Uutinen

Timo Koskela Ilveksen pelaajakoordinaattoriksi

Ilves-Hockey Oy
Arno Hämäläinen

Ilves-Hockey Oy:n pelaajakoordinaattoriksi on nimitetty Timo Koskela, 39. Ilveksen ja Koskelan välinen sopimus on toistaiseksi voimassa oleva.

Pitkän pelaajauran tehnyt Koskela edusti Ilvestä SM-liigassa kausina 1999-2002. Lähes 400 liigaottelua urallaan pelannut Koskela pelasi Ilveksen lisäksi HPK:ssa, Ässissä, KalPassa ja Tapparassa. Kotoisen sarjan lisäksi entisen hyökkääjän uralle mahtui neljä ja puoli kautta Tanskan pääsarjassa Herning Blue Foxin joukkueessa ja peliuran kaksi viimeistä kautta vierähtivät Sveitsin NLB-sarjassa GC Küsnacht Lionsissa.

Pelaajauransa jälkeen Koskela on toiminut NHL-seura St. Louis Bluesin kykyjenetsijänä Suomessa ja Euroopassa.

– Keskustelin kesän aikana useamman kerran Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalon kanssa. ”Ripa” oli todella aktiivinen, ja itselleni jäi hyvä kuva hänen ajatuksistaan.

– Tunsin, että minut todella haluttiin tähän työhön ja se on minulle tosi tärkeä asia. Keskustelin perheeni sekä St. Louisin johdon kanssa ja totesimme, että minulla on mahdollisuus olla tässä mukana nykyisen tehtäväni ohessa. Olimme myös samalla kartalla siitä, miten voisin auttaa Ilvestä, Timo Koskela kertoo.

Koskela näkee Ilveksen olevan noususuuntaisessa tilanteessa.

– Ilveksessä viime aikoina tapahtuneet muutokset ovat olleet positiivisia. Organisaatiossa on nyt paljon osaamista. Lisäksi Tampereelle on tulossa uusi halli, ja näen tässä monessa suhteessa loistavan mahdollisuuden.

Pelaajakoordinaattorin työhön kuuluu joukkueen rakentamiseen osallistuminen.

– Timo tulee tähän tavallaan ulkopuolisena, ja sekin antaa mahdollisuuden tuoda esiin uusia näkemyksiä ja ideoita. On hienoa saada Timo mukaan kehittämään Ilveksen urheilupuolta. Hänen monivuotinen kokemuksensa NHL-joukkueen kykyjenetsijänä antaa vahvan ammattitaidon auttaa tulevaisuudessa meitä joukkueemme rakentamisessa, Ilves-Hockey Oy:n toimitusjohtaja Risto Jalo toteaa.

TWITTER

Lisää aiheita

6.5.2021 / Uutinen

Ilveksen U20-joukkueen kesärinki 6.5.2021

Ilveksen U20-joukkue on aloittanut valmistautumisen tulevaan kauteen ja valmennus on valinnut seuraavat pelaajat kesärinkiin. Maalivahdit : Arttu Ahola Ondrej Bizon Topi Hänninen Puolustajat : Niko...

LUE LISÄÄ


5.5.2021 / Uutinen

Ilves Team Launch keskiviikkona 5.5.

Ilves julkaisi ensimmäisessä Team Launch-lähetyksessään viisi pelaajasopimusta. Voit palata julkaisutilaisuuden tunnelmiin osoitteessa launch.ilves.com Ilveksen uudet pelaajasopimukset Kaikkien pelaajaprofiilien yhteydessä urheilujohtaja Timo Koskelan kommentit sekä pelaajien...

LUE LISÄÄ


5.5.2021 / Uutinen

Ilves vahvisti rivejään viidellä ulkomaalaispelaajalla

Ilves on tehnyt sopimukset viiden ulkomaalaispelaajan kanssa. Tulevalla kaudella joukkueessa nähdään maalivahdit Marek Langhamer, 26, ja Vadim Žerenko, 20, puolustajat Simon Johansson, 21, ja Leo...

LUE LISÄÄ