Vesa Suonsyrjä

TO 22.4. 18:30 Ilves - Lukko, Tampere

Tämän illan sävelet ovat selvät – Ilveksen pitää parantaa tai kesäloma alkaa illan ottelun jälkeen. Vakuuttavasti esiintynyt Rauman Lukko johtaa kahden kotiottelun jälkeen otteluvoitoin 2-0 ja sarja on tänään ensimmäistä kertaa katkolla.

Ilveksellä on paljon parannettavaa

Ilves on lähtenyt neljännesfinaalien kahteen ensimmäiseen kohtaamiseen passiivisella keskialueen trapilla ja koittanut pitää Lukon ulkona parhailta maalintekosektoreilta. Ensimmäisessä kohtaamisessa taktiikka oli tuottaa tulosta lähes täydellisen vastaiskupelaamisen kautta. Pitkässä juoksussa pelkkä hyvä puolustaminen ja maalivahtipelaaminen ei kuitenkaan riitä.
Torjuntalukemat edellisissä kohtaamisissa ovat karua luettavaa. 10-31 ja 15-28 kertovat Lukon selvästä hallinnasta ja Ilveksen vaisusta hyökkäyspelaamisesta. Onkin mielenkiintoista nähdä miten Ilves reagoi aiemmista kohtaamisista keräämäänsä aineistoon ja muuttaako Ilves pelitapaansa kolmanteen kohtaamiseen.

Ilves on muokannut ketjunsa uuteen uskoon kolmanteen otteluun. Antti Saarela nousee ykkösketjun keskelle, Teemu Lepaus siirtyy kakkosketjun keskelle ja Joni Ikonen kolmosketjun keskelle. Kolmosketjussa viime ottelussa loukkaantunut Miro Nalli on sivussa ja ketjuun nousee Ville Meskanen. Nelosketju on uudessa muodossa Adam Rockwood – Matias Myttynen – Teemu Väyrynen.

Lukko jyrää laajalla rintamalla

Raumalaisten lähtökohdat kolmanteen otteluun ovat hyvät. Sen ei tarvitse muuttaa käytännössä mitään ja pelaajistossa onnistumisia on saanut valtaosa pelaajista. Kaksitoista pelaajaa on päässyt pisteille kahdessa ottelussa ja erikoistilanteet ovat olleet kunnossa.

Lukon pelaajista tehokkain on ollut Anrei Hakulinen, joka on iskenyt kahteen otteluun tehot 3+1, joista maaleista kaksi on syntynyt ylivoimalla. Myös Eetu Koivistoinen ja Robin Press ovat keränneet neljä tehopistettä. Lukon maalilla Lassi Lehtinen on ollut epäkiitollisessa asemassa Ilveksen hyökätessä harvoin ja laukauksien jäädessä vähiin. Torjuntaprosentti 86.21% ei varmasti miellytä, mutta varsinaisia helppoja maaleja ei Lehtiselle ole tehty.

Tilaa eväät playoffs-kotikatsomoon! Kotipizzan verkkokaupasta tehtyihin tilauksiin kotiinkuljetus veloituksetta koodilla ILVES. Tarjous voimassa to 22.4. Kotiinkuljetus Tampereen, Pirkkalan ja Ylöjärven Kotipizzoista.

Tilaa kotiinkuljetuksella: Kotipizza.fi

UUTISET