1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. HIFK:n jatkoaikamaali katkaisi Ilveksen voittoputken

HIFK:n jatkoaikamaali katkaisi Ilveksen voittoputken

Mikko Alahäivälä

Ilveksen neljän ottelun voittoputki katkesi Hakametsässä, kun varsinaisella peliajalla kaksi onnekasta osumaa saanut HIFK iski 2-3-voittomaalin jatkoajalla. Pisteputkeaan jatkaneen ja sarjataulukossa kolmanneksi nousseen kotijoukkueen maalit kirjattiin Matias Maccellin ja Ville Meskasen nimiin.

Ilves menee johtoon, IFK tasoittaa onnekkaasti

Ilveksen ykkösketju loi heti ensimmäisessä vaihdossa hyvä paineen HIFK:n päätyyn. Eemeli Suomi tarjosi päädystä syötön Oskari Laaksoselle, jonka laukauksen helsinkiläisten maalivahti Atte Engren torjui varmasti. Seuraavaksi IFK:n Michael Keräsellä oli toisessa päädyssä paikka Eetu Mäkiniemen torjunnan jälkeisestä irtokiekosta, mutta ex-Ilveksen yritys kimposi Ilves-pelaajan mailan kautta päätyverkkoihin.

Ottelun ensimmäinen ylivoimamahdollisuus tuli Ilvekselle ajassa 1.38, jolloin Teemu Engberg lähti jäähylle kiinnipitämisestä. Pakkopelin lopussa maaliverkot heiluivatkin ensimmäistä kertaa, kun alle 20-vuotiaiden MM-kisoista suoraan Ilveksen kokoonpanoon palannut hyökkääjä Matias Maccelli ampui b-pisteen kaarelta ranteella oikeaan yläkulmaan ja vei kotijoukkueen 1-0-johtoon ajassa 3.26.

Erän seitsemännellä minuutilla Teemu Rautiainen vapautti IFK-pelaajilta vapaaksi jääneen Maccellin puhtaaseen läpiajoon, mutta tällä kertaa Atte Engren venyi näyttävästi Ilves-hyökkääjän laukausten tielle, vaikka tämä pääsi yrittämään toistamiseen vielä reboundistakin.

Noin minuutin päästä Rautiainen joutui jäähyaitioon istumaan korkeasta mailasta tullutta kaksiminuuttista ja HIFK pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle ajassa 7.57. Lukemat tasoittuivat nopeasti 1-1:een, kun Michael Keräsen laidalta maalille lähettämä kiekko ohjautui Ilveksen Niko Peltolan luistimesta ohi Eetu Mäkiniemen. Helsinkiläisten tasoitus syntyi ajassa 8.14.

Avauserän puolivälissä Mäkiniemi teki hyvän torjunnan, kun Jesse Saarinen pääsi jatkamaan Michael Keräsen lähettämän ohjurin maalin edestä. Hetkeä myöhemmin IFK:n johtomaali oli myös lähellä, mutta Anton Lundellin terävä rannelaukaus kilahti ylärimaan.

Seuraavat viisi minuuttia olivat varsin mitäänsanomatonta pelaamista ilman maalipaikkoja. Vajaat viisi minuuttia ennen erän loppua IFK:n Ville Leskinen pääsi ampumaan b-pisteiden välistä, mutta kiekko kimposi Eetu Mäkiniemen torjunnan kautta ohi maalin. Ilveksen seuraava paikka tuli viivavedosta, mutta Atte Engren torjui lähietäisyydeltä irtokiekkoa sisään kauhoneen Teemu Rautiaisen yrityksen.

Vajaat kaksi minuuttia ennen summeria Ilveksen Jasse Ikonen pääsi hyödyntämään hieman seisovilla jaloilla olleiden IFK-puolustajien nukahduksen ja polki vahvasti näiden välistä karkumatkalle. Hyökkääjä lähetti matalan laukauksen, mutta Engren piti numerot 1-1:ssä. Jatkotilanteesta Nikolas Matinpalolle tuomittiin 2+10 minuutin jäähy pään tai niskan alueelle kohdistuneesta taklauksesta ja HIFK sai ylivoiman ajassa 18.21.

Kolmatta osumaa ei kuitenkaan avauserässä nähty, joten erätauolle mentiin tasatilanteessa. Ilveksen Eetu Mäkiniemelle kirjattiin erässä kuusi torjuntaa ja IFK:n Atte Engrenille yksitoista.

Ykkösketju iskee näyttävän osuman

Toisen erän alkuun jatkunut IFK:n ylivoima ei tuottanut tulosta. Kolmannen peliminuutin täyttyessä Eemeli Suomi ryösti kiekon hyökkäyspäädyssä ja tarjosi syötön toiselta puolelta nousevalle Aleksi Elorinteelle. Puolustaja yritti ujuttaa kiekon sisään päätyviivan takaa, josta se ajautui maalin edustalle Ville Meskasen ulottuville. Hyökkääjä pääsi vielä kääntämään pelivälineen kohti puolityhjää IFK-maalia, mutta Ilveksen johto-osuma jäi syntymättä, kun helsinkiläispuolustus onnistui blokkaamaan vedon.

