Otteluraportti

Kolme sarjapistettä vaihtui yhteen – Sport kiri lopussa voittoon

Ilves ja Sport väänsivät keskiviikkona Hakametsässä runsasmaalisen ottelun. Ilves hallitsi peliä ensimmäiset 55 minuuttia, mutta sitten tapahtui jotain ja vierailijat kirivät kolmen maalin takaa-ajomatkalta 4-5-jatkoaikavoittoon. Ilveksen hyvin pieneksi lohduksi jäi yksi sarjapiste.

Ilves tehoilee ylivoimalla

Ilves tuli otteluun hyvällä jalalla ja pääsi ylivoimalle reilun parin minuutin pelin jälkeen kun Sportin Brody Sutter lähti kampitusjäähylle. Ilves pelasi laadukasta ylivoimaa viivan kautta ja se tuotti heti myös tulosta, kun maalin edessä ollut Mike Halmo ohjasi Juha Leimun laukauksen ohi Sport-maalivahti Sami Aittokallion ajassa 4.13. Toisen syöttöpisteen maaliin sai Joose Antonen.

Ilves sai maalista vielä lisää virtaa ja hallitsi ensimmäisen erän tapahtumia. Pian maalin jälkeen Arttu Ruotsalainen pääsi hyvään paikkaan maalin eteen, mutta tällä kertaa Ilves-kasvatti Aittokallio sai suojuksensa kiekon tielle. Hyvässä vireessä avauserässä olleen Ilveksen ykköskentän laituri Teemu Rautiainen haastoi erän puolivälin jälkeen vahvasti Sportin puolustusta ja juuri Liigan kuukauden pelaajaksi valittu puolustaja Tony Sund kampitti hyökkääjän nurin rangaistuksen arvoisesti. Ilveksen ylivoimamylly jauhoi jälleen tehokkaasti ja Joose Antonen tulitti laatan ranteella yläpesään Teemu Lepauksen oivallisen syötön jälkeen ajassa 12.53.

Ilves jatkoin 2-0-maalin jälkeen painostusta, mutta kesken sen Sport pääsi varkain kaventamaan. Riku Helenius toimitti roikkukiekon kulmaan, josta vaasalaiset onnistuivat voittamaan sen itselleen ja keskisektorille noussut Brody Sutter kavensi lukemiksi 2-1-ajassa 14.59. Erän viimeiset viisi minuuttia oli tasaisempaa pelaamista. Joona Ikonen väänsi vielä vahvasti paikan maalin eteen nousseelle Jerry Ahtolalle, jonka laukaus painui kuitenkin yli maalin. Toiseen erään lähdettiin Ilveksen maalin johdossa.

Toinen erä tasaisempi

Ilves aloitti toisenkin erän hyvin ja hyvällä pelipäällä ollut Teemu Lepaus tarjoili Joose Antoselle toisessa vaihdossa muutamankin tekopaikan, jotka Aittokallio kuitenkin selvitti. Ajassa 23.13 Sportin Ville Saukko veti Mike Halmon kumoon sääntöjen vastaisesti ja Ilves pääsi kolmannen kerran ylivoimalle. Tällä kertaa kotijoukkue ei kuitenkaan saanut kiekkoa Eemeli Suomen tolppalaukausta lähemmäksi maalia. Hetki jäähyn jälkeen Ilves kuitenkin onnistui. Jarkko Parikka heitti kiekon viivasta maalille ja se ohitti vahvasti maskissa olleen Aittokallion etukulmasta ajassa 25.28. Syöttöpisteet osumaan Olli Vainiolle ja Eero Savilahdelle.

Maalin jälkeen erinomaisessa vireessä jälleen ollut Eemeli Suomi järjesteli paikkoja Teemu Rautiaiselle ja Tuomas Salmelalle, mutta lukemat säilyivät ennallaan. Sport sai paremmin juonesta kiinni erän puolivälin paikkeilla ja onnistui luomaan tukun tekopaikkoja. Paras niistä tuli maalin edessä kultakypärä Roope Talajalle, jonka laukauksen erässä kymmenen kertaa torjunut Riku Helenius kuitenkin pelasti heittäytymällä. Ilves joutui ensimmäisen kerran alivoimalle ajassa 37.03, kun Jerry Ahtola joutui istumaan kampituksesta. Ilves pelasi hyvän alivoiman ja sen päätyttyä Ahtola punnersi vielä tekopaikan Juho Liuksialalle, jonka yrityksen Sport-puolustus onnistui kuitenkin torjumaan. Päätöserään Ilves lähti 3-1-johtolukemissa.

