Otteluraportti

Ilves kaatoi SaiPan ja palasi voittokantaan

Mikko Alahäivälä
Pekka Suojanen

Ilveksen viikon kolmas ottelu tuotti täyden pistepotin, kun SaiPa kaatui Lappeenrannassa maalein 1-2. Tupsukorvien maaleista vastasivat puolustajat Niko Peltola ja Lassi Thomson. Ottelun ykköstähdeksi valittiin 27 laukausta torjunut maalivahti Lukáš Dostál.

Ilves-puolustus iskee

Ilves teki ottelun avausmaalin heti ensimmäisellä ylivoimallaan SaiPa-puolustaja Simo-Pekka Riikolan istuessa ajassa 6.21 poikittaisesta mailasta saamaansa jäähyä. Matias Maccelli pelasi ahdistettuna kiekon viivasta laidan kautta päätyyn Robert Leinolle, joka puolestaan tarjosi syötön keskelle vetopaikkaan nousseelle Niko Peltolalle. Eilen HPK:ta vastaan kauden avausmaalinsa iskenyt puolustaja otti pelivälineen haltuun ja ampui ranteella oikean tolpan juureen ohi SaiPa-maalivahti Niclas Westerholmin ajassa 8.02.

Erän 13. minuutilla SaiPan Tomi Iso-Mustajärvi kiersi maalin ja syötti vaarallisesti maalin eteen, josta Topi Piipponen ei kuitenkaan osunut kiekkoon. Ilves käänsi nopeasti vastahyökkäykseen, joka päättyi tupsukorvien 0-2-osumaan. Robert Leino merkkautti jo toisen syöttöpisteensä, kun puolustaja Lassi Thomson laukoi näyttävästi ranteella oikeaan yläkulmaan ajassa 13.31.

SaiPan toinen jäähy tuli perään kampituksesta ajassa 14.05 Veeti Vainiolle, joka joutui rikkomaan Matias Maccellia. Vetopaikkoja pelattiin Peltolalle, Maccellille ja Joona Ikoselle, mutta tällä kertaa pakkopeli ei tuottanut osumaa. Hetken kuluttua myös Jarkko Parikan tulinen lämäri viivasta viuhui ohi SaiPa-maalin, eikä Arttu Ruotsalaisen taitavien harhautusten jälkeen lähtenyt yrityskään löytänyt tietään ohi Westerholmin. Ensimmäiselle erätauolle mentiin Peltolan ja Thomsonin maalien myötä Ilveksen 0-2-johdossa.

Maaliton toinen erä

Puolustaja Lassi Thomsonin korkeasta mailasta saama jäähy tarjosi kotijoukkueelle ensimmäisen ylivoiman ajassa 22.04. SaiPa laukoi muutamaan otteeseen vaarallisesti, mutta Ilves selvitti tilanteet maalivahti Lukas Dostalin johdolla. Perään oli jälleen Ilveksen ylivoiman aika, kun Veeti Vainiolle tuomittiin jäähy korkeasta mailasta ajassa 24.40, mutta lukemat pysyivät edelleen 0-2:ssa.

Hieman ennen erän puoliväliä Matias Maccelli lähetti kaatuessaankin laukauksen vasemman b-pisteen tuntumasta, mutta Niclas Westerholm torjui liiaksi keskelle suuntautuneen kudin. Perään liukasliikkeinen hyökkääjä järjesti maaliin eteen Teemu Lepaukselle puolittaisen paikan, jota ei kuitenkaan onnistuttu hyödyntämään.

Toisessa päädyssä Ilveksen riskialtis pelaaminen tuotti Anssi Löfmanille paikan aivan maalin eteen, mutta tupsukorvat selvisivät tilanteesta takaiskutta. Lukas Dostal joutui kuitenkin jokuseenkin otteeseen torjuntatöihin SaiPan saatua hetkeksi otetta pelistä. Jatkuvasti vahvasti esillä ollut Maccelli pelasi seuraavan kerran kentälle päästyään tekopaikan Joona Ikoselle, joka ei onnistunut viimeistelemään takatolpalta.

Erän lopussa kotijoukkue loi painetta kohti Ilveksen maalia, mutta Lukas Dostal kesti kenttäpelaajien tuella. Ilves-kasvatti Mikael Kuronen oli lähellä päästä iskemään takatolpalta, mutta tilanteen loppuun asti seurannut Joona Ikonen pelasi SaiPa-hyökkääjän mailan pois ja pelasti Ilveksen takaiskulta. Toinen erä jäi maalittomaksi, joten päätöserään mentiin Ilveksen kahden maalin johdossa.

Taistelu palkitaan

Kolmannen erän alussa Lukas Dostal joutui venymään hyvään patjatorjuntaan, kun SaiPan kultakypärä Tomas Zabosky laukoi rystyltä maalin edestä. Perään kotijoukkue sai vapaan paikan maalin edestä, mutta Dostal ja Ilves selvisivät tästäkin.

Puolustaja Niko Peltolan jäähy avasi SaiPalle seuraavan kavennusmahdollisuuden ajassa 43.04. Ensimmäinen tekopaikka tuli SaiPan huolimattoman pelaamisen seurauksena Ilveksen Eemeli Suomelle, joka pääsi Robert Leinon syötöstä vapaasti nokikkain Niclas Westerholmin kanssa. Maalivahti pysyi kuitenkin harhautuksessa mukana ja torjui Ilves-kapteenin yrityksen.

