Uutinen

Timo Koskela Ilveksen pelaajakoordinaattoriksi

Ilves-Hockey Oy
Arno Hämäläinen

Ilves-Hockey Oy:n pelaajakoordinaattoriksi on nimitetty Timo Koskela, 39. Ilveksen ja Koskelan välinen sopimus on toistaiseksi voimassa oleva.

Pitkän pelaajauran tehnyt Koskela edusti Ilvestä SM-liigassa kausina 1999-2002. Lähes 400 liigaottelua urallaan pelannut Koskela pelasi Ilveksen lisäksi HPK:ssa, Ässissä, KalPassa ja Tapparassa. Kotoisen sarjan lisäksi entisen hyökkääjän uralle mahtui neljä ja puoli kautta Tanskan pääsarjassa Herning Blue Foxin joukkueessa ja peliuran kaksi viimeistä kautta vierähtivät Sveitsin NLB-sarjassa GC Küsnacht Lionsissa.

Pelaajauransa jälkeen Koskela on toiminut NHL-seura St. Louis Bluesin kykyjenetsijänä Suomessa ja Euroopassa.

– Keskustelin kesän aikana useamman kerran Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalon kanssa. ”Ripa” oli todella aktiivinen, ja itselleni jäi hyvä kuva hänen ajatuksistaan.

– Tunsin, että minut todella haluttiin tähän työhön ja se on minulle tosi tärkeä asia. Keskustelin perheeni sekä St. Louisin johdon kanssa ja totesimme, että minulla on mahdollisuus olla tässä mukana nykyisen tehtäväni ohessa. Olimme myös samalla kartalla siitä, miten voisin auttaa Ilvestä, Timo Koskela kertoo.

Koskela näkee Ilveksen olevan noususuuntaisessa tilanteessa.

– Ilveksessä viime aikoina tapahtuneet muutokset ovat olleet positiivisia. Organisaatiossa on nyt paljon osaamista. Lisäksi Tampereelle on tulossa uusi halli, ja näen tässä monessa suhteessa loistavan mahdollisuuden.

Pelaajakoordinaattorin työhön kuuluu joukkueen rakentamiseen osallistuminen.

– Timo tulee tähän tavallaan ulkopuolisena, ja sekin antaa mahdollisuuden tuoda esiin uusia näkemyksiä ja ideoita. On hienoa saada Timo mukaan kehittämään Ilveksen urheilupuolta. Hänen monivuotinen kokemuksensa NHL-joukkueen kykyjenetsijänä antaa vahvan ammattitaidon auttaa tulevaisuudessa meitä joukkueemme rakentamisessa, Ilves-Hockey Oy:n toimitusjohtaja Risto Jalo toteaa.

Sarjataulukko

#JOUKKUEOTMPMP
1 Ilves17724039
2 Lukko15662836
3 Pelicans17534632
4 HIFK17624429
5 KooKoo16473726
6 Kärpät14413825
7 KalPa14413424
8 Ässät18516523
9 Tappara15444622
10 TPS15394222
11 JYP16345317
12 HPK17426016
13 SaiPa16274315
14 Jukurit15285214
15 Sport14244314

Lisää aiheita

21.11.2020 / Otteluraportti

Jukurit päätti Ilveksen voittokulun

Ilves kohtasi tänään Mikkelissä Jukurit, joka päätti Ilveksen voittoputken tylysti 5-3. Ilves pelasi ajoittain hyvin, mutta ei kokonaisuutena ansainnut tänään mitään. Avauserä Ilveksen hallintaa Pelin...

LUE LISÄÄ


21.11.2020 / Otteluennakko

Mikkelissä edessä viikon viimeinen kamppailu

Ilves matkustaa tänään Mikkeliin, jossa se kohtaa sarjan pohjille jumittuneen Jukurit. Kaikilla mittareilla joukkueiden otteissa on ollut valtava ero kauden mittaan, mutta huonolla asenteella ei...

LUE LISÄÄ


20.11.2020 / Otteluraportti

Seitsemän maalia siivitti Ilveksen voittoon

Jännittävä ja tapahtumarikas ottelu JYP:iä vastaan päättyi Ilveksen 7-5 voittoon. Joose Antonen sekä Arttu Ruotsalainen tekivät kaksi maalia ja Eetu Mäkiniemi kirjautti 22 torjuntaa. Ilveksen...

LUE LISÄÄ