GM:nä kausina 2016–2024.
Luulajalaislähtöinen puolustaja Jan Sandström nousi Luleån edustusjoukkueeseen vuonna 2001 ja edusti seuraa sen jälkeen uransa loppuun asti eli vuoteen 2018. Luleå on jäädyttänyt seuran riveissä 800 runkosarjaottelua ja 95 playoffs-ottelua pelanneen seuralegendan pelinumeron.
Seuralegendojen joukkoon kuuluu myös suomalaismaalivahti Jarmo Myllys, joka edusti Luulajaa kaudet 1994–2001 ja oli mukana voittamassa Ruotsin mestaruutta keväällä 1996. Seuraavalla kaudella hänet palkittiin sarjan arvokkaimpana pelaajaa. Myllys pelasi Luulajan paidassa 284 runkosarjaottelua sekä 63 playoffs-ottelua kuuluen liigan parhaimpiin maalivahteihin ja onnistuen myös maalinteossa kahdesti. Luleå jäädytti hänen pelinumeronsa 35 vuonna 2011.
Luulajassa syntynyt nykyjoukkueen maalivahti Joel Lassinantti, 32, on myös edustanut seuraa muutamaa lainapestiä ja lyhyttä KHL-vierailua lukuun ottamatta koko uransa ajan. Lassinantin tilillä on maalivahdeista ylivoimaisesti eniten otteluita seuran historiassa.
Ilveksen päävalmentajana kausina 1987–1990 ja 2006–2009 toiminut Sakari Pietilä työskenteli Luulajan päävalmentajana kaudella 1993–1994. Seuraava suomalaissyntyinen valmentaja Luulajan edustusjoukkueessa oli vasta nykyjoukkueen Antti Alamäki, joka on toiminut apuvalmentajana vuodesta 2022 lähtien.
Entiset Ilves-pelaajat Luleå Hockeyssa
Puolustaja Kari Heikkilä siirtyi neljän SM-liigakautensa jälkeen Ilveksestä Luleåån, jota hän edusti kaudet 1983–1986 ennen paluutaan Ilvekseen. Heikkilä toimi Ilveksessä myös päävalmentajana kevätkauden 2016 ja urheilutoimenjohtajana kauden 2017–2018.
Ilveksessä Suomen mestaruuden vuonna 1985 voittanut ja sen jälkeen NHL:ään siirtynyt puolustaja Ville Sirén pelasi Luulajassa kaudet 1992–1994.
Ilveksen riveissä liigauransa sekä aloittanut että päättänyt hyökkääjä Mika Nieminen vietti Luulajan riveissä kaudet 1992-1995, joiden aikana hän teki 138 runkosarjaottelussa tehopisteet 56+102=158.
Ilveksessä keväällä 1985 Suomen mestaruuden voittanut maalivahti Jarmo Myllys nousi Luulajassa seuralegendojen joukkoon edustettuaan seuraa kaudet 1994–2001.
Puolustaja Joni Lehto pelasi Luulajassa kaudella 1996–1997 ja Ilveksessä 1997–1998.
Kanadalaishyökkääjä Shayne Toporowski nähtiin Luleåssa kaudella 2001–2002 ja Ilveksessä kevätkaudela 2004.
Maalivahti Kristian Antila pelasi Ilveksen liigajoukkueessa kausina 1998–2000 ja Luleåssa 2004–2005.
Vuosina 2007 ja 2008 Ilveksessä torjunut maalivahti Tero Leinonen edusti Luulajaa 2005–2007 ennen siirtoaan tupsukorviin.
Urallaan kolmen eri jakson aikana Ilvestä edustanut hyökkääjä Jesse Niinimäki nähtiin luulajalaisjoukkueessa vuosina 2006–2007.
Mikko Pukka pelasi Luleå HF:ssä vuosina 2006–2008 ja Ilveksessä vuonna 2019 yhdessä ottelussa, jossa puolustaja merkkautti kaksi syöttöpistettä.
Viime vuosina TPS:n ja KalPan päävalmentajana toiminut Tommi Miettinen edusti peliurallaan Ilvestä kaudet 1999–2002 ja Luleåta 2007–2009.
Hyökkääjä Sami Sandell edusti Luleåta kaudet 2011–2013 ennen paluutaan Ilvekseen, jonka kapteeninakin hän toimi kausina 2014–2016.
Hyökkääjä Toni Koivisto pelasi Ilveksessä kaudet 2005–2008 ja Luulajassa 2011–2013.
Puolustaja Marcus Fagerudd edusti Luulajaa kausina 2011–2012 sekä 2013–2015 ja Ilvestä 2015–2017.
