Ilveksen kotiavaus pelataan perjantaina Nokia Arenalla – Vieraaksi saapuu KooKoo

Mikko Aaltonen

PE 25.9. 18:30 Ilves - KooKoo, Tampere

-

Ilveksen viiden ottelun vieraskiertue on historiaa ja vihdoin on kotiavauksen aika. Perjantaina Nokia Arenalla rytisee, kun Ilves hyökkää KooKoon kimppuun.

Ilveksen vieraskiertue päättyi viikko sitten perjantaina Kuopiossa, josta Ilves nappasi 2–1-vierasvoiton tiukan taistelun jälkeen. Ottelun erikoisuus oli se, että KalPa teki illan kolmesta maalista kaksi. Voittomaaliksi jäänyt Leo Lööfin 2–0-maali oli KalPan oma maali, jonka Jaakko Rissanen teki epäonnekseen tyhjänä ammottaneeseen omaan maaliin siirretyn rangaistuksen aikana. Ilveksen avausmaalista vastasi Iivari Heikkinen, jolle maali oli ensimmäinen Liigassa Ilveksen paidassa.

KooKoo ehti kaukaloon jo kertaalleen tällä viikolla, kun joukkue kohtasi keskiviikkona kotiaskissaan KalPan. KooKoon kiri 4–1- ja 5–2-tappioasemista riitti ainoastaan maalin päähän ja lopulta KalPa vei täyden pistepotin mukanaan Kuopioon maalein 5–4. KooKoon maalit iskivät kahdesti osunut Roope Tossavainen sekä kertaalleen maalanneet Ville Meskanen ja Santeri SulkuAxel Holmström syötti kaksi maalia.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat Liigassa neljästi. Keskinäisten otteluiden osalta kausi oli kaksijakoinen. Ilves voitti joulukuussa pelatut back–to–back-hengessä pelatut kaksi ensimmäistä kohtaamista pistein 6–0 ja maalein 5–1. KooKoo oli puolestaan helmikuussa parempi sekä kotona että vieraissa samoin pistein ja maalein 8–2.

Ilveksen paras pistemies viime kauden keskinäisissä otteluissa oli Matias Mäntykivi tehoin 1+3. KooKoon pisteykkönen Ilves-otteluissa oli Ville Meskanen lukemin 3+1. Myös Miska Siikonen (2+2) iski neljä pistettä.

Kuluvalla kaudella Ilveksen ykköstykki on ollut Luke Henman pistein 1+5. KooKoon tehomiehenä on häärinyt Manu Mäkelä tehoin 2+2.

KooKoon joukkue muuttui viime kauden jälkeen todella maltillisesti. Valmennus pysyi täysin samana. Maalin suulla Jasper Patrikainen (Nitra) korvasi Krefeldiin lähteneen Juha Jatkolan.

Puolustuksesta lähtivät Jimi Suomi (Växjö), Jesper Ahlroth (HIFK) ja Kalle Loponen (Kärpät). Tilalle hankittiin Kiekko-Vantaasta siirtynyt Aleksi Pakaslahti sekä Ilveksestä Kouvolaan palannut Arttu Pelli.

Hyökkäyksestä lähtivät Otto Paajanen (TPS) ja Jouko Myrrän luottomies Joonas Oden (HPK). Tilalle tulivat Axel Holmström (Litvinov), Verner Miettinen (St. Cloud State University) ja Matti Butkovskiy (Jukurit U20)

TIESITKÖ:
Ilves ei ole koskaan hävinnyt KooKoolle kolmea peräkkäistä pääsarjaottelua. Perjantaina pidetään yhdessä huoli siitä, että niin ei tapahdu nytkään.


ILVES+ Ottelulähetys alkaa kello 17.30. Ottelulähetyksessä kuulet tuoreet kuulumiset Ilveksen pukukopista, kattavan ennakon illan ottelusta, otteluselostuksen ja jälkipelit haastatteluineen. Mysteerikysymyksestä voit voittaa Ilves-aiheisen palkinnon. Voit osallistua lähetykseen WhatsAppin välityksellä numerossa 0505531931. Lähetyksen asiantuntijana toimii Tommi Välimaa. Lähetyksen juontaa ja ottelun selostaa Mikko Aaltonen.


Ole mukana Liiga-kauden kotiavauksessa!

Liiga-kauden kotiottelut käynnistyvät Nokia Arenalla perjantaina 25.9., kun Ilves kohtaa KooKoon klo 18.30 alkavassa ottelussa. Tiedossa on uudistunut ottelutapahtuma, jonka haluat varmasti kokea ensimmäisten joukossa paikan päällä!

