Henri Honkala

Semifinaalisarjan kolmannesta kiinnityksestä käytiin tänään Nokia Arenalla kiivas vääntö. Ilves meni kaksi kertaa ottelussa ylivoimalla johtoon, mutta lopulta toisen kiinnityksen ja kotiedun itselleen nappasi Turun Palloseura Mikael Pyyhtiän jatkoeräosumalla.

Maalivahdit vahvoilla avauserässä

Vierailijoiden ykköskentällinen pystyy ottelun alusta ottamaan pelivälineen haltuunsa. Kolme maalia Turussa iskenyt Mikael Pyyhtiä pääsee kokeilemaan laukaustaan, Masin blokkaa tämän yrityksen uhrautuvasti. Ilveksen maalilla Marek Langhamer pääsee ensimmäistä kertaa torjuntapuuhiin kolmen minuutin pelin jälkeen Juhani Jasun laukauksen jäädessä tsekkivahdin varusteisiin. Hetken päästä Markus Nurmi pääsee laukomaan ja jatkotilanteesta TPS-ykköskentällinen saa jälleen paineen Ilveksen päätyyn. Paine aiheuttaa ottelun ensimmäisen erikoistilanteen kun Les Lancaster komennetaan jäähyboksiin.

Alivoima Balasz Sebokin johdolla pelaa vahvasti ja saa kulutettua sekunteja turkulaispäädyssä. Loput hoitaa Langhamer ja Ilves selvittää tämän alivoiman. Heti joukkueiden tultua täysilukuiseksi Kapteeni Suomi hankkii Ilvekselle ylivoiman nousemalla vahvasti kolmen TPS-pelaajan keskelle. Lopputuloksena Mikael Pyyhtiälle rangaistus koukkaamisesta.

Eemeli Suomella on paikka iskeä avausmaali, kun hän ohjaa Lancasterin lähettämän laukauksen. Kareev selvittää kuitenkin tämän. Myös toisessa päässä tapahtuu Jack Rodewaldin karatessa alivoimalla läpiajoon. Tärkeä torjunta Langhamerilta. Torjunta sytyttää ja herättää ylivoimaakin, ja se saa pakkopelin pyörimään. Joona Ikosen laukaus keskustasta painuu vain hieman ohi maalin. TPS selvittää oman rangaistuksensa, ja jäähyltä päässyt Pyyhtiä polkeekin saman tien puolittaiseen läpiajoon – Langhamer torjuu.

Avauserän toistaiseksi paras paikka tulee Balasz Sebokille. Suomi vapauttaa puolittaiseen läpiajoon hyvällä vauhdilla tulevan unkarilaishyökkääjän, mutta yritys kilpistyy Kareeviin. Ilves pystyy luomaan muutaman muunkin loistavan tekopaikan: Baptiste ei aivan saa poikittaissyötöstä laukausta kohti maalia, vuorostaan Marko Anttila tarjoaa Juuso Pullille paikan – Kareev selvittää. Joonas Odenin puolittainen rystynosto erän loppupuolella jää jälleen TPS-vahtiin.

Ilves saa vielä erän loppuun toisen ylivoima-mahdollisuuden. Nick Baptiste on unohtunut aivan yksin maalille, mutta nosto läheltä ylös ei löydä tietään verkon perukoille. Henrik Haapala kilauttaa joukkueiden ollessa jo täysilukuisena tolppaa minuutti ennen summeria, eikä tämän lähemmäksi avausmaalia ensimmäisessä erässä enää päästä.

Suomi vie Ilveksen johtoon – kuitti tulee kuitenkin nopeasti

Ilveksellä jäi toisen erän alkuun alivoimaa selvitettäväksi lähes täydet kaksi minuuttia Tuomas Salmelan saatua rangaistuksen vielä avauserän viimeisillä sekunteilla. Ilveksen vahva alivoima jatkui, eikä TPS saanut muutamaa laukausta lukuunottamatta suurempia tekopaikkoja.

Matias Mäntykivi nousee hyvällä liikkeellä omasta päädystä aina laukaukselle asti, kun seitsemän minuuttia toista erää on kulunut. Laukaus kimpoaa kuitenkin TPS-puolustajan mailasta verkkoihin. Vahvaa pelaamista Ilvekseltä myös toiseen erään alivoiman jälkeen. Joonas Oden käyttää omaa nopeuttaan hyödyksi ja pääsee jälleen karkaamaan puolittaiseen läpiajoon. Jälleen kerran myös Kareev venyttää patjansa väliin. Irtokiekon jälkeen Ilves pystyy myllyttämään pitkän pyörityksen, joka päättyy Suomen laukaukseen ja Kareevin kiekon sulkemiseen räpyläänsä.

