MENUMENU

Otteluraportti

Ilvekselle makoisat pisteet Raumalta

Eilen Hakametsässä Vaasan Sportin nuijinut Ilves matkasi tänään Raumalle, jossa mollivoittoisesti kautensa aloittanut Rauman Lukko oli kaksi erää vastaanottavana osapuolena, mutta painoi päätöserässä pelin tiukille. Lopulta Ilves nappasi makoisan toisen perättäisen voiton lukemin 3-5.

Ilves selvästi vahvempi avauserässä

Ottelu käynnistyi Ilveksen ykkösketjun vyörytyksellä ja Oskari Setänen joutui torjumaan neljästi ensimmäisen vaihdon aikana. Ilveksen hyvä alku sai palkinnon myös maalin muodossa, kun Eemeli Suomi pelattiin karkuun Jarkko Parikan toimiessa ratkaisevana syöttäjänä. Kapteeni harhautti Setäsen kauniisti ja laittoi Ilveksen 0-1 johtoon reilun kolmen minuutin pelin jälkeen. Toiseksi syöttäjäksi merkittiin nuori Joona Ikonen.

Ilves pääsi ylivoimalle reilun viiden minuutin jälkeen, kun Tarmo Reunaselle tuomittiin päähänkohdistuneesta taklauksesta 2+10 minuutin rangaistus. Hyvästä ylivoimasta huolimatta lisämaaleja ei nähty.

Lukon ensimmäinen paikka tuli erän puolivälissä, kun Justin Danforth polki hurjasti purkukiekkoon ja pelasi maalinedustalle Brandon Defaziolle hyvän paikan, mutta Antti Lehtonen torjui samoin kun hetkeä myöhemmin Linus Nymanin yrityksen.

Ilveksen toinen maali oli kultakypärä Teemu Lepauksen käsialaa. Joose Antosen laukaus kimposi suoraan Lepauksen lapaan ja tämä laittoi kiekon varmasti maaliin. Toisen syöttöpisteen 0-2 maaliin sai tilanteen käynnistänyt Juhani Tamminen.

Lukko pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle reilun vartin pelaamisen jälkeen Ilveksen sorruttua väärään vaihtoon. Tuskaisesti ottelun aloittanut kotijoukkue ei saanut ylivoimalla oikeastaan mitään aikaiseksi.

Aivan erän loppupuolella Brandon Defazio taklasi rajusti Matt Generousta selänpuolelta ja Ilves pääsi ylivoimalle. Tuomio oli toistamiseen avauserään 2+10 minuuttia.

Tapahtumarikas toinen erä

Ilvekselle jäi avauserästä ylivoimaa reilut puolitoista minuuttia ja kolmas osuma kävi todella lähellä Juhani Tammisen laukoessa tolppaan. Lukon vaikeudet jatkuivat, kun vain hetkeä myöhemmin Heikki Liedes nappasi tyhmän kampitusrangaistuksen.

Ilves ei antanut armoa kotijoukkueelle vaan sahasi puolustuksen auki ja iski taululle lukemat 0-3. Arttu Ruotsalaisen poikittaissyötöstä lähteneen laukauksen Oskari Setänen vielä selvitti, mutta paluukiekosta uransa avausmaalin liigassa iski Mike Halmo ajassa 23:16

Vajaata minuuttia 0-3 maalin jälkeen Matt Generous sai kaksiminuutisen. Lukon ylivoima oli kuitenkin jälleen ponnetonta ja Antti Lehtonen selvisi yhdellä hyvällä torjunnalla. Lukko pääsi toistamiseen ylivoimalle vajaata neljää minuuttia myöhemmin, kun Olli Vainiolle tuomittiin kaksiminuuttinen estämisestä.

Lukon ylivoima pyöri hyvin, mutta Arttu Ruotsalaisen päästessä minuutin paikkeilla katkoon nappasi Jakub Krejcik vuorostaan kaksiminuuttisen. Tasavajaalla Lukko pääsi kaventamaan lukemiksi 1-3 terävällä hyökkäyksellä. Andrew Gordon laukoi tolppaan ja Justin Danforth laittoi paluukiekon maaliin.

Jäähyrikkaassa erässä seuraava rangaistus vihellettiin Jyri Marttiselle ja Ilves pääsi puoleksiminuutiksi pelaamaan kahden miehen ylivoimalla. Ylivoima ei nyt ottanut tuulta alleen ja yhden miehen ylivoiman aikana Panu Mieho oli seuraava rangaistu pelaaja tämän huitaistua Oskari Setäseltä kiekon peliin torjunnan jälkeen.

Alivoiman alussa Ilves karkasi alivoimalla ja Julius Valtonen oli lähellä onnistua, mutta laukaus napsahti ylärimaan. Vastahyökkäyksestä Lukko teki vastahyökkäyksestä lukemiksi 2-3 ja luikerteli kuin varkain takaisin voittokamppailuun osin pelitapahtumien vastaisesti.

Ilveksen neljäs maali kävi jälleen lähellä, kun Juho Liuksiala pamautti puolittaisesta läpiajosta jälleen kiekon tolppaan. Lopulta Ilveksen hurja työ palkittiin, kun Mike Halmo niputti Lukko-puolustusta pitkän tovin ja pelasi Mark Floodille, joka pamautti kauden ensimmäisen osumansa. Ajassa 37:42 syntyneeseen 2-4 osumaan toiseksi syöttäjäksi merkittiin Arttu Ruotsalainen.

