Olli Mustonen

Veljet ja sisaret,

Olemme jälleen astumassa Huumaan. Epätodelliseen aikaan, jolloin tajunnan täyttää askel askeleelta enenevässä määrin vain yksi asia.

Tulemme todennäköisesti kokemaan sekä yönmustaa turboraivoa että raamatulliset mittasuhteet saavuttavaa hurmiota, ja näiden ääripäiden tulevat mahtumaan kaikki mahdolliset ihmiselämän tunneskaalat. Viimeistään vapun tuolla puolen tiedämme, missä suhteessa näitä meille annostellaan ja millainen on tämän kevään tarinan huipentuma. Eikö olekin hienoa, että emme vielä tiedä?

Ensimmäinen ylitettävä este tulee Kuopijosta. Ainakaan omalta kovalevyltäni ei löydy muistikuvia siitä, että olisimme koskaan otelleet KalPaa vastaan tosipeleissä, joten nyt kirjoitetaan uutta Ilves-historiaa.

Otetaan ennakkotunnelmat valmentajalta, joka edellisen kerran onnistui luotsaamaan Ilveksen kahden parhaan joukkoon runkosarjassa ennen Antti Pennasen aikaa.

Sakari Pietilä, miltä näyttää playoff-sarja Ilves–KalPa?

“Ilvekseltä näyttää”, Sakke uskoo. “Antti on saanut nyt sellaisen joukkueen, jossa on hyvä yhteispeli ja viisikkopuolustaminen sekä loistavia yksilöitä. Pystytään pelaamaan liikkuvaa peliä ja pitämään kiekkoa, mistä seuraa jäähyjä vastustajalle. Ylivoima toimii. En mä nyt jaksa tässä alkaa jauhaa jargonia pelin rakenteista ja lähdöistä, mutta viime vuoteen verrattuna Ilves vaikuttaa joukkuetaktisesti valmiimmalta, ja tämä pätee kaikkiin neljään kentälliseen.”

Mitä ajatuksia KalPa herättää?

“KalPa on ollut aina KalPa. Juonikasta, hyvää kiekonhallintaa. He pystyvät pelaamaan näppärästi kovalla itseluottamuksella varsinkin kotona, jossa ovat olleet todella vahvoja. Jollain tavalla joukkue tietää olevansa altavastaaja, mikä saattaa ehkä helpottaa henkisellä puolella. Suomalaiselle (tai ruotsalaiselle tai kanadalaiselle) on aina helpompaa päästä lyömään alaviistosta.”

Miten Ilves vastaa tähän?

“Pennasella on käytössään enemmän avaimia peluuttamiseen kuin vastustajalla. Pakkaa voidaan sekoittaa ja laittaa parhaita tarvittaessa eri kentällisiin. Maalivahtipeli menee joukkueilla aika lailla tasan.”

Pitääkö jotain vielä parantaa?

“Ei nyt tarvitse ihan paikalliskilpailijan malliin lähteä, mutta haluaisin nähdä vielä rohkeampaa ryöstöpeliä ja kaksinkamppailua. Kunnon riskinottoa välillä!”

Mitä on hyvä riskinotto?

“Uskaltamista. Ajetaan syvälle, maalin taaksekin, eikä aina pelata pomminvarmaa. Tämä tuo Ilveksen parhaita ominaisuuksia esille. KalPa myös pakottaa siihen: ne kiekottelevat taitavasti, jos oma peli on liian seisovaa.”

Kauden aikana on puhuttu paljon Ilveksen joukkueen paineista Toronto-vertauksien kautta. KalPan päävalmentaja Petri Karjalainen lisäsi löylyä heti viimeisen Sport-pelin jälkeen lehdistötilaisuudessa.

“Joukkueen sisäinen palo on varmasti nyt aika kova. En usko, että fanien odotukset vaikuttavat joukkueeseen. Sehän on energiaa antava juttu”, kommentoi Pietilä. “Avauspeli on hyvin mielenkiintoinen. Mihin suuntaan sarja lähtee?”

Illalla putoaa ensimmäinen kiekko. Nyt viimeistään kannattaa ilmoitusluonteisesti todeta kotiväelle ja muille sidosryhmille, että en valitettavasti voi lyödä lähiaikoina kalenteriin mitään kissanristiäisiä tai kevätretkiä, ennen kuin tiedän, pelaako Ilves kyseisenä iltana.

Toisin kuin joskus roudan ja rospuuton nälkävuosina, on kevät nykyisin Ilves-fanin parasta aikaa.

Ilveksen playoffs-taival käyntiin tänään KalPaa vastaan
Ilves aloitti neljännesfinaalit tappiolla
UUTISET