Otteluraportti

Ilves keskiviikkoillan kuningas

Elina Kuivalainen

5 - 2

0:00 4272

Ilves sai keskiviikko illan ratoksi vieraakseen Ässät Porista. Ensimmäinen erä tahkottiin maaleitta, kunnes toisessa erässä kupla puhkesi ja Ilves sai kunnolla maalihanat auki. Ässien tarjoamat paikat käytettiin hyvällä prosentilla hyödyksi ja täydet kolme pistettä jäi Hakametsään maalein 5-2.

Tasaista tahkontaa

Ilves vei ensimmäisen aloituksen, painoi samantien Ässä päätyyn ja sai Bernadin katkaisemaan pelin. Ässä päädyn aloituksen jälkeen Ilves sai yhden laukauksen kohti Ässä maalia, mutta kiekko leijaili maalin ylitse päätyyn. Tämän jälkeen Ässät pääsi myös pari kertaa kiekkoon käsiksi, kunnes reilun minuutin kohdalla Ilves sai kunnon paineen Ässä maalille ja pelaaja ryntäyksen toimesta myös Ässä maali siirtyi pois paikoiltaan. Ässät sai ensimmäisen aloituksen Ilves päätyyn Heleniuksen torjuessa kiekon syliinsä reilun kolmen minuutin kohdalla.

Ilveksellä oli ensimmäinen tilaisuus mennä johtoon viiden minuutin kohdalla, kun Teemu Lepaus iski lepattavan kiekon siniviivalta kohti Ässä maalia. Kiekko lipui kuitenkin hitusen ohi maalin. Ensimmäisen erän puoltaväliä lähestyttäessä, pelin hallinta oli vaihdellut puolelta toiselle, ja Ilves oli saanut siivottua kunnon Ässä paikat kiitettävästi pois, vaikka välillä maalin eduspelaaminen saattoikin näyttää hieman kaaottiselta. Myös Riku Helenius haparoi yhden Ässien kaukolaukauksen kanssa, mutta selvisi tilanteesta ongelmitta pelaajien oltua sen verran kaukana maalista. Seuraava torjunta Heleniukselta olikin sitten jo varma koppi.

Vajaan 13 minuutin kohdalla Juho Liuksiala puski väkisin Ässä puolustuksen läpi oman pään aloituksen jälkeen, mutta epäonnistui yksilösuorituksessaan. Tilanne säilyi edelleen maalittomana. Seuraavaksi alueelle paineli Ville Meskanen, joka ajautui kiekon kanssa kulmaan ja maalitilanne tyssäsi siihen. Seuraavaksi maalia pääsi yrittämään Ilveksen nelonen, mutta siniviivalta ammuttu laukaus viuhui metrikaupalla maalin ohi. Seuraava paikka tuli Otto Koivulalle, joka ei onnistunut iskemään aivan nokikkain Bernardin kanssa ollessaan kiekkoa yli Bernardin patjan. Kun erää oli jäljellä nelisen minuuttia, sai Ilves pari minuuttia kestäneen pyörityksen Ässä päätyyn. Yleisön pettymykseksi Ässä pelaajat sinnittelivät koko pari minuuttisen ja saivat blokattua suurimman osan laukauksista. Jäljelle jääneet laukaukset viuhuivat jälleen ikävästi ohi maalin.

Myös ensimmäisen erän torjunnat kertovat pienestä Ilves hallinnasta. Riku Helenius Ilves maalilla 7 torjuntaa, kun taas Andreas Bernard Ässä maalissa 13 torjuntaa.

Ilves puhkaisi kuplan ja aloitti maalikarkelot

Ensimmäistä erää ehdittiin pelata vain 13 sekunttia, kun kiekko oli Heleniuksella ja aloitus Ilves päädyssä. Ässien hyvän aloituksen jälkeen peli oli kuitenkin jälleen Ässä päädyssä ja pienen kauhomisen jälkeen Arttu Ruotsalaiselle tarjoutui paikka iskeä kiekko sisään aivan Bernardin nenän edestä. Maaliin syöttöpisteet Juuso Pullille ja Otto Koivulalle. Ilves 1-0 johtoon.