Seuraavissa vaihdossa Ilveksen painostus jatkui, ja muun muassa puolustaja Tuomas Salmelan vanhanaikainen oli lähellä onnistua. Patjatorjuntaan venynyt Atte Engren nappasi hetken päästä kiinni myös Miro Nallin lähettämän rannelaukauksen.

Erän kahdeksannella minuutilla puolustaja Niko Peltola loi hienolla harhautuksella itselleen vetopaikan, mutta kiekko viuhui maalin oikealta puolelta ohi. Toisessa päädyssä Eetu Mäkiniemi puolestaan torjui maalin edestä ohjaamaan päässeen IFK:n kultakypärä Otto Paajasen jatkon. Seuraavaksi Ilveksen Eemeli Suomi ja Arttu Ruotsalainen pelasivat hyvin yhteen, mutta Atte Engren torjui jälkimmäisen lähettämän vedon.

Ottelu eteni pitkään tasatilanteessa, mutta lopulta kamppailun kolmas maali syntyi ajassa 36.06, kun Ilveksen ykkösketju Suomi-Ruotsalainen-Meskanen iski komean 2-1-johto-osuman. Hyökkäys käynnistyi omasta päädystä, missä Meskanen pelasi ahdistettuna maltillisesti ja syötti kiekon siniviivan tuntumaan Suomelle. Tämä käänsi pelin keskelle ja jakoi kiekon vierelleen Ruotsalaiselle, joka jatkoi hyökkäyssiniviivan jälkeen oikealta laidalta hyökkäykseen mukaan nousevalle Meskaselle. Hyökkääjä hyödynsi IFK:n antaman tilan murhaavan tehokkaasti, kun millimetrin tarkka rannelaukaus painui vastustamattomasti oikeaan yläkulmaan.

Erän lopussa IFK:n Ville Varakkaalle vihellettiin jäähy kampituksesta ajassa 39.24, mutta taukolukemiksi jäivät 2-1. Toisen erän jälkeen Eetu Mäkiniemi oli torjunut yhteensä 10 laukausta ja Atte Engren 22.

Toinen lahjamaali siirtää ratkaisun jatkoajalle

Kolmannen erän alussa Ville Meskanen esitteli hyvää laukaustaan ylivoimalla, mutta IFK selvitti jäähyn ilman takaiskua. Seuraavien minuuttien aikana vierasjoukkueella oli parikin paikkaa tasoitukseen maalin kulmalta, mutta Eetu Mäkiniemen torjunnat pitivät lukemat ennallaan.

Ilves joutui kuitenkin vaihtamaan hyvin torjuneen Mäkiniemen pois maalilta ajassa 44.33, jolloin tolppien väliin luisteli Ville Kolppanen. Ajassa 48.42 Ilveksen Tuomas Salmelalle tuomittiin jäähy huitomisesta, kun puolustaja oli häirinnyt hyvään vetopaikkaan päässyttä Thomas Nykoppia. Tupsukorvat puolustivat kärsivällisesti ja selvittivät ottelun kolmannen alivoimansa.

Jäähyn jälkeenkin IFK piti painetta Ilveksen puolustusalueella, vaikkei kotijoukkueella erityistä hätää ollutkaan. B-pisteiden välistä lähtenyt Iikka Kangasniemen laukaus kuitenkin vaati Ville Kolppaselta kilpitorjunnan. Toisessa päädyssä Atte Engren torjui aloitusvoiton jälkeen Kalle Maalahden ampuman tulisen lämärin päätyverkkoihin.

Onnetar tuntui tänään olevan helsinkiläisten puolella, sillä ajassa 53.49 maalille toimitettu kiekko kimposi jälleen Ilves-pelaajan luistimesta sisään ohi voimattoman Kolppasen. 2-2-maali merkittiin tällä kertaa Ville Leskisen nimiin.

Kotijoukkue sai mahdollisuuden palata johtoon ylivoimalla, kun IFK:n Michael Keräselle vihellettiin jäähy estämisestä ajassa 56.08. Muutamasta kelpo yrityksestä huolimatta maalia ei syntynyt. Ottelun varsinainen peliaika ei enempää osumia tarjonnut, joten ratkaisu siirtyi jatkoajalle.

Jatkoajalla ratkaisu syntyi nopeasti ajassa 61.25. Anton Lundellin ja Jesse Saarisen esityö tuotti Ville Leskiselle tekopaikan maalin eteen, josta hyökkääjä napautti kiekon suoraan syötöstä oikeaan alakulmaan. Varsinaisella peliajalla kaksi lahjamaalia saanut IFK vei ottelun nimiinsä maalein 2-3, ja Ilveksen saaliiksi jäi yksi piste.

Seuraava ottelu

Pisteputkeaan jatkaneen Ilveksen viikon toinen kotiottelu pelataan perjantaina 10. tammikuuta, jolloin Hakametsässä vierailee Vaasan Sport. Tule paikan päälle kannustamaan kotijoukkue voittoon!

Lätkäehtoo: Ilves-HIFK 8.1.2020
Lätkäehtoo: Ilves-Sport 10.1.2020
UUTISET