Haastattelu

Joe Piskula nauttii vastustajan kärkiketjujen pimentämisestä

Vesa Suonsyrjä
Arno Hämäläinen

Amerikkalaispuolustaja Joe Piskula, 33 liittyi Ilveksen takalinjoille syyskuussa ja on siitä lähtien pelannut itseään joukkueen puolustuksen kulmakiveksi ja valmennuksen luottopelaajaksi. Hymyileväinen ammattimies on pelikavereidensa kehuma välittömyydellään vallottava persoona.

Antigon ainoa NHL-pelaaja

Joe Piskula syntyi ja varttui Wisconsinin osavaltiossa pienessä Antigon kaupungissa. Siellä Joe kasvoi harrastaen lukuisia lajeja, kuten yleisurheilua ja amerikkalaista jalkapalloa jääkiekon pelaamisen ohella.

– Asuin Antigossa 17,5 ensimmäistä vuotta elämästäni, kyseessä on pieni paikka jossa asuu noin 8500 ihmistä.
– Antigossa totuin vastaavaan ilmastoon mitä nyt on Tampereella. Talvet siellä ovat hieman kylmempiä mitä täällä, lunta on suurin piirtein saman verran mutta lumi ei sula välillä pois.

Joe Piskula opiskeli Wisconsinin yliopistossa ja voitti siellä yliopistosarjan (WCHA) mestaruuden kaudella 2005-06. Valmistumisensa jälkeen vuonna 2007 Joe Piskula teki NHL-sopimuksen Los Angeles Kingsin kanssa ja alkoi pitkä yhdeksän kautta kestänyt taival, jossa pelit olivat pääosin AHL-farmisarjassa.

– AHL:ssa pelaaminen on hyvin samankaltaista kuin Liigassa. Eri sarjojen vertaaminen on hankalaa, mutta selvä yhtäläisyys Liigan ja AHL:n välillä on lahjakkaiden pelaajien määrässä ja pelin vauhdissa ja fyysisyydessä. Molemmissa on paljon eteen päin meneviä pelaajia, joiden uran huippu on jossain toisaalla.
– Liigassa on mielenkiintoista se, että osa joukkueista pelaa pohjoisamerikkalaista lätkää ja toiset ovat kuin suoraan Ruotsin SHL:sta. Erot näiden sarjojen välillä ovat hienojakoisia ja kaikissa sarjoissa on suuria eroja eri joukkueiden välillä, mikä vaikeuttaa sarjojen vertaamista toisiinsa, analysoi Piskula.

Alle kymmenen tuhannen ihmisen kaupungista varttuvalle NHL on kaukainen unelma juniorivuosina. Kun kaukainen unelma täyttyi oli Joe Piskula onnensa kukkuloilla.

– Lapsena unelmani oli pelata college jääkiekkoa ja NHL ei käynyt mielessänikään. Kun siellä pelatessani tajusin, että se on joskus mahdollista aloin unelmoida siitä.
– Tunnelma ensimmäisessä NHL-ottelussani oli epätodellinen. Pelasin sen Chicagossa Los Angeles Kingsin paidassa. Chicagoon on suhteellisen lyhyt ajomatka kotoani (n.450km), joten perhettäni ja tuttujani oli paljon paikan päällä, muistelee Piskula.
– On hienoa katsoa taakse, sillä itse siinä hetkessä kaikki on kuin usvassa ja kaikki menee niin nopeasti. Olen luonnollisesti erittäin ylpeä päästyäni pelaamaan kolmen seuran väreissä maailman kovimmassa sarjassa, Joe hymyilee.

Farmisarjassa pelatessa yksi suuri puute on kannattajien sitoutuminen seuroihin. Monella farmijoukkueella käy ihan hyvin yleisöä, mutta tunnelma on vaisua kun peleissä käyvillä on omat suosikkijoukkueensa NHL:n puolella. Euroopassa asia on toinen ja joukkueesta välittävät kannattajat onkin yksi hienoimmista asioista täällä.

– Hersheyssä on ehkä koko sarjan paras kannattajakulttuuri ja siellä oli aina hienoa pelata. Muutamassa muussakin paikassa tunnelma on hyvä, mutta harvoin siellä on mitään vastaavaa kuin Suomessa. NHL kerää päähuomion ja AHL kehittää sinne pelaajia pienemmissä valoissa.

