1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Ilves kaatoi Jukurit pitkän kaavan mukaan

Ilves kaatoi Jukurit pitkän kaavan mukaan

Vesa Suonsyrjä

Ilveksen ja Jukureiden kohtaaminen Mikkelissä pelattiin pitkän kaavan mukaan Ilveksen voittaessa värikkäiden vaiheiden jälkeen ottelun voittolaukauskilpailun jälkeen 2-3. Ratkaisevan laukauksen iski Teemu Rautiainen.

 

Ensimmäinen erä maaliton

Ottelun alku oli tarkkailevaa ja maalipaikkoja ei nähty kummassakaan päädyssä. Ottelun ensimmäinen tilastomerkintä tuli, kun Juhani Tamminen väänsi itsensä kulmasta maalipaikkaan ja Teemu Henritius rikkoi ajassa 9.01. Ilveksen ylivoima oli kuitenkin heikkoa ja ylivoima jäi tuloksettomaksi. Ottelun seuraavassa vaihdossa Jukurit sai pitkän pyörityksen ja Teemu Lepaus joutui istumaan kaksiminuuttista. Jukureiden ylivoima oli vaarallista ja Zach Budish oli iskeä kauden avausmaalinsa, mutta Ilves kesti kuitenkin ja peliä jatkettiin maalittomana.

Avauserässä aavistuksen niskan päällä ollut Jukurit loi ex-Ilves Markku Flinckin johdolla hyvän paineen ajoittain, mutta kiekot pomppivat ja aivan huippupaikat jäivät yhteen, josta Henrik Koivisto ei saanut kuitenkaan kiekkoa maalille saakka. Näin erätauolle siirryttin 0-0 lukemissa. Jukureiden pientä hallintaa kuvaavat torjunnat Rajaniemi 3, Lehtonen 8.

 

Ilves iskee kahdesti toisessa erässä

Ilves sai toiseen erään hienon alun, kun Tapio Laakso siirsi joukkueen 0-1 johtoon Mikael Kurosen laukauksen paluukiekosta. Maalia edelsi Otto Koivulan vahva kiekollinen pelaaminen ja Valtteri Viljasen laukaus viivasta. Erän alku kulki Ilves-merkeissä ja Risto Dufva otti aikalisän jo ajassa 22:00. Aikalisän jälkeen Jukurit piti pitkään kiekkoa hyökkäysalueella, mutta Ilves pelasi maltilla ja pyöritys päättyi ilman laukausta. Ottelun puolivälin tienoilla Ilves pelasi pitkän ja vahvan vaihdon hyökkäyspäässä. Sami Sandell tarjoili Teemu Rautiaiselle paikan, mutta Rajaniemi kesti.

Ilveksen hyvä vaihe palkittiin, kun seuraavassa vaihdossa Keni Karalahti rikkoi Eemeli Suomea ajassa 31:18. Ylivoima pyöri hyvin ja Ilves iskikin hienon maalin. Juhani Tamminen laittoi mielettömän passin poikittain ja Julius Valtonen pääsi iskemään uransa toisen liigamaalinsa ja ensimmäisen Ilveksen paidassa. Toinen syöttöpiste merkittiin Eemeli Suomelle. Ilveksen pelaaminen toisessa erässä oli aivan eri tasoa kuin ensimmäisessä ja sitä kautta johtoasema oli ansaittu.

35 minuutin kohdalla Jukureiden Julius Vähätalo pääsi maalipaikkaan, mutta Antti Lehtonen veti tilanteessa pidemmän korren. Ajassa 36:55 Jukureiden Hannu Pikkarainen loukkaantui Joona Ikosen laukauksen osuttua suojattomaan paikkaan. Seuraavasta tilanteesta Jukureilla oli taas paikka kavennukselle, mutta Lehtonen nappasi Piipposen maalintekoyrityksen. Ilveksen erän viimeisestä paikasta vastasi oivalla pelipäällä ollut Juhani Tamminen, jonka väkevä nousu pakotti Rajaniemen torjuntaan.

Ilveksen parantunutta otetta kuvasivat toisen erän torjunnat Rajaniemi 11, Lehtonen 5.

Jukurit nousee tasoihin kolmannessa erässä

Erän ensimmäinen paikka syntyi, kun Taneli Siikaluoma heitti kiekkoa maalille ja Arttu Ruotsalainen ohjasi vain vähän maalin ohitse. Ilveksellä oli peli hyvin hallinnassa, mutta Jukurit tuli peliin mukaan, kun sen vahva kakkosketju hyökkäsi hyvin rintamassa ja Zach Budish iski hyvällä laukauksella Jukurit maalin päähän 1-2 ajassa 46:42. Ilveksen musta hetki jatkui ja Markku Flinck iski pelin tasoihin Keni Karalahden viivalaukauksen tippuessa hopeatarjottimelle. Samassa ajassa 48:11 Karri Kivi otti aikalisän.

Ajassa 50:36 Ilves pääsi ylivoimalle, kun Henri Auvinen roiskaisi kiekon katsomoon. Ylivoima kaatui heikkoihin syöttöihin ja Jukurit selvisi alivoimastaan helpohkosti. Peli aaltoili päästä päähän ilman todellisia maalipaikkoja ja aika kävi kellossa vähiin. Tasaisessa erässä Jukurit käytti molemmat maalipaikkansa ja näin onnistui viemään ottelun jatkoajalle.

Ottelu venyy voittolaukauksiin

Kolmella kolmea vastaan pelatulla jatkoajalla ensimmäinen paikka tuli Henrik Koivistolle, mutta Lehtonen kesti. Seuraava kiekonhallinta oli kaksikolla Koivula-Tamminen, mutta ratkaisua ei syntynyt.
Seuraavana paikassa oli Turo Asplund, mutta Lehtonen venyi upeasti. Ajassa 63:28 Miika Roine huitaisi läpiajoon päässyttä Otto Koivulaa rangaistuslaukauksen arvoisesti, mutta Rajaniemi torjui Koivulan yrityksen. Seuraavassa vaihdossa oli taas Juhani Tammisen vuoro hakea ratkaisua, mutta Rajaniemi venyi jälleen torjuntaan. Huippuviihdyttävä jatkoaika jäi ilman ratkaisua lukuisista huippupaikoista huolimatta ja pelissä edettiin voittolaukauskilpailuun.

Voittolaukauskilpailu venyi aina viidenteen pariin saakka. Ilveksestä onnistuivat upealla harhautuksella osunut Juhani Tamminen ja matalalla laukauksella lisäpisteen Ilvekselle tuonut Teemu Rautiainen.

Ilveksen parhaat:
– Juhani Tamminen oli hienolla pelipäällä ja aiheutti Jukureiden puolustukselle jatkuvasti päänvaivaa. Loistosyöttö Valtosen maaliin ja upea harhautus voittolaukauksissa kirsikkana kakun päällä.
– Eemeli Suomi pelaa uransa parasta kiekkoa ja itseluottamus näkyy pelaamisessa.

Seuraava ottelu:
– Ilves kohtaa tiistaina Hakametsässä KooKoo:n alkaen 18:30, Tervetuloa!

Kumpi jatkaa voittojen tiellä?
Joukkorahoitushanke on kerännyt yli 80 000 euroa, aikaa sijottaa jäljellä kaksi päivää
UUTISET