1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Ilveksen voittoputki päätökseen – Pelicans vahvempi peräti 5-1

Ilveksen voittoputki päätökseen – Pelicans vahvempi peräti 5-1

Henri Honkala

Ilveksen kauden ensimmäinen tappio tuli lauantai-iltana Lahdessa Pelicansin vieraana. Kotijoukkue karkasi ottelun alussa kahdella nopealla maalilla johtoon, eikä Ilves pystynyt kuromaan eroa umpeen.

Pelicans lyö kaksi nopeaa osumaa

Molemmat illan joukkueista tykkäävät perustaa pelitapaansa vauhtiin ja nopeaan kiekon ylöspäin vientiin, joka näkyi myös heti ottelun alussa. Pelicans siirtyy jo kahden minuutin pelin jälkeen nopean suunnanvaihdon jälkeen syntyneestä ylivoimahyökkäyksestä, josta Elias Vilen napauttaa kiekon takakulmaan. Pelicansin aktiivisuus aiheuttaa vierasjoukkueelle ongelmia ja seuraava osuma tulee Joni Ikosen lavasta Ilveksen pelatessa alivoimaa. Samalla katkeaa tupsukorvien 100-prosenttinen alivoima, joka kesti yhteensä 15 kaksiminuuttista ja yhden viisiminuuttisen.

Pari potkua perässä avauserässä ollut Ilves sai lisää ongelmia toisen alivoiman muodossa. Tämän erikoistilanteen se pystyi kuitenkin selvittämään. Erän loppua kohden joukkue sai jalkoja hieman auki ja kiekkoja syvään, ja sitä kautta pysymään pelivälineessä pidempiä aikoja. Viitisen minuuttia ennen erätaukoa Ilves pääsi pyörittämään ylivoimaansa. Ylivoiman paras paikka syntyy Joona Ikoselle, mutta ei palkintoa tämän ylivoiman aikana. Tietynlainen pieni huolimattomuus pelaamisessa ja varsinkin kiekon kanssa leimasi kuitenkin avauserää tamperelaisten osalta. Pelicans-merkkinen ja hieman rikkonainen erä päättyy kotijoukkueen 2-0 lukemissa.

Mieho tuo Ilveksen maalin päähän

Toiseen erään Ilves tuli pukukopista terävämpänä. Ykköskenttänä tänään toiminut Mieho-Kontiola-Oden loi painetta kohti Pelicans-vahti Jasper Patrikaista. Myös Matias Mäntykivellä oli paikka rikkoa kuparinen, mutta Pelicans-puolustus ehtii reboundissa ensimmäisenä olevan Mäntykiven laukauksen tielle. Ottelu ehti jo ylittää puolivälinsä, kun eilen Tapparan verkkoon voittomaalin iskenyt Panu Mieho osuu toisessa ottelussa putkeen. Petri Kontiolan hieno syöttö ja oivallus löytää Miehon, joka tällää pelivälineen alakulmaan ja Ilveksen ensimmäistä kertaa valotaululle ajassa 30:10.

Kavennusmaali rentoutti Ilveksen peliä entisestään. Syötöt alkoivat napsua paremmin lapaan ja varsinkin nopeista hyökkäyksistä tupsukorvat pääsivät tekopaikoille yhä paremmin.

Ilveksen kavennusosuma jäi tänään laihaksi lohduksi. Kuva: Tomi Natri

Tänään torjuntavuorossa oleva Jakub Malek aiheuttaa sydämentykytyksiä Ilves-faneille, kun Ilveksen pelatessa ylivoimaa tsekkivahti tulee Pelicansin purkukiekkoa vastaan pitkälle laitaan. Maanmies Lukas Jasek ehtii tähän kiekkoon kuitenkin ensimmäisenä, ja vain Leo Lööfin loistava takakarvaus estää Pelicansin alivoimamaalin. Malek paikkaa tilannetta hienosti koppaamalla vielä erän lopulla muutaman tärkeän torjunnan Ilveksen pelatessa vuorostaan alivoimalla erän lopulla. Lauantaisauna alkoi lämmetä aivan toisen erän lopulla todenteolla, kun Dominik Masin ja Pelicansin Aatu Jämsen painivat itsensä väkivaltaisuudesta jäähylle – Masinille tuplakakkonen, ja Ilvekselle jää kahden miehen alivoimaa tapettavakseen kolmannen erän alkuun minuutin verran.

Pelicans karkaa voittoon

Pelicans käyttää tämän mahdollisuutensa ja siirtyy ottelussa toisella ylivoima-osumallaan 3-1 johtoon. Pian tästä lahtelaisyleisö pääsee jo neljännen kerran tuulettamaan osumaa, mutta tämä maali hylätään pitkän videotarkastuksen jälkeen ja Ilveksen takaa-ajo pysyy kahden maalin mittaisena.

Ratkaisun makua alkaa kuitenkin viimeistään olla ilmassa viisi minuuttia ennen ottelu varsinaisen peliajan loppua Pelicansin siirryttyä jo 4-1 johtoon Elias Vilenin illan toisella osumalla. Loppu on kosmetiikkaa, kun Ilves pääsee harjoittelemaan vielä alivoimaa. Otto Kivenmäki lyö loppulukemat 5-1 taululle ja Ilvekselle näin ollen kauden ensimmäinen tappio Pelicansin vieraana.

Ottelun ratkaisut:
Pelicans sai ottelun alkuun huomattavasti paremman lähdön ja siirtyi nopeasti ottelussa jo 2-0 johtoon. Ilves pääsi ottelun edetessä paremmin mukaan, muttei onnistunut kuromaan eroa umpeen. Toinen erä oli Ilvekseltä parempaa, mutta se ei riittänyt lauantaina enempään.

Ilveksen parhaat:
Otto Latvala esitteli fyysisyyttään omassa päässä. Muutama kova taklaus ja vahvasti pelannut puolustaja avasi myös peliä läpi ottelun hyvin. Panu Mieho onnistui toisessa ottelussa putkeen maalinteossa.

Plussat ja miinukset:
+Toinen erä
-Lähtö otteluun oli huono
-Kurittomuus kostautui turhina jäähyinä
-Alivoima tänään vain 50%, ylivoimalla ei onnistumisia

UUTISET
Valikko