Ilveksen saatua maalihanansa auki peli jäi pyörimään pitkäksi aikaa Ässä päätyyn, kunnes Ässät onnistui purkamaan kiekon väljemmille jäille ja Sami Sandell passitettiin kaksi minuuttiselle koukkaamisesta. Ässät ei onnistunut saamaan ylivoima peliään kuntoon, kun taas Ilves onnistui kalastamaan Ässille jäähyn. Tasavoimalla neljällä neljää vastaan Ässillä oli jälleen omat paikkansa iskeä peli tasoihin, mutta Riku Helenius selvitti tilanteet. Seuraavassa hetkessä peli oli jälleen Ässä päädyssä ja Ilveksellä vahva tilanne ylivoimalla maalin edessä. Lähes ensimmäisen maalin tavoin pari yritystä maalin edestä, jonka jälkeen Ässä maali saatiin puoliksi avoimeksi ja Sami Sandell sai kunnian iskeä kiekon tyhjään maaliin. Syöttöpisteet kalastivat Ville Meskanen ja Olli Vainiolle. Ilves ylivoimalla 2-0 johtoon.

Ajassa 27:34 nähtiin puolestaan suht vaarattomalta näyttänyt Ässät pyöritys Ilves päädyssä, jonka toimesta yllättäen kiekko olikin Ilves maalissa. Ässät kaventaa 2-1.

Ässät sai kavennuksestaan hetkellisesti uutta puustia peliinsä ja näytti kuin Ilves olisi ollut hetken helisemässä Ässä paineen alla. Kuitenkin tilanne kääntyi jälleen salamannopeasti Ilveksen hyväksi ja Ässät tarjoili oman pään sekoilunsa toimesta avoimen maalipaikan Ville Meskaselle, jolla oli helppoakin helpompi työ iskeä kiekko jälleen puoliksi tyhjään Ässä maaliin. Syöttöpisteet Meskasen maaliin keräsivät Eemeli Suomi ja Joona Koppanen. Ilves 3-1 johtoon.

Ajassa 34:40 Ässien Ben Blood kampitti maalin taakse luistelleen Ilves pelaajan ja Ilves pääsi illan toiselle ylivoimalle. Ilveksen ylivoima ei kuitenkaan ottanut onnistuakseen. Loppuerän hyvät Ilves hyökkäykset kuihtuivat Ilveksen huolimattomuuteen, josta Ässät sai pari vaarallista maalipaikkaa vielä Ilves päätyyn. Viimeinen kuti juuri ennen kellon soittoa lensi Heleniuksen onneksi maalin yli. Torjunnat toisesta erästä kertoikin pienemmoisesta Ässät hallinnasta, koska Heleniukselle torjuntoja kertyi 10 ja Bernardille vain 6.

Kolmas erä sekavaa vääntöä

Kolmannen erän alussa mentiin jälleen vuorotellen päästä päähän kummankin saadessa omat vaaralliset maalipaikkansa onnistumatta kuitenkaan viimeistelyssä. Kun kolmatta erää oli ehditty pelata noin kolmisen minuuttia pääsi Valtteri Viljanen kolistelemaan siniviiva laukauksellaan Ässä maalin rautoja. Pari minuuttia myöhemmin Ässät sai painella lähes vapaasti Heleniuksen tielle ja iskeä irtokiekosta illan toisen maalinsa. Ässät kaventaa 3-2.

Ässien painostettua jälleen aikansa, kääntyi peli jälleen salaman nopeasti Ässien päähän ja koko Hakametsä sai hihkaista riemusta kiekon valuessa yllättäen tilanteesta tietämättömän Bernardin jalkovälistä maaliin. Maalintekijänä toimi Teemu Rautiainen. Ilves 4-2 johtoon.