Karmea loppu

Kolmas erä meni pitkään Ilveksen komennossa. Kotijoukkue käänsi peliä terävästi keskialueella ja sai luotua jälleen tukun tekopaikkoja. Joona Ikonen ja Teemu Lepaus pääsivät nokikkain Sami Aittokallion kanssa, mutta yritykset jäivät hieman heppoisiksi ja vaasalaisten veskari kesti. Ajassa 54.20 Ilves kuitenkin onnistui iskemään jo ratkaisevan tuntuisen 4-1-osuman. Juha Leimu ampui viivasta ja Joona Ikonen kamppaili kiekon Jerry Ahtolalle, joka kiepautti sen hanskakäden puolelta verkkoon.

Sitten tapahtui jotain ja Ilveksen 55 minuuttia kestänyt hyvä peli pysähtyi kuin seinään. Vierasjoukkue Sport pääsi latomaan kolmeen minuuttiin yhtä monta maalia ja ajassa 58.18 peli olikin hiljentyneen Hakametsän edessä yhtäkkiä 4-4. Sportista maaliverkkoa heiluttelivat minuutin välein Tommi Tikka, William Rapuzzi ja Roope Talaja. Peli venyi Ilveksen selvästä johdosta jatkoajalle.

Jatkoajalla Ilves piti pääsääntöisesti kiekkoa ja loi muutaman tekopaikan. Eemeli Suomen laukaus pysähtyi Aittokallion patjaan ja Teemu Rautiaisen, sekä läpiajoon karanneen Juho Liuksialan ratkaisut painuivat ohi maalin. Sport puolestaan ei tarvinnut kuin yhden paikan kun läpiajoon irronnut Tommi Tikka ohitti mailakäden puolelta Riku Heleniuksen. Ajassa 63.05 tullut 4-5-osuma käänsi Ilvekselle pitkään valoisalta näyttäneen illan lopulta synkäksi.


Kotiottelut jatkuvat heti perjantaina 4.1. Ilves-KooKoo klo. 18.30. Tervetuloa!

Lisää aiheita

7.6.2019 / Uutinen

Ilves-Hockey Oy:lle ennätystulos ja -liikevaihto

Ilves-Hockey Oy:n tilikausi 1.5.2018 – 30.4.2019 tuotti 6,85 miljoonan euron liikevaihdon ja 561 000 euron tuloksen, jotka ovat yhtiön historian parhaat. Edellisellä tilikaudella Ilves-Hockey Oy:n liikevaihto...

LUE LISÄÄ


3.6.2019 / Uutinen

Pelaajasopimuksia: Lukáš Dostál ja Topias Haapanen

Kevätkauden Ilveksessä pelannut ja toukokuussa Anaheim Ducksin kanssa kolmivuotisen NHL-sopimuksen tehnyt 18-vuotias tšekkiläismaalivahti Lukáš Dostál jatkaa Ilveksessä, mikäli paikka Anaheimin NHL-joukkueessa ei aukea vielä tulevalla...

LUE LISÄÄ


23.5.2019 / Uutinen

Jasse Ikonen Ilvekseen, Samuli Vainionpään sopimusta jatkettu

28-vuotias hyökkääjä Jasse Ikonen siirtyy Ilvekseen yksivuotisella sopimuksella, ja viime kaudella Ilveksen liigajoukkueeseen nousseen 19-vuotiaan hyökkääjä Samuli Vainionpään voimassa ollutta sopimusta on jatkettu. Vainionpään uusi...

LUE LISÄÄ


16.5.2019 / Haastattelu

Kalle Maalahti hakee Ilveksestä nousua seuraavalle tasolle

Ilveksen kanssa 1+1 vuotisen sopimuksen tehnyt puolustaja Kalle ”Kölli” Maalahti on kahden viime kauden aikana ollut yksi tehokkaimmista puolustajista Liigassa. Nyt Lappeenrannasta kotoisin oleva jykevä...

LUE LISÄÄ