Otteluraportti

Ilves nousi vierasvoittoon Jyväskylässä

Mikko Alahäivälä
Aarno Vuorinen

Ilves otti kauden ensimmäisen voittonsa JYPistä, kun kotijoukkue kaatui voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 1-2. Päätöserässä Ilveksen tasoitusmaalin laukoi Ville Meskanen, ja voittomaalikilpailun ainoan osuman iski Arttu Ruotsalainen. Hienon ottelun pelannut Eetu Mäkiniemi torjui ottelussa 30 kertaa.

Avauserä tasaista vääntöä

Ilves lähti otteluun hieman eilisestä uusitulla kokoonpanolla, kun joukkueen hyvän terveystilanteen myötä hyökkääjät Matias Maccelli ja Samuli Vainionpää, puolustajat Lassi Thomson ja Oskari Laaksonen sekä maalivahti Lukas Dostal olivat tänään lepovuorossa ja pelaavaan kokoonpanoon nousivat tilalle hyökkääjät Teemu Lepaus ja Eetu Päkkilä, puolustajat Tuomas Salmela ja Santeri Hatakka sekä maalivahti Eetu Mäkiniemi.

Ensimmäisen reilun viisiminuuttisen aikana molemmissa päädyissä nähtiin lyhyehköjä painostusjaksoja mutta ilman erityisempiä maalipaikkoja. Seitsemännellä minuutilla Ilveksen Jasse Ikonen nousi vasemmalta puolelta suoraviivaisesti kohti maalia, mutta JYP-maalivahti Markus Ruusu torjui hyökkääjän rystyvedon.

Avauserän erän puolivälin jälkeen JYPille avautui ylivoimahyökkäys, jossa Ilves kuitenkin pelasi hyvin tilan pois päästen katkaisemaan hyökkäyksen jo ennen maalintekoyritystä tai syöttöä. Seuraavaksi oli jälleen vuorossa Ilveksen painostusjakso, mutta JYP vartioi keskustaa tiiviisti eikä Teemu Rautiaisen ohjauskaan löytänyt tietään Ruusun selän taakse. Toisessa päädyssä lähietäisyydeltä yrittämään päässeen Petrus Palmun nosto nousi myös yli maalin.

Ottelun ensimmäinen rangaistus vihellettiin Ilves-puolustaja Aleksi Elorinteelle poikittaisesta mailasta ajassa 14.40. JYPin paras tekopaikka ylivoimalla aukesi suoran hyökkäyksen kautta Miska Siikoselle, jonka matalan vedon Eetu Mäkiniemi torjui patjalla.

Erän toiseksi viimeisellä minuutilla Joose Antonen pääsi riistämään kiekon JYP-maalin läheisyydessä, mutta keskusta ja maalinedusta olivat jälleen tukossa, ja kauempaa vetopaikan hakeneen Ilves-hyökkääjän laukaus pysähtyi miesmuuriin. Maalipaikat olivat avauserässä kortilla, ja erätauolle mentiinkin lukemissa 0-0.

Ilves jäähyilee, JYP iskee avausmaalin

Toisen erän neljännellä minuutilla JYPin ykkösketjun Jarkko Immonen ja Jerry Turkulainen loivat Jani Tuppuraiselle hyvän tekopaikan, mutta suoraan syötöstä lähietäisyydeltä lähtenyt laukaus ei uponnut tolppien väliin. Hieman yli minuuttia myöhemmin Arttu Ruotsalainen tavoitteli toisessa päädyssä syötöllään toisesta aallosta takatolpalle nousevaa Eemeli Suomea, joka ei kuitenkaan päässyt kiekkoon käsiksi JYP-puolustaja Juuso Vainion vartioitua Ilveksen kultakypärää tiukasti tilanteen loppuun asti.

Erän ensimmäinen ylivoimamahdollisuus avautui JYPille ajassa 22.52, kun Jarkko Parikka joutui rikkomaan maalille nousevaa Petrus Palmua. Kotijoukkue pyöritti vaarallisesti, ja Eetu Mäkiniemeltä vaadittiinkin muutama hyvä torjunta. Kaukana ottelun avausmaali ei ollut, mutta oikeaa tolppaa lähemmäksi isännät eivät kiekkoa saaneet.

Reilun 30 minuutin pelin jälkeen JYPin maali oli jälleen todella lähellä, kun maskin takaa lähtenyt terävä viivalaukaus kilahti maalin vasempaan tolppaan. Ilveksen kolmas jäähy tuomittiin Teemu Rautiaiselle estämisestä ajassa 31.23, ja tällä kertaa kotijoukkue onnistuikin leipomaan avausmaalin. Kolmen nopean syötön jälkeen lähtenyt Robert Rooban laukaus upposi Ilves-neliön keskeltä yläkulmaan vieden JYPin 1-0-johtoon ajassa 32.21.