– Olen oppinut siinä ajassa mitä olen täällä ollut, että Ilves on yhteisöllinen seura ja kannattajillamme seura on heidän veressään. On loistavaa nähdä niin paljon ihmisiä, jotka todella välittävät siitä kuinka pelaamme ja kuinka seura voi, ihailee Piskula.

Monesti meitä suomalaisia ihmisiä pidetään totisina ja sisäänpäinlämpiävinä ihmisinä. Lukuisien suomalaisten kanssa urallaan pelannut Joe Piskula on asiasta täysin toista mieltä.

– Oikeastaan kaikki suomalaiset, joihin olen tutustunut ovat onnellisen oloisia ihmisiä jotka ovat mukavia ihmisiä, joiden kanssa on helppoa tulla toimeen. Kun pelasin Nashvillen organisaatiossa meillä oli paljon suomalaispelaajia ja se oli mielestäni loistava asia.
– Kun tulin tähän haastatteluun, niin noin 60-vuotias nainen pelasti minut hymyillen parkkisakolta ja selitti kärsivällisesti että olin pysäköinyt hotelliasiakkaille varatulle paikalle. Tampereella saa todella hyvin palvelua englanniksi ja nekin, jotka eivät halua itse puhua selvästi ymmärtävät kieltä, vapaa-ajallaan paljon puolisonsa ja Mark Floodin sekä tämän puolison kanssa aikaa viettävä Joe Piskula kehuu paikallisia ihmisiä.

Liigassa pelaa useita pelaajia, joiden kanssa Joe Piskula on pelannut aiemmin urallaan. Hänen hyvä ystävänsä pelaa myös liigassa ja he pitävät yhteyttä kauden mittaan.

– Ystäväni Zach Budish pelaa Jukureissa. Me molemmat asumme Minnesotassa, josta vaimoni on kotoisin. Me pelasimme yhdessä Milwaukee Admiralsissa ja olemme hyviä ystäviä. Tänä kesänä luistelimme yhdessä Minnesotassa ja pidämme koko ajan yhteyttä viestittelemällä, paljastaa Piskula.

– Antoine Laganieren kanssa pelasin San Diego Gullsissa ja Juuso Puustisen kanssa Milwaukeessa. Lisäksi tässä sarjassa on lukuisia pelaajia, joita vastaan olen pelannut. Viime kaudella pelasin Leksandissa yhdessä HIFK:n maalivahti Atte Engrenin kanssa.

Aika aikaansa kutakin – Eurooppa kutsuu Joe Piskulaa

Vuosien varrella Joe Piskula oli monta kertaa lähellä pysyvämpää paikkaa NHL:n puolella, mutta yhdeksän kauden aikana pelatun 576 ottelua AHL:ssa ja 13 NHL:ssa saivat riittää ja Piskula päätti lähteä hakemaan uusia kokemuksia.

– Koko urani ajan olin siinä ihan hilkulla päästä pelaamaan NHL:ssa, mutta suurin osa urasta oli kuitenkin mennyt AHL:n puolella. Ikää oli 32-vuotta ja koin, että oli aika päästää irti NHL-unelmasta ja tehdä jotain muuta elämässäni. Pelasin varmasti pidempään kuin moni muu AHL:n puolella, mutta se johtui siitä että sain aina toiseksi viimeiseen kauteeni siellä kutsuja ylös pelaamaan NHL:ssa.

– Minulla on paljon ystäviä, jotka ovat pelanneet euroopassa ja he kaikki suosittelivat minulle kokeilemista. Nyt tunsin, että on aika jättää Pohjois-Amerikka ja suunnata Leksandiin.

Leksandissa kausi oli vaikea, sillä Leksands IF putosi kauden päätteeksi Allsvenskaniin. Päätöstään lähteä eurooppaan Piskula ei ole kuitenkaan hetkeäkään katunut.

– Ihmiset ovat aivan mahtavia täällä ja amerikkalaisena on hienoa kun pääsee tutustumaan ihan uuteen kulttuuriin ja saa nähdä ihan erilaista elämää. Olemme vaimoni kanssa viihtyneet erinomaisesti euroopassa ja päätös on ollut ehdottomasti oikea.

