Milla Mettiäinen

KE 2.2. 18:30 HPK - Ilves, Hämeenlinna

3 - 2
(0-0, 2-1, 0-1, 1-0) JA
TILASTOT

63:58 10

Ilves palasi tositoimiin viikon tauon jälkeen Hämeenlinnassa, kun vastaan asettui Hämeenlinnan Pallokerho. Kolmen ottelun voittoputki katkesi Ilveksen vahvasta kamppailusta huolimatta, kun HPK vei ottelun nimiinsä jatkoerässä. Ilveksen maaleista vastasi Balázs Sebok ja Joni Ikonen.

Ensimmäinen erä tupsukorvien hallintaa

Ilves aloitti paineistuksen heti kamppailun alusta, kun Petri Kontiola, Joonas Oden, sekä Aleksi Elorinne pääsivät kiekon kanssa hyökkäysalueelle virittelemään alkutahteja ottelulle. Simon Johansson sai ensimmäisen paikan, kun vajaa kahden minuutin pelin jälkeen Joona Ikonen syötti tälle maalin oikealle kulmalle, mutta Johansson pyyhkäisi tällä kertaa vain pölyjä kiekon päältä.

HPK ei juuri hyökkäyksiä saanut aikaan, kun Ilves katkoi valtaosan Pallokerhon nousuista viimeistään oman pään siniviivan tuntumassa. HPK:n ensimmäinen laukaus syntyi yli viiden minuutin pelin jälkeen, jonka Miro Nalli blokkasi.

Simon Johansson määrättiin kahden minuutin istunnolle korkeasta mailasta ajassa 5:44. Ilveksen alivoima pelasi tiiviisti, eikä vaarallisia tilanteita juurikaan omassa päädyssä nähty.

HPK alkoi saamaan rivejään kasaan hieman ennen erän puoliväliä, eikä peli enää ollut täysin Ilves-merkkistä. muutaman HPK-hyökkäyksen jälkeen Joona Ikonen antoi kauniin syötön maalin eteen Eemeli Suomelle, mutta tyhjää koloa ei maalista löytynyt. Useamman Ilves-kuvion jälkeen Nick Baptiste pääsi nousemaan vasenta kaistaa mainiolle vetopaikalle. Nähtiin myös parivaljakko Parikka-Lancasterin hyvää viivapelaamista, joka päättyi terävään laukaukseen.

HPK sai rangaistuksen pelin viivyttämisestä, Artturi Toivolan nepattua kiekon katsomoon, kun erää oli jäljellä vajaa viisi minuuttia. Ilveksen ylivoima pääsi ensimmäistä kertaa tässä illassa irti. Ylivoima alkoi epäonnekkaasti, kun syötön mentyä pieleen HPK pääsi kaksi¬–yksi hyökkäykseen, mutta Vadim Zherenko torjui kiekon. Ylivoima jäi vaille vaarallisia maalintekopaikkoja, kun hetkittäin HPK pääsi alivoimalla paremmin pelin päälle.

Minuutti ensimmäisen ylivoiman päättymisestä Ilvekselle tarjoutui toinen ylivoimatilaisuus, kun Pallokerhon Petteri Nurmi otti kahden minuutin huitomisrangaistuksen. Ensimmäinen erä päättyi kuitenkin maalittomana.

Kolmen maalin toinen erä on huomattavasti ensimmäistä tasaisempi

Toinen erä käynnistyi Ilveksen ylivoiman jatkuessa. Ylivoimalla nähtiin pari vaarallista tilannetta maalin edustalla, mutta avausmaalia ei syntynyt.

Kauaa ei tasakentällisin peli pyörinyt, kun Balázs Sebokille määrättiin kaksiminuuttinen kampituksesta, ja Ilveksen alivoima joutui testiin. Miro Nalli oli päästä läpiajoon alivoimalla, kun Eemeli Suomi nosti kiekon kekseliäästi ylös tyhjään tilaan, mutta Laurikainen tuli maalilta Nallia vastaan, ja sai syötön katkottua. Ilveksen alivoima selvisi omassa päässä puhtain paperein.

Vain kymmenen sekuntia alivoiman päätyttyä Arttu Pelli sai kiekon HPK:n hyökkäyssiniviivalle kotijoukkueen avausvoitosta. Pellin tulinen rannelaukaus takayläkulmaan avasi HPK:n maalitilin ja kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon.

Petri Kontiola pääsi irti ja sijoittumaan liki parhaaseen maalintekosektoriin kiekko hallussaan, mutta HPK:n hyökkääjä ehti saamaan mailansa vedon väliin. Peli pyöri tasaisesti kentän päädystä toiseen, vailla pidempiä hyökkäysrupeamia. Kotvanen myöhemmin Petri Kontiolan laukausta maalin edessä häirittiin siihen malliin, että HPK:n Ryan Johnston sai kaksiminuuttisen huitomisesta.