Ajassa 50:51 Ässien Marco Insam kalasti itselleen Ilves päädyssä kaksiminuuttisen kampituksesta. Ilves sai tällä kertaa kuvionsa heti kivuttomasti kuntoon ja pyöritys oli sen mukaista. Pelikello pysäytettiin aikaan 51:25, kun Ilves sai jo ainakin kolmannen kerran illan aikana iskeä kiekon osaksi tyhjään maaliin. Maalintekijänä sai kunnian toimia Eemeli Suomi, Arttu Ruotsalainen ja Ville Meskasen toimiessa syöttäjinä. Maalia ehdittiin juhlia vain hetki, kunnes Hakametsä hiljeni kuulutukseen ”Ässät käyttää tässä kohtaa valmentajan haaston.” Maalia tarkasteltiin lopulta videolta pitkä tovi, jonka jälkeen tuomari osoitti kädellään keskiympyrään. Ilves 5-2 johtoon.

Kolmannen erän lopussa puuttui tuomarikin pelin kulkuun kuuluvalla äänellä huutaen kiekon laitaa vasten painaneelle Eemeli Suomelle ”Suomi, Suomi kiekko liikkuu!”

Kolmas erä oli torjuntojenkin mukaan suurimmaksi osaksi pelailua puolin ja toisin, kun Heleniukselle kertyi vain 4 torjuntaa ja Bernardille 8 torjuntaa.

Päävalmentaja Karri Kivi:

– Oli paljon hyvää ihan auttamisesta ja kiekollisesta avaamisesta lähtien. Semmoinen rohkeus näkyi selvästi. Heleniukselle voittopeli heti ekassa pelissä kotona – tosi makea juttu. Tänään oli hyvin tasapainoinen esitys kaikin puolin.

Maalivahti Riku Helenius:

– Mun mielestä joukkueena todella laadukas esitys, kokonaiset 60 minuuttia. Tosi hyvää tekemistä kaikilla kentän osa-alueilla. Oli joka erässä sellainen luottavainen fiilis pelata. Oma peli tuntui kanssa ihan hyvältä – tarpeeksi hyvä peli, että voitettiin. Ensimmäinen voittoni ikinä Ilveksen liigajoukkueessa, ja vielä kotona, niin mikäs sen hienompaa. Mahtava fiilis ja tosi kiitollinen, kun pääsin tänne ja sain vihdoin mahdollisuuden kasvattajaseurassa.


Ilves pelaa seuraavan kotiottelunsa maajoukkuetauon jälkeen 14. marraskuuta, jolloin vastassa on Oulun Kärpät.

TWITTER

Lisää aiheita

1.7.2022 / Uutinen

Ilves ja Tappara järjestävät Tampere Cupin yhteistyössä elokuussa

Tampere Cup pelataan ensimmäistä kertaa historiassa Nokia Arenalla 12.–13.8.2022. Kauden 2022–2023 ensimmäiset jääkiekko-ottelut Nokia Arenalla pelataan 12.–13.8. kun Ilves ja Tappara järjestävät perinteisen Tampere Cupin...

LUE LISÄÄ


23.6.2022 / Uutinen

Ilvekselle kuusi pelaajasopimusta – Jyrki Jokipakka palaa kasvattajaseuraansa

Ilves vahvistaa puolustustaan Jyrki Jokipakalla ja Kevin Czuczmanilla sekä hyökkäystään Eetu Tuulolalla. Jatkosopimuksen on allekirjoittanut puolustaja Dominik Mašín, ja hyökkääjä Joonas Odenin voimassa ollutta sopimusta...

LUE LISÄÄ


23.6.2022 / Uutinen

Ilves-Hockey Oy:n tilikausi oli taloudellinen menestys

Ilveksen Liiga-joukkueen ja U20-joukkueen taustayhtiö Ilves-Hockey Oy:n liikevaihto tilikaudella 1.5.2021 – 30.4.2022 oli 11,1 miljoonaa euroa. Edellisellä tilikaudella liiketoimintaan vaikutti merkittävästi koronapandemia, liikevaihdon jäädessä 5,2...

LUE LISÄÄ