Ilves vierailee Ässien kotiavauksessa perjantaina

Mikko Aaltonen

PE 4.9. 19:00 Ässät - Ilves, Pori

-

Ilveksen Satakunnan kierros jatkuu perjantaina Porissa Ässiä vastaan. Nollapeliputkessa kiitävä Ilves haluaa varmasti jatkaa siitä, mihin Raumalla tiistaina jäi.

Ilveksen kauden avaus pelattiin tiistaina Raumalla, jossa vauhdikas peli päättyi lopulta vierasjoukkueen 2–0-voittoon kolmannen erän maaleilla. Voittomaali syntyi hetki ennen kolmannen erän puolta väliä Aleks Haatasen vapautettua Austin Strandin yksin Lukon maalin eteen ja hän näytti, että myös pakin käsillä voi veivata maalivahdin ulos tilanteesta. Pari minuuttia myöhemmin Ilves onnistui myös ylivoimalla. Tony Sundin rannelaukaus painui ohi Daniel Salosen ja loppulukemat olivat valmiit. Mantas Armalis torjui nollapelinsä eteen 27 kertaa, joista osa oli todellisia huippupelastuksia.

Ässien kauden avaus pelattiin Oulussa, jossa kotijoukkue oli vieraitaan parempi maalein 3–1. Ässien kauden avausmaalista vastasi puolustaja Aleksi Anttalainen.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat runkosarjassa neljästi. Molemmat voittivat kerran kotona ja kerran vieraissa, mutta pisteet menivät Ässille 7–5, sillä Ilveksen vierasvoitto tuli vasta voittolaukauskilpailussa.

Menneen kauden keskinäisissä otteluissa Ilveksen tehokkain pelaaja oli Luke Henman pistein 0+4. Ässien tehomies oli puolestaan Valtteri Lipiäinen lukemin 2+1. Kolmeen pisteeseen ylsi myös Peter Tiivola (0+3).

Ässien valmennukseen tuli kaksi muutosta sitten menneen kauden. Hannes Hyvönen lähti TPS:n U20-joukkueen päävalmentajaksi ja maalivahtivalmentaja Jaakko Rosendahl siirtyi kokonaan lajin ulkopuoliselle uralle. Tilalle tulivat Ilveksestä siirtynyt apuvalmentaja Kari Kalto sekä maalivahtivalmentaja Jussi Härkönen.

Puolustuksen osalta merkittävimmät menetykset olivat uransa lopettanut Oskar Nilsson, Sportiin siirtynyt Valtteri Viljanen, HIFK:n riveihin lähtenyt Kasper Puutio, sekä Samuli Piipponen. Tilalle Ässät hankki Casimir Jürgensin (Pelicans), Petteri Nikkilän (HPK), sekä lokakuun loppuun saakka ulottuvalla pätkäsopimuksella mukana olevan Juuso Pullin (JYP).

Hyökkäyksestä poistuivat Dylan Fabre (Tappara), Jan-Mikael Järvinen (Ilves), Sean Josling (Zvolen), Jonne Tammela (Tappara), sekä uransa päättänyt Roope Talaja. Korvaajiksi naarattiin Carl Klingberg (Ilves), Cameron Hillis (Kiekko-Espoo), Alexander Doucet (Grand Rapids Griffins), Simon Pinard (South Carolina Stingrays), lokakuun loppuun saakka ulottuvilla sopimuksilla mukana olevat Kasperi Ojantakanen (Kärpät) sekä Kasper Björkqvist (Ilves) ja kahden kuukauden koeajan aikana 1+1-vuotisen sopimuksen lunastamista yrittävä Axel Skinnari (HPK).

TIESITKÖ:
Mantas Armalis venytti Ilves-vahtien nollaputken pituudeksi jo 248 minuuttia ja 23 sekuntia, kun harjoitusottelutkin lasketaan mukaan. Edellisen kerran Ilves aloitti Liiga-kauden nollapelillä syksyllä 2022, kun Marek Langhamer pysäytti Ilveksen 3–0-kotivoitossa Ässiä vastaan 25 laukausta. Eetu Tuulola oli Ilveksen tehomies tuossa kamppailussa lukemin 1+1.

MISTÄ SEURATA OTTELUA:
Ottelu alkaa Enersense Areenalla kello 19:00.

ILVES+ Ottelulähetys lähtee liikkeelle kello 18:00. Lähetyksessä kuulet tuoreet aamujääkuulumiset Ilveksen pukukopista, kattavan ennakon illan ottelusta, otteluselostuksen ja jälkipelit haastatteluineen. Otto Latvalan esittämästä mysteerikysymyksestä voit voittaa kausikortin Ilveksen kotiotteluihin alkaneelle kaudelle. Lähetykseen voit osallistua ILVES+:n WhatsApp-numerossa 0505531931. Lähetyksen juontaa Valtteri Makkonen ja ottelun selostaa Mikko Aaltonen.

MTV Urheilun suora lähetys alkaa kello 18:15.

UUTISET