Paine Ilveksen päädyssä jatkui edelleen, kun tupsukorvat ottivat kaksi jäähyä ajassa 33.58. Eemeli Suomelle tuomittiin kaksiminuuttinen kampituksesta ja Kalle Maalahdelle 2+10 minuutin jäähy pään tai niskan alueelle kohdistuneesta taklauksesta. Ilves kuitenkin taisteli kahden miehen alivoiman hienosti ilman takaiskua, ja ottelu jatkui 1-0-lukemissa.

Kolmisen minuuttia ennen erän loppua Ilves sai aikaiseksi painetta JYPin päätyyn, mikä johti ottelun ensimmäiseen Ilves-ylivoimaan, kun Roni Allén lähti istumaan kampitusjäähyä ajassa 37.22. Eemeli Suomi pääsi käsiksi kiekkoon JYPin purun kimmottua maalin edustalla, mutta Ilves-kapteeni ei onnistunut jatkamaan kiekkoa oli maalivahti Markus Ruusun. JYPin selvitettyä alivoimansa puolustaja Santeri Hatakka esitti vielä erän lopussa vahvan nousun maalille asti, mutta Ilveksen avausmaali jäi edelleen odottamaan itseään.

Toisen erän kulusta kertovat maalivahtien torjunnat: Markus Ruusu 6, Eetu Mäkiniemi 13. Päätöserään lähdettäessä joukkueita kuitenkin erotti vain yksi maali, eli peli oli vielä täysin auki.

Vahva päätöserä tuottaa tasoituksen

Kolmannen erän toisella minuutilla Teemu Lepaus ja Niko Peltola loivat Joose Antoselle hyvän tekopaikan maalin eteen, mutta suoraan syötöstä lähtenyt Ilves-hyökkääjän laukaus suuntautui oikealta ohi. Parin minuutin päästä Eemeli Suomelle oli avautua vastaava paikka, mutta Ilves-kapteeni ei aivan päässyt käsiksi kiekkoon.

Erän ensimmäinen jäähy vihellettiin JYPin Samuli Ratiselle tämän kampitettua Teemu Rautiaisen ajassa 44.40. Robert Leinon poikittaissyöttö tarjosi vetopaikan Teemu Lepaukselle, jonka suora laukaus ei kuitenkaan löytänyt oikeaa osoitetta. Jäähyn lopussa Eemeli Suomi pyörähti maalin kulmalta sen edustalle, mutta Markus Ruusu kesti edelleen.

Kahdeksannen minuutin kohdalla Teemu Rautiainen oli lähellä iskeä uransa 100. liigamaalin Eetu Päkkilän vedosta tulleesta irtokiekosta, mutta vanhanaikaisyritys ei aivan uponnut sisään. Ilves oli kuitenkin nyt saanut otetta pelistä ja painopiste siirtynyt JYPin päätyyn. Seuraavana tasoitusta saalisti Ilveksen kolmosketju, jonka yritykset eivät kuitenkaan myöskään tuottaneet tasoitusosumaa. JYPin seuraava tekopaikka avautui ylivoimahyökkäyksessä Samuli Ratiselle, jonka laukauksen Eetu Mäkiniemi torjui.

Ilves puolestaan pääsi ylivoimalle ajassa 52.44, kun Jani Tuppurainen lähti jäähylle kampitettuaan kiekottoman Panu Miehon keskialueella. Tätä mahdollisuutta tupsukorvat eivät enää jättäneet hyödyntämättä, vaan Jyväskylään matkustaneet Ilves-kannattajat pääsivät lopultakin tuulettamaan keltavihreiden avausmaalia. Arttu Ruotsalainen tarjosi hienon poikittaissyötön JYP-neliön läpi, ja suoraan syötöstä lähtenyt Ville Meskasen laukaus upposi sisään. Ilves tasoitti pelin 1-1:een ajassa 53.32.

Ilveksen tasoituksen jälkeen JYP pääsi testaamaan Eetu Mäkiniemeä muutamaan otteeseen, mutta vedot lähtivät pääosin kaukaa, ja Ilves-maalivahti torjui varmasti. Toisessa päädyssä Panu Mieho tarjosi Jasse Ikoselle hyvän vetopaikan keskelle, mutta kiekko paukkui päätylaudoitukseen. Hetkeä myöhemmin Eetu Päkkilän veto puolestaan pysähtyi Markus Ruusun olkapäähän.

Ilves koki erän viime minuuteilla takaiskun, kun hetkeä aiemmin taklauksen vastaanottanut puolustaja Niko Peltola joutui jättämään pelin kesken ja siirtyi pukukopin puolelle. Viimeisellä minuutilla kummankin joukkueen kultakypärillä oli vielä paikat ratkaista ottelu, mutta Markus Ruusu ja Eetu Mäkiniemi torjuivat Eemeli Suomen ja Julius Nättisen vedot. Varsinainen peliaika päättyi lukemissa 1-1.