Kaudet 2010–2013 Luulajaa edustanut hyökkääjä Joonas Vihko nähtiin Ilveksessä vuosina 2015–2016.
Ilveksen Liiga-joukkueeseen kaudella 2008–2009 noussut hyökkääjä Toni Rajala vietti Luulajan joukkueessa kauden 2015–2016.
Juniorivuosinaan Ilveksessä pelannut hyökkääjä Arttu Ilomäki edusti Luleåta vuosina 2019–2021.
Juniori-ikäisenä Ilvekseen siirtynyt ja seurassa ensimmäiset Liiga-kautensa pelannut hyökkääjä Joonas Rask kuului Luleån joukkueeseen kaudet 2021–2023.
Ilves-kasvatti Oskari Laaksonen pelaa Luulajassa kolmatta kauttaan. Viime kaudella seurassa Ruotsin mestaruuden voittanut tamperelaislähtöinen puolustaja aloitti tämän kauden Sveitsin liigassa EHC Biel-Biennessä, mutta palasi juuri Luulajan riveihin neljävuotisella sopimuksella.
Jäädytetyt pelinumerot
4 Stefan Nilsson, 7 Jan Sandström, 12 Johan Strömwall, 22 Hans Norberg, 28 Roger Åkerström, 35 Jarmo Myllys
Luleå Hockey kanavat
Verkkosivut: luleahockey.se
Sosiaalinen media: Facebook | X | Instagram | YouTube | TikTok | LinkedIn
CHL:n esittelyvideo
Luulajan kaupunki
Pohjois-Ruotsissa noin 130 kilometrin ja reilun 1,5 tunnin automatkan päässä Suomen rajalta Perämeren länsirannalla sijaitseva Luulaja on Norrbottenin läänin pääkaupunki ja järjestyksessään Ruotsin 25. suurin kaupunki, jossa asuu nykyään noin 79 000 ihmistä.
Ruotsin kuningas Kustaa Aadolf myönsi kaupungille kuninkaallisen peruskirjan vuonna 1621. Luulajan kaupunki jouduttiin kuitenkin siirtämään vuonna 1649 jäätikön jälkeisen maankohoamisen takia, mikä teki lahdesta liian matalan laivoille. Vielä vuonna 1805 kaupungissa oli vain 947 asukasta. Suuri tulipalo puolestaan tuhosi suurimman osan Luulajan kaupungista vuonna 1887.
Luulajaa pidetään maailman suurimpana murtovesisaaristona, johon kuuluu jopa 1312 saarta. Terästeollisuus on tärkeä osa kaupungin taloutta, sillä Luulajassa toimii SSAB-yhtiön tehdas. Kaupungissa sijaitsee myös Ruotsin ilmavoimien Norrbottenin siiven tukikohta. Luulajan teknillisessä yliopistossa puolestaan on noin 15 000 opiskelijaa. Facebookin ensimmäinen Yhdysvaltojen ulkopuolella sijaitseva datakeskus valmistui Luulajaan vuonna 2012.
Alle 10 kilometrin päässä kaupungin keskustasta sijaitseva Luulajan/Kallaxin lentokenttä on Ruotsin viidenneksi suurin lentokenttä, josta on noin 15 päivittäistä lentoa Tukholmaan ja takaisin. Luulajasta on rautatieyhteydet sekä pohjoiseen Kiirunaan ja Norjan Narvikiin että etelään kohti Tukholmaa. Läheisten rannikkokaupunkien tavoittamiseen tarvitaan kuitenkin autoa tai linja-autoa. Luulajan satama on maan seitsemänneksi suurin.
Luulajan korkein rakennus on 67 metriä korkea uusgoottilainen katedraali, Luulajan tuomiokirkko, joka valmistui vuonna 1893. Maailman ensimmäinen sisäostoskeskus avattiin Luulajassa vuona 1955. Kaupungin kulttuuritarjontaan kuuluvat Norbottenin teatteri ja Norrbottenin museo, indoor Minus 30 -talvifestivaali ja kesällä Luulajan satamafestivaali. Gammelstadin kirkkokaupunki, jossa Luulajan alkuperäinen kaupunki sijaitsi, on UNESCO:n maailmanperintökohde. Kirkkokaupunki sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Luulajasta. Gammelstadin kirkko on nimeltään Nederluleån kirkko, ja se on Norrlannin suurin keskiaikainen kirkko. Norrbottenin lentotukikohdan vierestä löytyy myös F21-ilmailumuseo.
Lue lisää: visitlulea.se/en










