Uutinen

Tuukka Poikoselle ja Pasi Saariselle jatkosopimukset A-nuorten valmennukseen

Ilves-Hockey Oy

Täksi kaudeksi Ilveksen A-nuorten valmennusryhmän päävalmentajaksi noussut Tuukka Poikonen, 32, on tehnyt Ilveksen kanssa vuoden jatkosopimuksen. Poikonen valmensi viime kaudella Ilveksen B1-junioreita.

– Halusin ehdottomasti jatkaa A-nuorten päävalmentajana myös toisen kauden, sillä koen olevani hyvin motivoitunut tehtävässäni. Yksi tärkeimmistä tavoitteistamme on kasvattaa A-junioreista Ilvekselle uusia liigapelaajia myös tulevaisuudessa, Tuukka Poikonen kertoo.

Poikonen kuului Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen valmennusryhmään 8.-12.11.2017 pelatussa viiden maan turnauksessa Hämeenlinnassa.

Kaudesta 2015-2016 Ilveksen A-junioreiden apuvalmentajana toiminut Pasi Saarinen, 40, jatkaa niin ikään ensi kaudella tehtävässään.

Hannu Toivo jatkaa B1-junioreiden valmentajana

Myös Ilveksen B1-junioreiden valmennusryhmän päävalmentajana toiminut Hannu Toivo, 33, jatkaa ensi kaudella työssään. Uusi sopimus kattaa kauden 2018-2019. Toivo toimi Ilveksen B2-junioreiden päävalmentajana kaudet 2015-2017.


Ilves pelaa seuraavan kotiottelunsa torstaina 28.12. KalPaa vastaan. Hyödynnä joulutarjous: 4 seuraavaa kotiottelua yhteensä vain 39 €!

Sarjataulukko

#JOUKKUEOTMPMP
1 Lukko25914754
2 Ilves24926049
3 Pelicans25826548
4 HIFK24846044
5 KooKoo24715939
6 KalPa24676138
7 Kärpät22575936
8 TPS22646036
9 Tappara23706934
10 Sport24516632
11 Ässät26719632
12 SaiPa24486130
13 Jukurit26609029
14 JYP23527720
15 HPK24588819

Lisää aiheita

14.1.2021 / Uutinen

Rehab juoksi Raipe-rahastolle 13 770 euroa

Ilves ry:n varapuheenjohtaja Jarmo Huhtala, Raimo Helminen ja Ilves-Hockey Oy:n myyntijohtaja Timo Lehtinen tyytyväisinä tapaamassa Rehabia Raviliigan päättyessä. Rehab kantoi kortensa yhteiseen Ilves-kekoon moitteitta. (Kuva:...

LUE LISÄÄ


13.1.2021 / Uutinen

Pregame-livestudio: Ilves-HPK lauantaina 16.1.

Ilves järjestää videostriimin välityksellä toteutettavan pregame-livestudion ennen lauantaina 16.1. pelattavaa Ilves-HPK-kotiottelua. Ottelu pelataan rajoitusten vuoksi ilman yleisöä, mutta Ilveksen studion ja C Moren tai FUN...

LUE LISÄÄ


11.1.2021 / Uutinen

Joona Koppanen palaa Boston Bruinsin organisaatioon

Toistaiseksi voimassa olleella lainasopimuksella Ilveksessä pelannut Joona Koppanen, 22, on kutsuttu takaisin Boston Bruinsin organisaatioon. Hyökkääjä matkustaa Pohjois-Amerikkaan tällä viikolla. Kaudella 2015-2016 Ilveksessä A-nuorten Suomen...

LUE LISÄÄ