Otteluennakko

Kaatuuko Pelicans taistelussa sarjan kakkospaikasta?

Vesa Suonsyrjä

KE 20.01. 18:30

Ilves kohtaa keskiviikkona Pelicansin, joka vaanii pisteen päässä Ilveksestä sarjan kakkospaikkaa. Ilves vastaavasti haluaa varmasti revanssin vuoden 2020 päättäneelle 2-3vl tappiolle. Ilveksen maalilla ottelussa pelaa Ville Kolppanen.

Ilveksellä tiukkoja otteluita alla

Ilveksen viisi edellistä ottelua ovat päättyneet maalin erolla ja näistä peräti kolme on tarvinnut ratkaista varsinaisen peliajan jälkeen. Lauantaina värikkäässä kamppailussa HPK haki kaksi pistettä jatkoaikavoitolla Hakametsästä. Pelissä oli paljon jossiteltavaa, mutta kuten päävalmentaja Jouko Myrrä hyvin totesi ottelun jälkeen RadioFunilla ”Tänään saatiin juuri se mitä ansaittiin”.

Positiivista Ilveksen kannalta HPK-ottelussa oli ennen kaikkea puolustaja Santeri Airolan debyytti Ilveksessä. Jo harjoituskaudella ihastuttanut taitava luistelija pelasi ennakkoluulottomasti ykkösylivoimassa ja keräsi heti kaksi syöttöpistettä. Kiekollisuutta kaivannut Ilves-puolustus saakin varmasti Airolasta oivan vahvistuksen tämän saadessa otteluita alle.

Ilveksen kokoonpanossa on pieniä muutoksia edeltävään. Ville Kolppanen pelaa kauden toisen ottelunsa maalilla, Kalle Maalahti palaa kokoonpanoon syrjäyttäen Erik Aution. Hyökkäyksessä ketjuja on sekoitettu ja Ville Meskasen noustessa kokoonpanoon on kierrätysvuorossa Joose Antonen.

Pelicans on sarjan kuumin joukkue kuuden ottelun otannalla

Tulokasvalmentaja Tommi Niemelä on tehnyt erinomaista työtä Lahdessa ja nostanut vaikean alkukauden jälkeen Pelicansin jo kolmanneksi pisteen päähän Ilveksestä. Yhtenä suurena veturina on edelliseen 18 kamppailuun hulppeat 32 tehopistettä tykittänyt Ryan Lasch, joka myös ratkaisi joukkueiden edellisen kohtaamisen voittolaukauskilpailussa.

Pelicansia vastaan iskun paikka saattaa löytyä puolustksesta, josta edellisen kamppailun jälkeen on poistunut Oskari Laaksonen, joka kutsuttiin P-Amerikkaan ja edellisessä Pelicansin ottelussa loukkaantunut Niclas Almari, jota paikkaamaan Pelicans vuokrasi HIFK:sta Eero Teräväisen.

Ilvestä vastaan Pelicans saapuu kahden ottelun voittoputkessa, jossa se on kaatanut Sportin 5-0 ja Jukurit 6-3.

Ilveksen poissaolot ja alustavat toipumisajat 20.1.2020

Niko Peltola, Helmikuu 2021
Joni Ikonen, Tammi-Helmikuu 2021
Taavi Vartiainen, toistaiseksi

Ottelu pelataan ilman yleisöä!

EDELLISET OTTELUT
AJANKOHTAKOTIVIERASTULOSSARJAYLEISÖ
To 01.01.1970PelicansIlves2-1Runkosarja2379
To 01.01.1970IlvesPelicans3-4 JARunkosarja4136
To 01.01.1970PelicansIlves3-1Harjoitusottelut598
To 01.01.1970PelicansIlves3-2 JARunkosarja0
To 01.01.1970IlvesPelicans2-6Runkosarja0
To 01.01.1970IlvesPelicans2-3 VLRunkosarja0
To 01.01.1970PelicansIlves1-4Runkosarja1176
Pe 06.03.2020PelicansIlves2-5Runkosarja3686
La 18.01.2020IlvesPelicans8-2Runkosarja5816
La 26.10.2019IlvesPelicans5-2Runkosarja6680
Ke 02.10.2019PelicansIlves2-7Runkosarja3556
Pe 08.03.2019PelicansIlves2-0Runkosarja4821

Huima kamppailu sarjan kakkospaikasta - Ilves-Pelicans keskiviikkona 20.1., virittäydy mukaan Pregame-livestudion kautta.

Sarjataulukko

#JOUKKUEOPP/O
1 KooKoo27481.78
2 Kärpät25471.88
3 TPS23462.00
4 Pelicans25461.84
5 HIFK26451.73
6 Ilves24451.88
7 Tappara25391.56
8 HPK23371.61
9 Jukurit26371.42
10 Sport26361.38
11 KalPa27321.19
12 Lukko22291.32
13 SaiPa28291.04
14 JYP25271.08
15 Ässät24210.88

TWITTER

Lisää aiheita

27.11.2021 / Otteluraportti

Ilves nappasi kaksi pistettä sarjakärjen vieraana

Haikeiden Hakametsä-hyvästien jälkeen Ilves matkasi Kouvolaan sarjakärki KooKoon vieraaksi. Väkevän ensimmäisen erän aikana saavutettu 0-3 johto ei riittänyt ratkaisuun varsinaisella peliajalla, mutta kaksi pistettä saatiin...

LUE LISÄÄ


26.11.2021 / Otteluraportti

Ilves ja kotiyleisö jätti Hakametsälle koskettavat hyvästit

Suomalaisen urheiluhistorian yksi merkittävimpiä aikakausia päättyi perjantaina Hakametsässä. Ilves ja täyteen pakattu kotiyleisö pääsi kokemaan hakametsän viimeisessä ottelussa suuria tunteita, kyyneleitä ja paljon muistoja. Upea...

LUE LISÄÄ


26.11.2021 / Uutinen

Ilveksen Black Friday -tarjoukset ovat täällä!

Ole nopea ja nappaa aitiot ja liput verkkokaupastamme uudelle kotiareenalle villiin Black Friday -hintaan. Huippu tarjouksia luvassa myös Ilves-Kaupan puolella. Nokia Arena otteluliput -50% Ottelulippujen...

LUE LISÄÄ