Otteluraportti

Paikallispelistä käteen yksi piste

Marko Herckman

3 - 2

0:00 7300

Hakametsässä pelattiin perjantaina laimeaksi jäänyt paikallispeli. Ilves ei ollut parhaimmillaan, mutta onnistui nousemaan kolmannessa erässä tasoihin. Lopulta Tappara oli parempi voittolaukauksissa 3-2.

Suomi tekee avausmaalin

Paikallispelin ensimmäinen erä tarjosi Hakametsässä tarkkaa pelaamista. Ilveksen Teemu Lepauksella oli heti ensimmäisessä vaihdossa hyvä paikka keskisektorista, mutta Dominik Hrachovinan patja oli oikeassa paikassa. Ilveksen peli ei ollut ensimmäisessä erässä aivan viime peleistä tutulla tasolla ja Tappara hallitsi hienoisesti kenttätapahtumia. Kotijoukkueena pelannut kirvesrinnat pääsi muutamaan kertaan hätyyttelemään Ilveksen maalia, mutta erässä 12 kertaa torjunut Riku Helenius oli jälleen mies paikallaan.

Ilveksen kontrolloidut käynnit hyökkäyspäässä olivat vähissä. Teemu Rautiainen tarjosi vastaiskusta paikkaa keskustaan nousseelle Tapio Laaksolle, joka ajautui kuitenkin liian lähelle Hrachovinaa. Erän lopussa Ilves onnistui kuitenkin maalinteossa. Kiekko tipahti Tapparan Mikko Lehtosen kautta Eemeli Suomelle, joka sai yllättävän paljon tilaa ja ampui lukemiksi 0-1-ajassa 17.10. Suomen kauden 17:sta maali jäi seesteisen avauserän ainoaksi ja tauolle lähdettiin Ilveksen komennossa.

Toinen erä Tapparan

Tappara tuli toiseen erään vahvasti. Ensimmäisessä vaihdossa Matti Järvinen pääsi kokeilemaan maalin edestä, mutta Riku Helenius torjui. Minuutti myöhemmin Tomas Zaborsky kiersi Heleniuksen maalia yrittäen vanhanaikaista ja kiekko ponnahti lopulta onnekkaasti maaliin Jukka Peltolan rinnan kautta. 1-1-maali syntyi ajassa 21.31.

Pelin ensimmäinen rangaistus tuli Ilveksen Otto Koivulalla ajassa 25.16. Paluun Tapparaan tehnyt Henrik Haapala pääsi tulittamaan kovaa poikittaissyötöstä, mutta Helenius venyi torjuntaan. Hetkeä myöhemmin Ilveksen Joseph Piskula tarjoili Haapalalle tervetulotoivotukset mojovan taklauksen myötä.

Ilveksen paikat erässä olivat vähissä. Olli Vainion siniviivalaukauksen jälkeen kiekko pyöri jo lähes maaliviivalla, mutta tilanne päättyi Tapparan maalin siirtymiseen. Ilves pääsi erässä kertaalleen ylivoimalle ja siinä paras paikka tuli Ville Meskaselle, joka ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa. Ilveksen parasta antia toisessa erässä esitti maalivahti Helenius, joka venyi useampaankin hienoon torjuntaan. Heleniuskaan ei kuitenkaan voinut mitään, kun Haapala pääsi läpiajoon ja ampui takanurkkakudilla Tapparan 2-1-johtoon ajassa 35.36. Näistä lukemista lähdettiin toiseen erään.

Peli venyy voittolaukauskisaan

Kolmannen erän alkuminuutit mentiin tasaisesti lähinnä keskialueella pörrätessä. Kuuden minuutin pelin jälkeen Ilves laittoi päätykiekolla paineen Tapparan päätyyn. Tappara-puolustaja Mikko Lehtonen sohi kiekon huolimattomasti eteenpäin ja Mark Flood pääsi tykittämään siniviivalta vastapalloon. Teemu Lepaus ja Tapio Laakso olivat häiritsemässä Hrachovinaa maalin edustalla ja lopulta kiekko päätyi maaliin Laakson mailan kautta. Ilveksen 2-2-tasoitusosuma syntyi ajassa 46.42.

Tasoituksen jälkeen peliin alkoi löytyä odotettua tunnetta. Meno jatkui tasaisena ja peli aaltoili päästä toiseen. Tapparan erän paras paikka tuli Valtteri Kemiläisen nousun jälkeen Niko Ojamäelle, joka nosti kiekon kuitenkin avopaikasta yli. Ilveksen paras paikka erän loppupuolella tuli Eemeli Suomen vahvan karvauksen jälkeen Ville Meskaselle, jonka one timer kilahti tolppaan.

Varsinaisella peliajalla ei saatu ratkaisua ja peli venyi jatkoajalle. Jatkoajalla paremmat paikat tuli Tapparalle, mutta pelin paras Ilves-pelaaja Riku Helenius jatkoi vahvoja otteitaan. Ilveksen paras paikka tuli Arttu Ruotsalaiselle, mutta Hrachovina torjui. Lopulta paremmuutta haettiin rangaistuslaukauksilla. Ilvekseltä kävi yrittämässä Teemu Rautiainen, Ville Meskanen ja Teemu Lepaus, joka onnistui maalinteossa. Kun Tapparalta onnistuivat Floridasta kesken kauden kirvesrintoihin palanneet Sebastian Repo ja Henrik Haapala, onnistui Tappara voittamaan voittolaukauksilla 3-2.

Kommentit:
Toimittajana Valtteri Kujansuu, Radio FUN Tampere

Arttu Ruotsalainen

Valtteri Viljanen

Karri Kivi

Tapio Laakso

Lähde: Ruotsalainen & Viljanen | Kivi & Laakso


Ilves kohtaa lauantaina Jukurit vieraissa. Runkosarjan viimeinen kotiottelu Sportia vastaan pelataan torstaina 8.3. Tervetuloa!

TWITTER

Lisää aiheita

15.8.2022 / Uutinen

Liiga-kauden 2022–2023 otteluliput nyt myynnissä!

Liigan runkosarjan Ilveksen Nokia Arenalla pelattavien kotiotteluiden liput ovat nyt myynnissä. Runkosarja alkaa keskiviikkona 14.9. kotiottelulla Porin Ässiä vastaan. Ottelulippuja voi ostaa Lippupisteen verkkokaupan ja...

LUE LISÄÄ


13.8.2022 / Uutinen

Ilves sijoittui Aamulehti Tampere Cupin kolmanneksi 5-4-voitolla JYPistä

Ilves lähti pronssikamppailuun JYPiä vastaan hieman eilisestä Tapparan kohtaamisesta uudistuneella kokoonpanolla. Alku oli hankala, mutta tupsukorvat onnistuivat lopulta kampeamaan 0-3-tappioasemasta 5-4-voittoon. Ensimmäinen erä päästä päähän...

LUE LISÄÄ


12.8.2022 / Uutinen

Kiekkokausi käynnistyi paikallisottelulla – Ilves Aamulehti Tampere Cupin pronssiotteluun

Kesälaitumelta irti päässyt Ilves kohtasi Aamulehti Tampere Cupin ottelussa Nokia Arenalla hienon päälle 5000-päisen yleisön edessä paikallisvastustaja Tapparan. Ottelussa Tappara onnistui karkaamaan avauserässä parin maalin...

LUE LISÄÄ