Ratkaisu venyy voittomaalikilpailuun

Jatkoajan ensimmäiset tekopaikat tulivat JYPille, mutta Eetu Mäkiniemen loistavat torjunnat pitivät Ilveksen voittohaaveet elossa. Tupsukorville tarjoutuikin tilaisuus ratkaista ottelu ylivoimalla, kun Petrus Palmu lähti rangaistusaitioon kampitettuaan puolustaja Aleksi Elorinteen ajassa 61.37. Päävalmentaja Jouko Myrrä käytti samalla aikalisän.

Eemeli Suomi pelasi ensimmäisen ratkaisupaikan tutkaparilleen Ville Meskaselle, mutta Markus Ruusu torjui ja sai haalittua irtokiekonkin alleen. Seuraavaksi Arttu Ruotsalainen pääsi yrittämään pariinkin otteeseen mutta ilman tulosta. Teemu Rautiainen puolestaan tarjosi ovelan syötön takatolpalle Robert Leinolle, joka ei kuitenkaan onnistunut iskemään kiekkoa sisään avopaikasta. Ilveksen ylivoima ja jatkoaika eivät tuottaneet voittomaalia, joten ratkaisu siirtyi voittomaalikilpailuun.

Ensimmäisessä parissa Eemeli Suomen ja Julius Nättisen yritykset pysähtyivät Markus Ruusun ja Eetu Mäkiniemen torjuntoihin. Toisessa parissa Ville Meskasen laukaus rävähti ylärimaan, ja Eetu Mäkiniemi torjui Jarkko Immosen vedon. Kolmannessa parissa Arttu Ruotsalainen veivasi kiekon sisään rystypuolelta, mutta maalivahtiin tulleen kontaktin myötä tilanne tarkistettiin videolta. Päätuomari Jari Suorsa osoitti tarkistuksen jälkeen keskelle, mikä tarkoitti, että JYPin Petrus Palmun olisi onnistuttava yrityksessään jatkaakseen voittomaalikilpailua. Vahvan ottelun pelannut Eetu Mäkiniemi otti kuitenkin Palmunkin vedon kiinni, joten tupsukorvat pääsivät tuulettamaan 1-2-vierasvoittoa läpi ottelun hienosti kannustaneen Ilves-perheen kanssa.

JYP-voiton myötä Ilves on voittanut tällä kaudella kaikki joukkueet vähintään kerran.

Seuraavat ottelut

Ilves pelaa ensi viikolla kolme ottelua Hakametsässä. Keskiviikkona Tampereella vierailee Jukurit, ja perjantaina on vuorossa Tapparan isännöimä paikallispeli. Peliviikko päättyy lauantaina 90s Night -teemalla järjestettävään Ilves-SaiPa-otteluun, jonka jälkeen Ilveksen joukkue saapuu Meet & Greetiin Viihdemaailma Ilonaan.


Ilves-Jukurit keskiviikkona 19.2. klo 18.30. Tervetuloa!

Sarjataulukko

# JOUKKUE O TM PM P
0 HIFK 0 0 0 0
0 HPK 0 0 0 0
0 Ilves 0 0 0 0
0 Jukurit 0 0 0 0
0 JYP 0 0 0 0
0 KalPa 0 0 0 0
0 KooKoo 0 0 0 0
0 Kärpät 0 0 0 0
0 Lukko 0 0 0 0
0 Pelicans 0 0 0 0
0 SaiPa 0 0 0 0
0 Sport 0 0 0 0
0 Tappara 0 0 0 0
0 TPS 0 0 0 0
0 Ässät 0 0 0 0

OTTELUN MAALIT

Lisää aiheita

28.9.2020 / Uutinen

Liiga-kausi 2020-2021 käynnistyy – lokakuun kotiotteluiden liput myynnissä!

Ilveksen Liiga-kausi 2020-2021 käynnistyy perjantaina 2.10. Hakametsän jäähallissa, jossa vastaan asettuu SaiPa. Lokakuun kotiotteluiden liput ovat nyt myynnissä Lippupisteen kanavissa. Kotiottelut lokakuussa Pe 2.10. klo...

LUE LISÄÄ


28.9.2020 / Uutinen

Erityisjärjestelyt Ilveksen kotiotteluissa koronaviruspandemian aikana

Hakametsän jäähallissa noudatetaan valtakunnallisia ja paikallisia viranomaismääräyksiä koronaviruspandemian aikana. Erityisjärjestelyiden tarkoituksena on tehdä ottelutapahtumasta turvallinen kaikille osapuolille ja helpottaa tapahtumaan osallistuneiden jäljittämistä mahdollisissa altistumistapauksissa. Hakametsän...

LUE LISÄÄ