Ilveksen liigaviikko alkaa keskiviikkona Vaasassa. Lauantaina Kuopiossa pistekantaan palannut joukkue haluaa katkaista tappioputkensa Sportin kustannuksella.
Ilveksen mennyt viikko piti sisällään kolme tappiota, mutta lauantain ottelu Kuopiossa toi sentään yhden pisteen lisää sarjataulukkoon. Ilves oli ottelun lopussa minuutin ja yhdeksän sekunnin päässä kolmesta pisteestä, mutta lopulta 4–3-vierasjohto kuihtui jatkoaikatappioksi. Ilveksen maaleista Kuopiossa vastasivat Radek Kučeřík, Erik Borg, Luke Henman ja Matic Török.
Sport nappasi lauantaina kauden ensimmäisen kotivoittonsa, kun viime kevään pudotuspelivastus KooKoo kaatui tyylipuhtaasti luvuin 5–1. Sportin tehomiehenä (1+3) hääri keskushyökkääjä Ludvig Larsson. Liigaan täksi kaudeksi palannut Charles Bertrand iski tehot 2+1.
Ilveksen paras pistemies ennen keskiviikon ottelua on Matic Török tehoilla 4+7. Samaiseen 11 pisteen saldoon ovat tämän kauden Liigassa yltäneet myös JYPin Leevi Tukiainen, Tapparan Joachim Blichfeld sekä Kiekko-Espoon Tomi Sallinen. Sportin tehokkain pelaaja Sebastian Stålberg on kirjauttanut seitsemässä ottelussa tehopisteet 3+6.
Keskiviikon kohtaaminen on kauden ensimmäinen Ilveksen ja Sportin välillä. Viime kauden neljästä keskinäisestä ottelusta kumpikin voitti kaksi. Ilves oli lokakuun alussa Nokia Arenalla parempi selvin luvuin 7–2. Sport kuittasi tilit tasoihin lokakuun lopussa Vaasassa loppulukemien oltua 4–1. Tämän vuoden tammikuun alkupuolella joukkueet pelasivat back-to-back hengessä ensin Vaasassa, jossa Sport nappasi 4–3-jatkoaikavoiton. Seuraavana päivänä Ilves oli Tampereella parempi maalein 2–1. Ilveksen tehokkain viime kauden Sport-otteluissa oli Matias Mäntykivi (3+4). Sportin pelaajista Ilvestä kuritti kovimmalla kädellä tehot 1+3 iskenyt Sebastian Stålberg.
Sport jatkaa Juuso Hahlin alaisuudessa myös tällä kaudella. Maalivahtikaksikko Miroslav Svoboda sekä Masi Härkönen on myös tuttu viime kaudelta, jos kohta Joni Ortio tuuraa lokakuun loppuun saakka ulottuvalla ottelukohtaisella sopimuksella loukkaantunutta Svobodaa. Puolustuksesta suurin menetys on luonnollisesti Edmontoniin lähtenyt Atro Leppänen. myös Viktor Lang ja Nolan Orczek vaihtoivat maisemaa. Paikkaajiksi hankittiin Miika Koivisto, Ludvig Claesson ja tovi sitten mukaan hypännyt Brad Hunt. Hyökkäyksestä Sportilta lähti isompi nippu pelaajia. Cole Fonstad, Axel Holmström, Carl Mattsson, Linus Andersson, Sebastian Wännström ja Lari Heikkinen ovat merkittävimmät lähtijät. Tilalle Sport hankki muun muassa Ludvig Larssonin, Charles Bertrandin ja Philipp Granathin.
TIESITKÖ:
Ilveksen kolme edellistä voittomaalia Sportia vastaan on syntynyt ylivoimalla. Toistaako historia itseään keskiviikkona Vaasassa?
MISTÄ SEURATA OTTELUA:
Ottelu alkaa Vaasan Sähkö Areenalla kello 18:30.
ILVES+ Ottelulähetys alkaa kello 17:30. Lähetyksessä kuulet tuoreet aamujääkuulumiset Ilveksen kopista ja pääset arvaamaan uutta mysteerikysymystä. Viikon teemana käsittelemme nuoria pelaajia. Voit osallistua lähetykseen WhatsAppin välityksellä numerossa 050 553 1931.
MTV Urheilun suora lähetys alkaa kello 18:15.