– Leksand oli pieni paikkakunta, jossa asuimme järven rannalla hienossa mökissä. Siellä oli kuitenkin aika vähän tekemistä.

Kuva : Timo Koistinen

Joe Piskula #43 – Tampereen Ilves

Leksandissa pelatun kauden jälkeen Piskula palasi Minnesotaan, jossa hän harjoitteli paikallisten pelaajien kanssa. Syyskuussa asiat olivat siinä pisteessä, että hän seurasi tulevan joukkueensa ottelua Jyväskylässä. Heti alusta lähtien Joe Piskulan taival Ilveksessä on ollut värikästä.

– En tiennyt oikeastaan mitään tästä sarjasta, sillä Ruotsissa pelatessani keskityin siihen sarjaan ja uutena pelaajana euroopassa ammennettavaa riitti siinä paikallisessa sarjassa ja kulttuurissa.

– On vaikeaa hypätä mukaan kesken kauden, kun muilla on takana jo kymmenen ottelua ja alla täysi harjoituskausi. Sitä haluaa vain alusta lähtien pelata hyvin ja uskonkin, että onnistuin ihen hyvin heti ensimmäisissä otteluissani, vaikka totta puhuen minusta ei tuntunut niissä vielä erityisen hyvälle.

– Ensimmäinen otteluni Oulussa oli hyvin värikäs, sillä toisessa erässä sain syvän viillon luistimesta käteeni ja siihen laitettiin viisi tikkiä. Kolmannessa erässä sain ulosajon, joten siltä osin se ei ollut sellainen debyytti jota odotin, nauraa Piskula.
Pelaajana Joe Piskulaa on Pohjois-Amerikan vuosina luonnehdittu puolustavaksi puolustajaksi, mutta sulavasti liikkuva isokokoinen puolustaja on näyttänyt euroopassa pelatessaan pystyvänsä monipuoliseen pelaamiseen. Ilveksen parantaessa joukkueena on Joe Piskulakin noussut esiin.

– Olen pelannut viimeiset 5-6 vuotta todella isossa roolissa ja saanut vastuuta yli- ja alivoimalla. Kuuluin kapteenistoon usealla kaudella ja kahdella viimeisellä AHL-kaudellani olin kapteeni. Olen tottunut siis pelaamaan paljon ja uskoakseni pelaan paremmin kun saan paljon peliaikaa.

– Olen parantanut peliäni kauden mittaan, mutta niin on koko joukkueemmekin. Nautin kun saan olla ratkaisuhetkillä kentällä ja kantaa vastuuta. Rakastan pelata vastustajan parhaita pelaajia vastaan ja se motivoi minua. Paineen alla olen parhaimmillani, uhkuu Joe itsevarmuutta.

– Pyrin olemaan kaukalossa aktiivinen ja haluan nousta mukaan tukemaan hyökkäyksiä. Ollakseni rehellinen en voi uskoa, että minulle on kertynyt ainoastaan neljä tehopistettä. Minusta tuntuu, että usein kun olen mukana maaliin johtaneessa hyökkäyksessä olisin siinä se kolmas syöttäjä, jos niitä tilastoitaisiin. Missään tapauksessa omilla tehopisteilläni ei ole väliä, vaan olen onnellinen kun saamme aikaiseksi maaleja hyökkäyksien päätteeksi vaikka se ei näykään omissa tilastoissani.

Vankalla kokomuksellaan kaukaloista ja niiden ulkopuolelta 33-vuotias Joe Piskula tuo nuoreen Ilves-puolustukseen selkänojaa nuoremmille. Rooli on tuttu jo pohjoisamerikasta.

– Se on ollut minun roolini viime vuosina. Viimeisinä vuosinani AHL:ssa pelasin usein jonkun lahjakkaan nuorukaisen kanssa ja pyrin antamaan heille pieniä vihjeitä ja auttaa kokemuksellani. Edellisessä kamppailussamme pelasin nuoren Oskari Laaksosen kanssa ja yritin antaa hänelle ohjeita ja tukea, sillä hän on erittäin lahjakas ja tulee murtautumaaan tähän sarjaan, pohtii Piskula.