Ilves onnistui viimein illan kolmannessa ylivoimassaan, kun Balázs Sebok ohjasi Simon Johanssonin viivalaukauksen maaliin. Ilves tasoihin, ja lukemat taululla 1-1.

Kauaa ei tasalukemat säilyneet, kun alle minuutti Ilveksen tasoitusmaalista Joel Janatuinen sai syötön ykkössektoriin Miro Ruokoselta, josta laukaus viuhui ohi Zherenkon. Pallokerho 2-1–johtoon.

Dominik Masin kokeili tasoitusta tulisella siniviivalaukauksella voitetun aloituksen jälkeen. Jani Nymanin kaaduttua hyökkäysalueella tarjoutuu Ilvekselle ottelun neljäs ylivoima, kun Pallokerhon Petteri Nurmi komennettiin kampituksesta kaksiminuuttiselle. Minuutit kuitenkin valuivat ohi ilman maaleja, vaikka muutamia hyökkäystilanteita syntyikin. Ylivoiman jälkeen momentum pysyi kuitenkin Ilveksellä, ja pitkä hyökkäys pyöri HPK-alueella.

Erän viime minuutilla Balázs Sebok nousi vasenta kaistaa maalille ja tilanne päättyi laukaukseen. Perään nähtiin puolestaan erittäin vaarallinen tilanne omassa päädyssä, mutta Zherenko sai venytettyä kilpensä kiekon tielle, pitäen Ilveksen vain yhden maalin takamatkalla kolmanteen erään lähdettäessä.

Ilves nousi tasoihin ja ottelu venyi jatkoajalle

Elorinne sai aikaan Ilveksen erän avauslaukauksen oman pään siniviivan ongelmien jälkeen, ja myös Joona Ikonen ja Eemeli Suomi pääsi hyvän ajatuksen kanssa hyökkäysalueelle, mutta muuten erän alussa HPK vaikutti olevan kiekossa vahvempi.

Ilveksen haasteet helpottuivat, kun Oliver Kiljunen kampitti Jakub Kosin ja Ilves pääsi ylivoimalle. Ylivoimalla nähtiin Odenin jo tavaramerkiksi muodostunut nousu jalalla vastustajan puolustajan ohi oikeaa kaistaa pitkin. HPK pääsi tälläkin alivoimalla hyökkäämään. Ylivoimaminuutit kuluivat ohi ilman tilastomerkintöjä.

HPK pääsi vuorostaan ylivoimalle, kun Ilveksellä oli kuusi kenttäpelaajaa, josta tupsukorville rangaistus pelin viivyttämisestä. Jani Nyman istui tätä rangaistusta. Ilves pääsi Miro Nallin ja Panu Miehon voimin kokeilemaan alivoimahyökkäystä, mutta tilanne jäi vajaaksi. Ilves selvitti alivoiman, mutta peli jatkui puolustuspäädyssä.

Joonas Oden nousi maalille toistamiseen tässä illassa, ja siitä Nymanin ja Kontiolan survomiset Laurikaisen patjoihin johti tilanteeseen, jota lähdettiin tarkistamaan videolta. Maalissa kiekko kuitenkaan ei ollut, vaikka puolustajilla olikin jo kädet pystyssä.

Ilves sai pitkän hyökkäyksen käyntiin, ja Simon Johansson oli toistamiseen tänään maalin takuumiehenä, kun viivalaukaus upposi maaliin Joni Ikosen ohjauksesta. Ilves nousi tasoihin lukemiin 2-2, kun peliaikaa oli jäljellä reilu kymmenen minuuttia.

Ikävään saumaan ajassa 56:09 Ilves sai jälleen joukkuerangaistuksen pelin viivyttämisestä kuuden kenttäpelaajan takia. Joni Ikonen meni istumaan tätä kaksiminuuttista. Alivoimasta huolimatta Joona Ikonen pääsi kahdelle mainiolle maalintekopaikalle. Ilves selvitti alivoiman, ja pääsi vuorostaan ylivoimalle, kun Ruokonen otti kampitusrangaistuksen ajassa 58:21. Samassa ajassa Ilves otti aikalisän.

Arttu Pelli yritti alivoimalla vanhanaikaista, ja kotijoukkueen alivoimamaali oli hyvin lähellä, mutta Zherenko venyi tärkeään patjatorjuntaan.

Ottelu venyi jatkoajalle, ja Ilves pääsi sen aloittamaan ylivoimalla. Ratkaisua ei kuitenkaan ylivoimalla aikaan saatu. Huolimatta Ilveksen vahvasta jatkoajan pelaamisesta HPK ratkaisi ottelun edukseen, kun Michael Joly pääsi yksin hyökkäämään Zherenkoa vastaan, ja ujutti kiekon Zherenkon jalkojen välistä maaliin.

UUTISET