Oden on jälleen TPS-puolustuksen kiusana, ja onnistuu hankkimaan ylivoimaa Ilvekselle ajassa 34:55. Lopulta Nokia Arena ja täysi kotiyleisö saa haluamansa. Henrik Haapala löytää poikittaissyötöllä Petri Kontiolan, jonka laukauksen Kareev vielä pysäyttää, mutta ensimmäisenä irtokiekossa on äärimmäisen vahvaa ottelua pelaava Kapteeni Suomi. Suomi runnoo kiekon maaliin ajassa 15:44, ja Ilves siirtyy ottelussa johtoon.

Kuva: Aarno Vuorinen / Ilves

Kauaa tästä johtoasemasta ei saada kuitenkaan nauttia. Juhani Jasu voittaa hyökkäyspään aloituksen, Samuli Vainionpää siirtää kiekon viivaan ja Eemil Viro laukoo ruuhkan läpi turkulaiset tasoihin vain 20 sekuntia avausosumasta. Haapalalla on vielä loistava paikka sivaltaa Ilves takaisin kuskin paikalle viimeisellä minuutilla – laukaus kuitenkin niukasti ohi maalin ja toiselle erätauolle niin ikään tasatilanteesta.

Myös Kolmas erä tarjoaa kaksi maalia

Turkulaisten ykköskentällinen saa heti kolmannen erän alkuun pienen painostuksen Ilves-päätyyn, ja Langhamer joutuu torjuntapuuhiin. Lisää tulee erän toisella peliminuutilla. Juraj Slafkovsky riistää kiekon Ilves-puolustukselta ja löytää lättysyötöllä Rodewaldin takatolpalta, jonka yritys kuitenkin painuu maalin ohi. Hetken päästä tästä Rodewald pyörähtää maalin kulmalle, ja irtokiekkoon tulleella Slafkovskyllä on puoliksi tyhjä maali edessään. Langhamer saa venytettyä varustetta väliin ja tasatilanteesta jatketaan.

Kolmatta erää mentiin pitkään ilman pelikatkoja, ja myös Ilves saa luotua loistavia tilanteita toisessa päässä. Joona Ikosen terävä kuti hätyyttelee Kareevia, myös Kontiola pääsee kokeilemaan laukaustaan keskustasta. Eemeli Suomen nousu maalille tuottaa hyvän hässäkän, mutta maaliin asti kiekko ei painu.

Lopulta ottelussa vihelletään myös korkeasta mailasta jäähy Turun Palloseuralle. Mitch Hultzin maila kolahtaa Joona Ikosta naamaan, ja Ilves pääsee ylivoimalle. Ylivoima ei meinaa aluksi ottaa tuulta allensa, kunnes Suomi nousee hyvin alueelle ja jättää takaa tulevalle Haapalalle. Haapalan kova heitto maalin takakulmalle löytää Nick Baptisten, ja peliväline pomppii maaliin asti. TPS haastaa vielä tämän täysosuman, mutta nopean tarkastelun jälkeen kiekko viedään keskelle.

Tästäkään johtoasemasta ei saada nauttia kuin vähän päälle minuutin verran. Kiekko pomppii Ilves-maalin sivuraudasta ja Langhamerin luistimesta maalin eteen. Lopulta kovan hässäkän keskeltä Johan Ivarsson tökkää kiekon maaliin ja Turun Palloseuran toistamiseen ottelussa tasoihin ajassa 54:52.

Kuva: Aarno Vuorinen / Ilves

Pyyhtiä ratkoo jatkoerässä

Paremmuutta näiden joukkueiden väliltä tänä tiistai-iltana haetaan jatkoerästä. Heti jatkoerän alkuun Langhamer ottaa tyylikkään räpylätorjunnan, ja osoittaa olevansa hereillä myös varsinaisen peliajan jälkeen. TPS hallitsi muutenkin erän ensimmäisiä peliminuutteja. Ilves sai peliä omaan hallintaansa ensin Suomen kentällisen vahvan painostuksen kautta, ja perään Kontiolan vitjan pyöritys tuotti hyvän tekopaikan viivasta kurkanneelle Dominik Masinille. Etukulmaa kohti lähtenyt kuti pysähtyt kuitenkin Kareeviin.

Ratkaisu nähdään pitkän Ilves-pyörityksen jälkeen, kun puolikas purkukiekko tavoittaa laidalla painelevan Mikael Pyyhtiän. Pyyhtiä polkee läpi, ja ujuttaa rystyllä ottelun ratkaisun ja TPS:lle toisen kiinnityksen digitaalien pysähtyessä aikaan 66:56. Neljännestä ottelupallosta pelataan heti huomenna Turussa.

Semifinaalien kolmas kohtaaminen edessä Nokia Arenalla
Ilves ei pystynyt tilkitsemään hunajapurkkia
UUTISET