Tapahtumarikkaassa erässä Lukko roikkui koko ajan köysissä, mutta kuin varkain se onnistui iskemään kaksi osumaa, jotka pitivät sen mukana kamppailussa.

Ilves varmistaa voiton

Lukko tuli vahvasti kolmanteen erään nostaen karvaustaan. Ajassa 43:48 Justin Danforth ohjasi kiekon maaliin korkealla mailalla ja tilannetta tarkastettiin kuvanauhalta ja maali tuomittiin korkealla mailalla tehdyksi.

Ajassa 46:12 Jarkko Parikka sai kaksiminuuttisen jälkipelistä lyötyään Danforthia jaloille. Lukko tuli maalin päähän ainoastaan kolmea sekuntia myöhemmin kun Brandon Defazio onnistui tuikkaamaan aloituksen jälkimainingeista kiekon tolpan juureen kaventaen lukemiksi 3-4 kotijoukkueen illan toisella ylivoimaosumalla.

Lukko hallitsi ottelun päätöserää ja Ilveksen oma hyökkäyspelaaminen oli käytännössä olematonta erän puoliväliin tultaessa. Kellon tikittäessä eteenpäin Ilves keskittyi rikkomaan ja purkamaan Lukon iskiessä kovasti päälle. Varsinaisia tekopaikkoja Lukko ei kuitenkaan onnistunut juuri luomaan.

Ilves taisteli ja sumputti pelin keskustaa. Lukko otti Oskari Setäsen pois maaliltaan noin minuuttia ennen päätössummeria ja kun Tuomas Salmela heitti pitkän kiekon otti Pekka Virta aikalisän 48 sekuntia ennen loppua.

Kymmenen sekuntia myöhemmin Arttu Ruotsalainen pääsi juhlimaan maukasta 3-5 osumaa tyhjään Lukko-verkkoon. Näin kahta ensimmäistä erää suvereenisti hallinnut vierasjoukkue nappasi makeat kolme pistettä.

Pelaajakommentit, Arttu Ruotsalainen :

-Puhuttiin jätkien kanssa aamupäivällä, että jaloissa tuntuu yllättävänkin hyvälle. Pelin alusta alkaen meillä olikin hyvä fiilis pelissä ja saatiin pelattua hyvä peli.

-Peli oli fyysinen taistelu, jossa pelattiin kovaa. Tiukka ja vauhdikas kamppailu ja hienoa saada toisena iltana perättäin täydet pisteet. Taistelu jatkuu torstaina, lupaa ”Are”.


Ilveksen seuraavassa kamppailussa vastaan asettuu hallitsevat mestarit, Oulun Kärpät! Ottelu käynnistyy torstaina kello 18:30 Tervetuloa!

Ilves-Kauppa

Pistetaulukko

MAALIT
#22 RUOTSALAINEN
10
MAALIA

SYÖTÖT
#75 LEPAUS
15
SYÖTTÖÄ

PISTEET
#22 RUOTSALAINEN
24
PISTETTÄ

PLUS/MIINUS
#32 IKONEN
+10
+ / -

RANGAISTUKSET
#57 PARIKKA
40
MINUUTTIA

Sarjataulukko

# JOUKKUE O TM PM P
1. Kärpät 30 101 43 71
2. TPS 30 89 69 58
3. Tappara 29 81 69 54
4. HPK 32 87 73 51
5. SaiPa 30 80 84 48
6. Lukko 31 84 91 47
7. Pelicans 32 92 81 46
8. Sport 30 92 101 44
9. HIFK 30 88 93 42
10. Ilves 29 81 84 41
11. KooKoo 30 83 96 41
12. KalPa 31 73 96 39
13. JYP 30 76 79 36
14. Jukurit 30 71 86 34
15. Ässät 30 59 92 29

Lisää aiheita

18.12.2018 / Uutinen

Ilves Kaupan joulumyynnit käynnissä – tee verkko-ostokset 19.12. klo 16 mennessä!

Kaupinkadun Ilves-Kaupan joulumyynnit alkoivat maanantaina 10.12. ja päättyvät lauantaina 22.12. Aukioloajat ovat joulumyyntien ajan maanantaista perjantaihin klo 12-18 sekä lauantaisin klo 10-16. Saatavilla on paljon...

LUE LISÄÄ


18.12.2018 / Otteluennakko

Ilves päättää vieraskiertueensa Oulussa

Ennen kuin Ilves pääsee viettämään rauhallista joulua, tiedossa on kahden ottelun viikko. Tiistain ottelu Oulussa on samalla tamperelaisten kolmen ottelun vierasputken...

LUE LISÄÄ


17.12.2018 / Uutinen

Lataa Ilveksen mobiilisovellus ja liity Ilves ry:n jäseneksi

Ilveksen virallinen mobiilisovellus, Ilves-Appi, on ladattavissa Google Play -sovelluskaupasta ja Applen App Storesta. Sovelluksen kautta voit liittyä Ilves ry:n jäseneksi ja...

LUE LISÄÄ


14.12.2018 / Otteluraportti

HIFK isännöi Ilveksen voittoputken murskaksi

Ilveksen visiitti Helsinkiin jäi ilman palkintoa. Avauserän osumat varmistivat HIFK:n 5-1-voiton, kun tupsukorvien paikat eivät päätyneet verkkojen perukoille. Samalla päättyi tamperelaisten...

LUE LISÄÄ