1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Mäkiniemen huipputorjunnat eivät riittäneet ryöstöön – Lukolle toinen kiinnitys

Mäkiniemen huipputorjunnat eivät riittäneet ryöstöön – Lukolle toinen kiinnitys

Markus Mesiä

TI 20.4. 16:00 Lukko - Ilves, Rauma

4 - 1
(1-0, 1-1, 2-0)
TILASTOT

60:00 -

Ilveksen ja Lukon välisen pudotuspelisarjan toinen ottelu eteni avauskohtaamisen tavoin raumalaisten hallinnassa. Eetu Mäkiniemen paraatipelastukset pitivät tamperelaiset pelissä mukana loppuun asti, mutta isännät olivat lopulta parempia numeroin 4-1. Sarja on siis katkolla torstaina Hakametsässä raumalaisten hakiessa kolmatta kiinnitystä välieräpaikkaan.

Lukko jälleen terävämpänä liikkeellä

Jos Lukko dominoi maanantaina pelatussa avauskohtaamisessa ensimmäisen erän tapahtumia mielin määrin, tiistaina Ilves oli hitusen paremmin mukana. Raumalaisilla oli ensiminuuteilla omat tilanteesta lähteä jälleen karkumatkalle, mutta tällä kertaa tolpat olivat tupsukorvien puolella. Rautoihin kilauttivat vuoroillaan Kristian Pospisil sekä Lukas Klok.

Lukko istahti entistä tukevammin ohjaksiin avauserän edetessä. Isännät pääsivät ylivoimalle kokeilemaan erän puolivälin nurkilla, kun Anssi Salmela laukoi kiekon suoraan katsomoon. Ja vain pari minuuttia jäähyn päättymisen jälkeen avautui vastaava mahdollisuus Ilvekselle. Tamperelaisten paras mahdollisuus avautui Joona Ikoselle, jonka yritys neliön keskeltä ei kuitenkaan noussut Lassi Lehtisen patjojen ylitse. Ja vain hetkeä jäähyn jälkeen Lukko karkasi huippupaikkaan. Pavol Skalickyn laukaus suoraan syötöstä ei kuitenkaan onnistunut ohittamaan haamupelastuksen tehnyttä Mäkiniemeä.

Ilveksen erän viimeisestä tilastomerkinnästä vastasi Tuomas Salmela kahden minuutin rangaistuksellaan. Tällä kertaa Lukko ei enää erehtynyt. Aiemmin jo jäähyllä iskenyt Eetu Koivistoinen pääsi ottamaan ratkaisevat askeleet lähemmäs maalia, eikä Mäkiniemelle jäänyt mahdollisuuksia ehtiä napakan rannelaukauksen eteen. Näinpä ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Lukon ansaitussa 1-0-johdossa.

Joona Ikonen aloitti Ilveksen kirin

Toinen erä eteni merkittävästi tasaväkisemmissä merkeissä, vaikka Lukko hallitsikin avauspuoliskoa. Tupsukorvien kannalta keskimmäinen parikymppinen sai synkimmän mahdollisen alun, kun Liigan runkosarjan parhaaksi pelaajaksikin valittu Robin Press pääsi esittelemään laukaustaan. Napakka rannelaukaus löysi pienen raon yläkulmasta vieden Lukon kahden maalin johtoon vajaan neljän minuutin jälkeen.

Erän edetessä Ilves sai lisättyä hallintaansa, vaikka Lehtisen torjuntatilastoissa muutos ei kummoisesti näkynytkään. Lukolla riitti erässä useampia huippupaikkoja, joissa Mäkiniemen haamupelastukset pitivät tamperelaiset mukana.

Ilves sai kaivatun kavennuksen iskettyä hiukan ottelun puolivälin jälkeen. Läpi ottelun erinomaisesti esiintynyt Kalle Maalahti löysi oivaltavalla ja koko Lukko-puolustuksen murtaneella syötöllään Joona Ikosen, eikä 22-vuotias hyökkääjä erehtynyt avopaikastaan.

Tamperelaiset saivat synkkää jobinpostia erän loppuhetkillä, kun Anrei Hakulinen työnsi Miro Nallin laidan lähettyvillä kumoon. Sahalahdesta lähtöisin olevan hyökkääjän polvi taittui pahannäköisesti kropan alle. Nalli talutettiin tilanteen jälkeen koppiin eikä jalalle voinut ainakaan välittömästi tapaturman jälkeen laittaa ollenkaan painoa.

Ilves ei hyödyntänyt ylivoimiaan

Ilveksen päätöserän takaa-ajo sai synkän alun Aleksi Elorinteen saadessa pariminuuttisen rangaistuksen korkeasta mailasta. Tamperelaiset saivat puolustettua alivoimaa erinomaisesti ensimmäisen minuutin ajan, kunnes Lukon vastahyökkäys tuotti kaivatun kolmannen osuman. Tupsukorvien nelikko oli auttamatta myöhässä, eikä parhaalta maalintekosektorilta laukonut Hakulinen erehtynyt paikastaan.

Tamperelaisille avautui kavennusmahdollisuus vain hetkeä myöhemmin Koivistoisen huidottua itsensä jäähyboksiin jo toista kertaa ottelun aikana. Roby Järventien ja Ville Meskasen hyvät laukaukset eivät kuitenkaan saaneet ohitettua Lehtistä. Vain hetkeä myöhemmin tamperelaisille avautui uusintamahdollisuus Heikki Liedeksen kaksiminuuttisen aikana. Tälläkin kertaa kavennus jäi kuitenkin haaveeksi.

Jäähyjen jälkeen lähimmäksi maalia pääsi Lukko, joka kilautti rautaan jo kolmatta kertaa illan aikana. Ilves haki kavennusta ja tasoitusta ilman maalivahtia saamatta kuitenkaan luotua vaarallisia paikkoja. Lopullisen niitin iski illan toisen maalin tyhjiin iskenyt Hakulinen.

Lukon 4-1-kotivoitto tarkoitti samalla raumalaisten toisten kiinnitystä. Jotta Ilves säilyttää mahdollisuutensa jatkaa mitalipeleihin, on sen voitettava seuraavat kolme ottelua. Ensimmäistä kiinnitystä tavoitellaan torstaina Hakametsässä, kun sarja siirtyy Tampereelle.

UUTISET