Ottelun erikoisohjelmassa pääset osallistumaan areenan aulassa Pihlajalinnan pisteellä 100 päivän bonus -haasteeseen, jossa osallistujien kesken arvotaan Jan-Mikael Järvisen maila. Pihlajalinnan pisteeltä löydät myös aktiviteettia lapsille, ja Pihlajalinnan Kettu-maskotti on Ipa-maskotin vieraana koko ottelutapahtuman ajan!

Ottelutapahtuman aikataulu

17:30 Lippuportit aukeavat
17:30 Ilves Pregame areenan aulassa
18:15 Alkushow
18:30 Ottelu alkaa
Ottelun jälkeen Ilves Aftergame areenan aulassa

HUOM! VIP-palvelut (Stefan’s at Arena, Ruby & Fellas at Arena, Aurum Lounge ja Ilves Aitiot) aukeavat 1,5 tuntia ennen ottelun alkua.

Ennen ottelua Nokia Arenan aulassa riittää tekemistä kaikenikäisille. Ohjelmassa on muun muassa Ilves Pregame, Maltti Taproomin Happy Hour, Metkusen kasvomaalauksia sekä Ilves-Kaupan paitapaino ja Printtibaari. CCM Kiekkokunkku Game Changer -pelissä pääset testaamaan kiekonkäsittelytaitojasi, ja Nopeuspelissä voit tavoitella omaa ennätystäsi. Piirustuspisteellä syntyvät kannattajakyltit, ja samalla voit osallistua Eurobrandin piirustuskilpailuun, jossa palkintona on 50 euron lahjakortti Ilves-Kauppaan!

Ilveksen otteluliput ja kausikortit sisältävät matkustusoikeuden ottelupäivänä Tampereen seudun joukkoliikenteen eli Nyssen kaikissa busseissa ja ratikoissa sekä junissa. Matkustusoikeus alkaa kolme (3) tuntia ennen pelin alkua ja päättyy viisi (5) tuntia ottelun aloitusajankohdan jälkeen.


Uusia ravintolaetuja Ilveksen kausikorttilaisille Nokia Arenalla!

Nokia Arenan ravintolapalveluista vastaava NoHo tarjoaa jatkossa Ilveksen kausikorttilaisille uusia etuja areenan aulan Maltti Taproomissa sekä katsomokerrosten ruokapisteillä. Muista siis pitää kausikorttisi mukana myös ravintolaostoksilla!

Happy Hour -hinnat kausikorttilaisille aina Maltti Taproomissa

Maltti Taproomin Happy Hour käynnistyy Ilveksen kotiotteluissa kaksi tuntia ennen ottelun alkua ja jatkuu aina ottelun alkuun saakka. Ilveksen kausikorttilaisille etu on kuitenkin voimassa aina Maltti Taproomin aukioloaikoina – myös koko ottelun ajan, ottelun jälkeen sekä pelien ulkopuolisina aikoina.

Happy Hour -hinnat:

  • Aura III -olut 5,90 €
  • Hanalonkero Original tai Ananas 7,00 €
  • Happy Joe -siideri 7,00 €
  • Alkoholittomat Heineken 0 %, Lonkero 0 % ja Happy Joe 0 % 5,90 €

Kausikorttilaisen Happy Hour -etu on henkilökohtainen ja voimassa täysi-ikäisille asiakkaille kausikorttia ostoksen yhteydessä näyttämällä. Etu koskee ainoastaan Nokia Arenan Maltti Taproomia ja on voimassa toistaiseksi.

Ruoka- ja juomaostoksista 2 €:n etu

Kausikorttilaiset saavat lisäksi Nokia Arenan katsomokerrosten ruokapisteillä Ilveksen kotiotteluiden aikana 2 €:n alennuksen ruoka- ja juomatuotteen yhteishinnasta, kun ostoksen arvo on vähintään 10 €.

Etu on voimassa katsomokerrosten ruokapisteissä Friends & BRGRia lukuun ottamatta. Etu on henkilökohtainen, ja saat sen näyttämällä kausikorttiasi ostoksen yhteydessä. Etu on voimassa toistaiseksi.

Hyödynnä kausikorttisi niin Ilveksen otteluissa kuin ottelutapahtuman ulkopuolella ja nauti Nokia Arenan ravintolapalveluista kausikorttilaisen etuhinnoin!

UUTISET