Ilveksen pelaajien kanssa puhuessa saa sen käsityksen, että Joe Piskula todella välittää joukkueesta ja pelaa ylpeänä seuran logolle. Erittäin hyvän joukkuepelaajan maineen lisäksi tullut maine hauskana kaverina naurattaa Piskulaa.

– En odottanut tuota, mutta otan tuon mielissäni vastaan, nauraa Piskula.
– En tiedä mistä se on tullut, mutta todella välitän tästä joukkueesta. Luultavasti näiden nuorten miesten työmoraali ja sitoutuminen on saanut minut innostumaan. Rakastan joukkuettamme ja sen jäseniä. Yritän johtaa esimerkillläni enkä ole omasta mielestäni kovin suuriääninen kopissa, niin kuin ”Radu”.

Liittyessään joukkueeseen Joe Piskula teki yksivuotisen sopimuksen Ilveksen kanssa. Minkälaisia ajatuksia mahdollinen jatkaminen Ilveksessä herättää?

– Viihdymme vaimoni kanssa täällä erinomaisesti ja jos kaikki olisi kiinni ainoastaan siitä tai jääkiekosta olisi helppoa sanoa että jatkan täällä varmuudella. Luonnollisesti päätökseen vaikuttaa moni muukin asia, kuten se että rakastamme vaimoni kanssa uusia seikkailuja ja jos jostain aukeaisi jotain todella mielenkiintoista voisi olla vaikeaa sanoa tarjoukseen ei.

– Tampereella on hieno henki asua ja pidämme tästä kaupungista paljon. Minulle on sanottu, että tämä on maan hienoin kaupunki ja olen alkanut ymmärtämään miksi. Täällä on kaunista ja kaikkia palveluita on tarjolla todella hyvin, kehuu Piskula.

– Olemme todella nauttineet täällä olemisesta ja tulisimme todella mielellämme tänne takaisin ensi kaudeksi, mutta aika näyttää jatkanko täällä myös tulevalla kaudella, pyörittee Piskula.


Paikallispelitunnelmaan pääset mukaan hankkimalla lippusi täältä!

Lisää aiheita

3.6.2020 / Uutinen

Ilves kohtaa CHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Red Bull Münchenin

Jääkiekon Mestarien liigan kauden 2020-2021 pudotuspeliparit arvottiin tänään Sveitsin Zürichissa. Ensimmäistä kertaa historiassaan CHL:ssä esiintyvä Ilves kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella viime kaudella Saksan DEL-liigan runkosarjan...

LUE LISÄÄ


3.6.2020 / Uutinen

Ilves ja sisustus- ja tilasuunnittelutoimisto Tilako yhteistyöhön

Ilves-Hockey Oy on valinnut sisustus- ja tilasuunnittelun yhteistyökumppanikseen Tilakon, joka toteuttaa Ilveksen toimitilojen sisustuskonseptin suunnittelun ja valmiiden tilojen loppustailauksen UROS LIVE -areenaan. Tampereella sijaitseva ja...

LUE LISÄÄ


3.6.2020 / Uutinen

CHL-arvonta tänään klo 19.00 – katso suora lähetys

Jääkiekon Mestarien liigan kauden 2020-2021 pudotuspeliparit arvotaan tänään Sveitsin Zürichissa. CHL-arvonnan suora lähetys on katsottavissa artikkeliin upotetun videon kautta klo 19.00 Suomen aikaa. Ilveksen ensimmäisen...

LUE LISÄÄ


27.5.2020 / Uutinen

CHL:n pudotuspelien arvonta keskiviikkona 3.6.

Jääkiekon Mestarien liigan kausi 2020-2021 käynnistyy ensi viikolla pudotuspelien ensimmäisen kierroksen parien arvonnalla. Arvonta on katsottavissa suorana lähetyksenä CHL:n digitaalisissa kanavissa keskiviikkona klo 19.00 Suomen...

LUE LISÄÄ


15.5.2020 / Uutinen

Kalle Maalahti ja Ville Kolppanen jatkavat Ilveksessä

Puolustaja Kalle Maalahti, 29, ja maalivahti Ville Kolppanen, 27, jatkavat Ilveksessä myös tulevalla kaudella. Pelaajien viime keväänä solmimiin 1+1-vuotisiin sopimuksiin sisältyi ulkomaan optio, jota he...

LUE LISÄÄ