Otteluraportti

Lukko jatkoon suoraan kolmessa ottelussa – Ilves kesälomalle

Vesa Suonsyrjä
Aarno Vuorinen

2 - 5

60:00 -

Ilves ja Lukko pelasivat tänään kolmannen neljännesfinaalin, jossa Lukko oli kolmannen kerran selvästi parempi ja jatkaa ansaitusti semifinaaleihin. Ilveksen kausi päättyy 0-3 sarjatappioon neljännesvälierissä.

Lukko iskee kaksi maalia heti avauserään

Peli lähti käyntiin tasaisesti ennen kuin Kristian Pospisil lähti estämisestä 52 sekunnin jälkeen rangaistusaitioon. Ylivoiman paras paikka tuli Joni Ikoselle, mutta Lassi Lehtinen aloitti hyvällä torjunnalla.

Peli soljui ilman vaarallisia paikkoja, kunnes kuin Lukko iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Thomas Gregoire toimitti kiekon viivasta maalille ja Eetu Koivistoinen sai kaikessa rauhassa ohjata 0-1 osuman aivan maalin edustalta ajassa 5.51.

Lukko hallitsi peliä maalin jälkeen selvemmin ja piti pitkää pyöritystä. Kiekko kiersi pelaajalta toiselle ennen kuin Aleksi Saarela käänsi kiekon Ilveksen puolustajan jalan kautta hieman onnekkasti maaliin vieden Lukon 0-2 johtoon ajassa 8.47.

Ilves pääsi yrittämään maalintekoa Antti Saarelan hyvällä laukauksella ja perään Tuomas Salmelan söhäkällä nousulla, mutta ilman tulosta. Lukon aavistuksen hallitsema avauserä päättyi näihin 0-2 lukemiin, molemmille maalivahdeille merkittiin viisi torjuntaa.

Ilves nousee tasoihin – Lukko iskee jälleen kahden maalin karkuteille

Ilves sai toiseen erään hienon alun, kun Roby Järventie luikerteli vetopaikkaan ja laukoi terävästi. Lehtinen torjui, mutta Matias Maccelli pääsi lyömään paluukiekon isään. Ajassa 21.23 syntyneen 1-2 kavennuksen toiseksi syöttäjäksi merkittiin Teemu Lepaus.

Peliä ehdittiin jatkaa ainoastaan viisikymmentä sekuntia kunnes Ilves jo tasoitti ottelun Matias Myttysen loistavalla loppuun asti haastamisella, jonka päätteeksi Myttynen siirsi kiekon ohi Lehtisen. 2-2 maaliin syöttöpisteet merkittiin Ville Meskaselle ja Eetu Päkkilälle.

Ilveksen tasoitusmaalien jälkeen Lukko pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle, kun Teemu Väyrynen otti hölmön huitomisjäähyn. Rangaistus kostautui, kun Lukko kiekotteli kahdella hienolla siirrolla puolustuksen halki ja Pavol Skalicky sai siirtää läheltä lukemiksi 2-3 ajassa 24.35. Hurja maalitahti ei ottanut laantuakseen vaan Lukko iski myös toistamiseen – edellisen maalin viimeistellyt Skalicky siirsi kiekon Kristian Pospisille joka polki läpiajoon ja laukoi hurjalla lämärillä läpiajosta lukemiksi 2-4 ajassa 25.55.

Hirvittävän maali-iloittelun jälkeen peli tasoittui ja huippupaikkoja ei syntynyt. Molemmat joukkueet lisäsivät kamppailu- ja taklauspelaamiseensa ruutia, mutta ylilyönneltä onneksi vältyttiin.
Toinen erä oli kiistatta Lukon ensimmäisten minuuttien jälkeen, josta osoituksena torjunnat Mäkiniemi 14, Lehtinen 8.

Kolmas erä tuo ratkaisun

Kristian Pospisil pääsi laukomaan kahden minuutin pelin jälkeen, mutta jälleen erinomaisesti pelannut Eetu Mäkiniemi torjui. Ilves pääsi ylivoimalle kun ajassa 44.53 Roni Sevänen kampitti Teemu Väyrysen. Reilua puolta minuuttia sitten Kalle Maalahti rikkoi Jonne Tammelaa, joka korosti rikettä ja molemmat laitettiin rangaistusaitioon.

Ilveksen ylivoima oli heikkoa ja paikat jäivät syntymättä. Ylivoiman päätyttyä Joni Ikonen laukoi ulkotolppaan ollen lähimpänä kavennusosumaa ollen silti kaukana osumasta. Kolmannen erän puolivälin paikkeilla Lukon Julius Mattila pääsi karkaamaan läpiajoon, jossa tämä yritti ovelaa kääntöä, mutta Santeri Hatakka luki tilanteen ja katkaisi varman maalin viime hetkillä.

Kellosta aika kävi vähiin pelin pyöriessä tasaisesti ympäri kenttää. Ilveksellä oli muutama puolittain paikka, mutta Lehtinen torjui. Ajassa 57.43 Ilves otti Mäkiniemen pois maaliltaan ja lähti hakemaan kavennusta kuudella pelaajalla. Kiri jäi kuitenkin torsoksi heikkojen syöttöjen jättäessä paineen omaan päähän. Kristian Pospisil kiitti ja iski lukemiksi 2-5.


Kiitos päättyneestä kaudesta kaikille kannattajille ja yhteistyökumppaneille!

TWITTER

Lisää aiheita

18.5.2021 / Uutinen

Ilves Team Launch tiistaina 18.5.

Ilves julkaisi tänään uuden pelaajasopimuksen. Voit katsoa pelaajajulkistuksen osoitteessa launch.ilves.com Ilveksen uusi pelaajasopimus Albin Grewe, laitahyökkääjä, 1+1v sopimus. Pelinumero 46. Katso pelaajakortti Grewen pelaajaprofiilin yhteydessä...

LUE LISÄÄ


12.5.2021 / Uutinen

Santeri Hatakka teki NHL-sopimuksen San Jose Sharksin kanssa

Kahdella viime kaudella Ilveksessä pelannut puolustaja Santeri Hatakka, 20, on tehnyt NHL-sopimuksen San Jose Sharksin kanssa. Keväällä 2019 Ilvekseen siirtynyt puolustaja Santeri Hatakka ja San...

LUE LISÄÄ


12.5.2021 / Uutinen

Ilveksen valmennukseen muutoksia – Jarkko Näppilä liittyy Liiga-joukkueen valmennusryhmään

Ilves vahvistaa Liiga-joukkueensa valmennusryhmää 32-vuotiaalla liikuntatieteiden maisteri Jarkko Näppilällä. Entisen Ilves-kapteenin vastuualueena on yksilöiden kokonaisvaltaisen kehittymisen koordinointi. Keväällä 2021 Jyväskylän yliopistosta liikuntatieteiden maisteriksi valmistunut Jarkko...

LUE LISÄÄ