Otteluraportti

Ilves jatkaa voittoputkessa – Kolppanen nollasi Sportin

Marko Herckman

Ilves palasi lyhyeltä maajoukkuetauolta voitokkaasti ja nappasi jo viidennen voiton putkeen nujertamalla Sportin 3-0. Sarjataulukossa neljänneksi kivunneen Ilveksen voiton takuumiehenä hääri yli kuukauden pelitauon jälkeen torjuntatöihin palannut Ville Kolppanen. Kolppanen torjui nollapelissään 27 laukausta.

Avauserä tasan

Ilves ei palannut maaottelutauolta parhaimmillaan ja vierasjoukkue Sport hallitsi pelin alun tapahtumia. Pitkästä aikaa Ilveksen maalilla ollut Ville Kolppanen saikin torjua heti ensimmäisen kympin aikana muutamia vaarallisen oloisia paikkoja. Ilveksen Panu Mieho nosti kiekon katsomoon viiden minuutin pelin jälkeen, mutta tamperelaiset kestivät pelin ensimmäisen alivoimansa.

Ilves pääsi paremmin mukaan erän toisella puolikkaalla. Kultakypärä Eemeli Suomi pääsi kokeilemaan terävällä rannelaukauksella ja Joose Antonen jätti oivasti Antti Saarelalle toiseen aaltoon, mutta Niko Hovinen vaasalaisten maalilla kesti. Sportin Jared Wilson tökki itselleen jäähyn poikittaisesta mailasta ajassa 16.49. Ilves sai ylivoiman alkupuolella pari kertaa kiekon pyörimään Hovisen vartioiman maalin edustalle, mutta yhdeksän kertaa eräsä torjunut Hovinen kesti. Juho Liuksiala irtosi vielä erän viime sekunneilla läpiajoon, mutta yritys pysähtyi erässä kahdeksan kertaa torjuneeseen Kolppaseen ja tauolle lähdettiin maalittomasta tasatilanteesta.

Ruotsalainen osuu

Toinenkin erä oli Ilvekselle haastava ja tamperelaisilla oli vaikeuksia saada aikaan tasapainoista viisikkopeliä. Santeri Hatakka lähti parin minuutin pelin jälkeen jäähylle vastustajan mailasta kiinnipitämisestä, mutta Ilves selvitti myös pelin toisen alivoimansa. Ilves pääsi kokeilemaan ylivoimalle minuutti oman rangaistuksensa päätyttyä. Hyvin toiminut ylivoima osui jälleen kun Kalle Maalahti levitti Arttu Ruotsalaiselle, jonka terävä rannekuti ohitti Niko Hovisen ajassa 25.42. Toinen syöttöpiste maaliin merkattiin Joona Ikoselle.

Johtomaalikaan ei saanut Ilveksen peliä uomiinsa ja kummankin joukkueen kiekollinen huolellisuus oli erässä vaatimattomalla tasolla. Kaukaloon loukkaantumisen jälkeen palannut Oskari Laaksonen kävi istumassa Ilveksen vaihtopenkillä tunteita kuumentaneen rangaistuksen väärästä vaihdosta erän loppupuolella. Sportin ylivoima pyöri tällä kertaa vaarallisen oloisesti. Kalle Maalahti pisti loistavasti kroppaa likoon takakulmalla ja torjui yhden vaaran paikan. Loput torjui erässä yhdeksän kertaa kiekon pysäyttänyt Ville Kolppanen ja erätauolle lähdettiin Ilveksen 1-0-johdossa.

Kolppanen nollaa Sportin

Kolmannessa erässä nähtiin jo tutumpaa Ilvestä. Tamperelaisten rintamahyökkäykset vyöryivät säännöllisesti kohti Sportin maalia ja Ilves piti vaasalaisia tiukasti pihdeissään. Matias Maccellin taitava syöttö maalin eteen löysi Robert Leinon, mutta hyvän pelin Sportin maalilla pelannut Niko Hovinen torjui. Jatkotilanteessa Leinon maila jäi vaasalaisten jalkoihin ja Ilves-sentteri joutui jäähyaitioon.

Ilves aloitti alivoiman aktiivisesti Eemeli Suomen johdolla ja Panu Mieho jatkoi hetkeä myöhemmin irtoamalla puoliksi läpiajoon. Valtteri Viljanen repi Miehon kumoon ja peliä jatkettiin tasavajaalla. Leinon vapauduttua jäähyltä Ilves sai pelata vajaan minuutin ylivoimaa. Jäähyn juuri päätyttyä kiekko löytyi Hovisen selän takaa. Matias Maccellin poikittaissyöttö löysi Leinon, jonka laukauksen jälkitilanteesta Teemu Rautiainen survoi kiekon ensin tolppaan ja sen jälkeen verkkoon. Ilveksen 2-0-johtomaali syntyi ajassa 47.14.

Toisen maalin jälkeen Ilves piti peliä hallussaan ja useampiinkin osumiin oli mahdollisuuksia. Teemu Lepaus pääsi yrittämään Antti Saarelan esityöstä ja Eemeli Suomelle tuli paikka Arttu Ruotsalaisen esityön jälkeen, mutta lisäosumia ei syntynyt. Ville Kolppaselle kertyi Ilveksen maalilla kolmannessa erässä kymmenen torjuntaa. Kolppasen rauhallinen torjuntatyöskentely ja Eemeli Suomen tyhjään verkkoon parikymmentä sekuntia ennen loppua sivaltama osuma toivat Ilvekselle lopulta 3-0-voiton.


Seuraava kotiottelu: Ilves-Tappara perjantaina 15.11. klo 18.30!

Sarjataulukko

#JOUKKUEOTMPMP
1 Ilves17724039
2 Lukko15662836
3 Pelicans17534632
4 HIFK17624429
5 KooKoo16473726
6 Kärpät14413825
7 KalPa14413424
8 Ässät18516523
9 Tappara15444622
10 TPS15394222
11 JYP16345317
12 HPK17426016
13 SaiPa16274315
14 Jukurit15285214
15 Sport14244314

Lisää aiheita

23.11.2020 / Uutinen

Ilveksen kolmospaita kunnioittaa taivalta Hakametsässä

Ilveksen uutena kolmospaitana nähdään luonnonvalkoinen peliasu, joka on saanut inspiraationsa seuran 1960-luvun puolivälin peliasuista. Ilves kunnioittaa paidoillaan Hakametsän jäähallissa pelattua taivalta. Ilves pelaa uusilla kolmospaidoillaan...

LUE LISÄÄ


22.11.2020 / Uutinen

Päivitetty: Ilves ja Hope käynnistävät Yhdessä & Yhteisesti -tukilippukampanjan

Ilves Hockey Oy ja Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry käynnistävät yhdistyksen sloganin mukaisen Yhdessä & Yhteisesti -tukilippukampanjan. Ilves-kannattajien aloitteesta syntyneen kampanjan tarkoituksena on tarjota...

LUE LISÄÄ


21.11.2020 / Otteluraportti

Jukurit päätti Ilveksen voittokulun

Ilves kohtasi tänään Mikkelissä Jukurit, joka päätti Ilveksen voittoputken tylysti 5-3. Ilves pelasi ajoittain hyvin, mutta ei kokonaisuutena ansainnut tänään mitään. Avauserä Ilveksen hallintaa Pelin...

LUE LISÄÄ