SaiPan kavennus kävi seuraavaksi hyvin lähellä, sillä John Perssonin veto neliön keskeltä kilahti maalin oikeaan tolppaan. Kotijoukkue laukoi vielä jäähyn lopussa kahdesti vaarallisesti, mutta Lukas Dostalin torjunnat pitivät lukemat 0-2:ssa.

Erän kahdeksannella minuutilla Ilveksen Arttu Ruotsalainen nousi vetopaikkaan oikean b-pisteen tuntumaan, josta lähteneen laukauksen Westerholm torjui varmasti räpylällä. Hetken päästä Kalle Maalahden kova tykitys päätyi myös SaiPa-maalivahdin varusteisiin.

Viisi minuuttia ennen erän loppua SaiPan Santeri Virtanen pääsi hieman karkuun vasemmalta laidalta, mutta hyökkääjä ajautui Ilves-puolustuksen ahdistamana pieneen kulmaan, ja Lukas Dostal torjui Virtasen yritykset. Kotijoukkue onnistui kuitenkin iskemään jatkotilanteesta kavennuksen, kun puolustaja Erik Autio laukoi suoraan syötöstä, ja kiekko kimposi Virtasen varusteiden kautta maaliin. SaiPan 1-2-kavennus syntyi ajassa 55.12.

Ilveksen Teemu Lepaus oli lähellä kuitata SaiPan maalin nopeasti vanhanaikaisella, mutta kiekko osui Niclas Westerholmin kannalta onnekkaasti patjoihin. Sputnikien luoma paine tuotti aloituksen Ilves-päätyyn ajassa 57.46, ja samalla Tero Lehterä päätti käyttää kotijoukkueen aikalisän.

SaiPa otti Westerholmin pois maalin suulta ja lähti hakemaan tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla. Kotijoukkue loi viimeisten minuuttien aikana muutaman vaarallisen tilanteen, mutta Ilves taisteli ja kesti loppuun asti ilman takaiskua. Tupsukorvat hakivat Lappeenrannasta maukkaan 1-2-taisteluvoiton ja täydet kolme sarjapistettä.

Seuraava ottelu:

Ilves pelaa tulevalla viikolla vain yhden ottelun. Perjantaina 29.11. Hakametsän kiekkopyhättöön saapuu vieraaksi KooKoo. Sarjataulukon neljättä sijaa hallussaan pitävä Ilves on yhden ottelun vähemmän pelannutta KooKoota kaksi pistettä edellä.


Ensi viikon ainoa ottelu: Ilves-KooKoo Hakametsässä perjantaina 29.11. klo 18.30!

OTTELUN MAALIT

Telia - Maalivideo
23.11.2019 / SaiPa-Ilves 1-2
55:12 1-2 / #22 SANTERI VIRTANEN
(#25 ERIK AUTIO, #51 JOHN PERSSON)
Telia - Maalivideo
23.11.2019 / SaiPa-Ilves 1-2
13:31 0-2 / #33 LASSI THOMSON
(#62 ROBERT LEINO)
Telia - Maalivideo
23.11.2019 / SaiPa-Ilves 1-2
8:02 0-1 / #70 NIKO PELTOLA YV
(#62 ROBERT LEINO, #72 MATIAS MACCELLI)

Lisää aiheita

27.5.2020 / Uutinen

CHL:n pudotuspelien arvonta keskiviikkona 3.6.

Jääkiekon Mestarien liigan kausi 2020-2021 käynnistyy ensi viikolla pudotuspelien ensimmäisen kierroksen parien arvonnalla. Arvonta on katsottavissa suorana lähetyksenä CHL:n digitaalisissa kanavissa keskiviikkona klo 19.00 Suomen...

LUE LISÄÄ


15.5.2020 / Uutinen

Kalle Maalahti ja Ville Kolppanen jatkavat Ilveksessä

Puolustaja Kalle Maalahti, 29, ja maalivahti Ville Kolppanen, 27, jatkavat Ilveksessä myös tulevalla kaudella. Pelaajien viime keväänä solmimiin 1+1-vuotisiin sopimuksiin sisältyi ulkomaan optio, jota he...

LUE LISÄÄ


7.5.2020 / Uutinen

Game Used -varusteita huutokaupataan toukokuun aikana

Ilves-Hockey Oy järjestää Game Used -varusteiden huutokaupat toukokuun aikana varuste kerrallaan. Huutokauppasarja aloitetaan tänään torstaina 7.5. klo 20 ja ensimmäisenä kohteena on hyökkääjä Arttu Ruotsalaisen...

LUE LISÄÄ


30.4.2020 / Uutinen

Ilves-Hockey Oy:n yt-neuvottelut päätökseen

Ilves-Hockey Oy on käynyt koronaviruspandemian vaikutusten seurauksena koko henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut, jotka ovat päättyneet 30.4.2020. Neuvottelut sujuivat hyvässä hengessä kaikkien osapuolten ymmärtäessä tilanteen vakavuuden. Neuvotteluiden...

LUE LISÄÄ


29.4.2020 / Uutinen

CHL-kauden suunnitellaan alkavan 6.10. – viivästys muuttaa sarjajärjestelmää

Koronaviruspandemian aiheuttaman epävarmuuden vuoksi jääkiekon Mestarien liigan eli CHL:n hallitus on päättänyt siirtää CHL-kauden alkua kuukaudella lokakuun alkuun. Päätöksen myötä sarjajärjestelmä muuttuu ja tulevalla kaudella...

LUE LISÄÄ