Haastattelu

Niko Peltola: Koko ajan yritetään parantaa

Marko Herckman
Timo Koistinen

Ilves jatkoi perjantaina voittojen tiellä kun hallitseva Suomen mestari HPK kaatui Hakametsässä numeroin 5-2. Joukkueen runkopuolustaja Niko Peltola kellotti jälleen joukkueen isoimmat peliminuutit.

Ilveksen koppikäytävällä oli voiton jälkeen totutusti hyvä tunnelma. Kokenut Peltola saapui haastatteluun nopeasti taiston tauottua.

– Hyvä fiilis tietenkin. Pari tärkeää voittoa on nyt saatu tähän ja peli on parantunut. Tästä on taas hyvä jatkaa, rauhallinen Peltola kuvaili.

Ilveksen peli näytti katsomoon hyvältä alusta lähtien, vaikka HPK karkasikin nopeasti johtoon. Vaikean alkukauden pelannut Ilves nousi kuitenkin jämäkästi voittoon.

– Ensimmäinen erä ei nyt ollut meiltä ihan se paras erä. Tässä on ollut vähän kaikenlaisia tilanteita ja se, että kaveri pääsi johtoon ei vaikuttanut meihin mitenkään. Pelattiin minun mielestä sellainen solidi ja hyvä peli. Fiksua peliä ja tarpeeksi maaleja, puolustaja tiivisti.

Peltolalla on iso rooli Ilveksen nuoressa joukkueessa. 29-vuotias puolustaja linjaa omaa alkukauttaan seuraavasti.

– Ei tässä nyt parasta ole vielä todellakaan esitetty omassakaan pelissä ja vähän joukkueen mukana on omakin peli mennyt. Alkukausi oli vähän hakemista itsellänikin. Hyvä, että nyt on tullut pari hyvää peliä itsellekin ja koko ajan yritetään parantaa.

Peltola on tähän mennessä pelannut keskimäärin eniten per ottelu Ilveksen joukkueesta. Ilveksessä liigauransa kaudella 2010-11 aloittanut puolustaja ei tilastoja mieti, vaan keskittyy olennaiseen.

– Yrittää vaan pelata niin hyvin kuin pystyy. Jos pelaa hyvin niin pelaa enemmän ja jos huonosti niin yleensä vähemmän.Yritän vain keskittyä siihen tekemiseen ja jos tulee vastuuta, niin se on positiivinen asia, Peltola heittää.

Ilveksen hyökkäyspään pelaaminen oli tänään hyvällä tasolla ja tamperelaiset saivat luotua useita pitkiä hyökkäyksiä HPK:n päätyyn.

– Tänään pysyttiin hyvin kiekossa ja se on ehkä asia, joka on meiltä vähän alkukaudesta puuttunut. Nyt pysyttiin siinä paljon paremmin ja vaikea sieltä on vastustajan lähteä hyökkäämään kun on pyörinyt ensin 45 sekuntia omissa. Sillä sitä momentumia saa itselleen.

Ilveksen kausi jatkuu heti huomenna kun kissapedot matkustavat Jyväskylään JYPin vieraaksi. 456 runkosarjapeliä pelannut Niko Peltola tietää rutiinilla valmistautumisen back-to-back peleihin.

– Perussettiä. Paskat liikkeelle, palautellaan ja sitten kohti huomista, puolustaja virnistää.


Seuraava kotiottelu: Ilves-Jukurit lauantaina 12.10. klo. 17.00!

Twitter

Lisää aiheita

24.3.2020 / Uutinen

Ilves julkisti valmennusryhmänsä ja pelaajasopimuksia

Marko Ojanen, 46, ja Pasi Saarinen, 42, liittyvät Ilveksen liigajoukkueen valmennusryhmään 1+1-vuotisilla sopimuksilla. Uusina pelaajina Ilvekseen siirtyvät hyökkääjät Taavi Vartiainen, 25, ja Joni Ikonen, 20,...

LUE LISÄÄ


20.3.2020 / Uutinen

CHL- ja Liiga-otteluiden lippuvoucherit myynnissä – tule mukaan kaudelle 2020-2021!

Ilveksen kauden 2020-2021 CHL- ja Liiga-otteluiden lippuvoucherit ovat nyt myynnissä Lippupisteen verkkokaupassa. Tarjoushintaisten vouchereiden myynti päättyy viimeistään juhannusviikolla 21.6. Istumapaikkavoucherin hinta on 17,50 € ja...

LUE LISÄÄ


20.3.2020 / Uutinen

Ilves palaa Lippupisteen yhteistyökumppaniksi

Ilves-Hockey Oy ja Lippupiste Oy ovat solmineet monivuotisen lipunmyynti- ja markkinointisopimuksen, jonka myötä jääkiekon ystäviä pystytään palvelemaan entistäkin paremmin. Lippupiste myy jatkossa yksinoikeudella liput Hakametsän...

LUE LISÄÄ


18.3.2020 / Uutinen

Toimitusjohtajan katsaus: Yhteisön voimalla eteenpäin – kiitos kaudesta 2019-2020

Arvoisa Ilves-yhteisö, Liiga-kausi 2019-2020 päättyi koronavirusepidemian myötä ennenkokemattomissa merkeissä. Runkosarjan viimeinen kierros ja pudotuspelit jäivät pelaamatta ja mestaruus jakamatta, mutta vallitsevassa tilanteessa tehty päätös oli...

LUE LISÄÄ


13.3.2020 / Uutinen

Liiga-kausi päättyy välittömästi – Suomen mestaruus jää jakamatta

Jääkiekon SM-Liiga Oy:n tiedote: Liigan osakaskokous on Liigan hallituksen ehdotuksen pohjalta tehnyt päätöksen Liiga-kauden päättämisestä välittömästi. Yhteiskuntamme on tilanteessa, jota emme ole aiemmin kokeneet. Nopeasti...

LUE LISÄÄ