Marko Herckman

Ilveksen ja KalPan perjantai-illan kohtaaminen tarjosi Kuopiossa vauhtia ja fyysisyyttä. Uhrautuvasti pelannut Ilves otti ottelun edetessä pelin haltuunsa ja kynsi lopulta kuopiolaiset lukemin 1-2.

Tasainen avauserä

Ensimmäinen erä oli vauhdikasta, mutta varsin tarkkaa pelaamista puolin ja toisin. KalPa oli ehkä hieman niskan päällä ja onnistuikin tekemään erän ainoan maalin, kun Ilveksestäkin tuttu Kai Kantola pääsi kesken seesteisen vaiheen hieman yllättäen ampumaan terävän rannekudin ohi Lukas Dostalin. Ilveksen parhaat paikat erässä tulivat aivan pelin alussa Joona Ikoselle ja loppupuolella Teemu Rautiaiselle, mutta Eero Kilpeläinen KalPan maalilla oli varmana. Molemmat maalivahdit torjuivat erässä viidesti. KalPa pääsi erässä kokeilemaan ylivoimalla kahdesti ja Ilves kerran, mutta molempien joukkueiden alivoimat pelasivat hyvin, eikä kovin kummoisia tekopaikkoja syntynyt.

Säpinää läpi erän

Ilves tuli toiseen erään todella vahvasti ja Robert Leino pääsi heti oivaan tekopaikkaan. Kilpeläisen patja esti kuitenkin maalin synnyn. Lassi Thomsonin terävä rannelaukas pysähtyi myös Kilpeläiseen, mutta sitä seuranneen hyökkäyspään aloituksen jälkeen Ilves onnistui. Samuli Vainionpää kaivoi aloitusvoiton, Niko Peltola levitti Jarkko Parikalle, jonka viivalaukauksen ohjasi verkkoon Panu Mieho. Ajassa 22.20 syntynyt tasoitusosuma oli Miehon kauden ensimmäinen.

Ilveksessäkin aikanaan pelannut KalPan päävalmentaja otti aikalisän ajassa 24.34 ja KalPa pääsi sen myötä paremmin mukaan peliin. Ilveksen Eemeli Suomi ja Nikolas Matinpalo istuivat molemmat erässä kahden minuutin jäähyt korkeasta mailasta, mutta Ilveksen alivoimapeli toimi edelleen. Toinen erä oli kokonaisuutena erinomaista kiekkoviihdettä. Molempien joukkueiden luistin liikkui mallikkaasti ja taklauksiakin nähtiin keskimääräistä liigaottelua enemmän. Ilveksen näkyvin pelaaja oli jälleen Matias Maccelli, joka kiekkoili useammankin laukaisupaikan itselleen ja ketjukavereilleen. Lisäosumia erässä ei kuitenkaan nähty ja kolmanteen erään mentiin lukemista 1-1.

Ruotsalainen ratkaisee

Kolmannenkin erän alku oli Ilvekseltä terävä. KalPan kultakypärä Miikka Pitkänen vetäisi minuutin pelin jälkeen jalat alta Ilves-kollegaltaan Robert Leinolta ja Ilves pääsi ylivoimalle. Leino kapelimestaroi tamperelaisten ylivoimaa mallikkaasti, mutta viimeistelyssä Ilves ei onnistunut. Ilves oli koko kolmannen erän hallitsevampi osapuoli ja pääsi erän puolivälissä yrittämään uudemman kerran pakkopeliä kun kuopiolaisten Kim Nousiainen kaatoi vahvasti maalin edessä punnertaneen Eemeli Suomen. Ilveksen erän toinen ylivoima jäi ensimmäistä vaisummaksi.

Kolmas kerta sanoi kuitenkin toden. KalPan Janne Keränen kaatoi Lukas Dostalin vartioiman maalin takana Nikolas Matinpalon ja Ilveksen läpi kauden tehokkaana jauhanut ylivoima toi tulosta. Eemeli Suomi syötti Arttu Ruotsalaiselle ja meni tekemään erinomaisen maskin, kun sentterin terävä ranne viuhui ohi Eero Kilpeläisen ajassa 53.36.

Ilves joutui viimeiseksi kahdeksi minuutiksi alivoimalle kun Niko Peltolalle tuomittiin kahden minuutin rangaistus väkivaltaisuudesta. Ilves taisteli mallikkaasti ja piti maalinedustansa puhtaana. Loput hoiti jälleen hyvän ottelun pelannut Lukas Dostal ja tamperelaistet nappasivat Kuopiosta mukaansa tärkeät kolme pistettä numeroin 1-2.

Arttu Ruotsalainen uskoo parantavansa kauden edetessä
Lätkäehtoo: Ilves-Lukko 19.10.2019
UUTISET