Seuraavana Ilveksen pelaajistosta laajempaan tarkasteluun otetaan 26-vuotias laitahyökkääjä Teemu Engberg. Laajasta haastattelusta selviää muun muassa, minkälainen on ollut Engbergin kasvu liigapelaajaksi ja mitä hän ajattelee uudesta joukkueestaan. Katso laaja henkilökuvahaastattelu Ilveksen YouTube-kanavalta. Tästä artikkelista löydät myös tiivistetyn tekstiversion haastattelusta.

Loviisan Jääkiekkoklubin kasvatti
Teemu Engberg syntyi Loviisassa ja varttui siellä aina yläasteikäiseksi saakka. Muitakin harrastuksia Engbergillä oli, mutta jääkiekko tuntui olevan aina se rakkain laji. Kiekkoura alkoi eskari-ikäisenä paikallisessa Loviisan Jääkiekkoklubissa. Kysymykseen esikuvasta Temeltä löytyy helppo vastaus.
– Pienempänä Teemu Selänne, nimikaima. Ehkä se oli sellainen isoin esikuva.
IFK ja muutto Helsinkiin
Oman kylän pikkuseurasta tie vei seitsemännellä luokalla Helsingin IFK:n junioreihin. Alkuun Engberg kulki treenimatkat Helsinkiin kotoaan isänsä kanssa, mutta yläasteen jälkeen oli aika itsenäistyä ja muuttaa omilleen. Engberg siirtyi opiskelemaan Mäkelänrinteen urheilulukioon. Omilleen muutto oli totta kai nuorelle miehelle opettavainen paikka.
– Oli siinä aika paljon opeteltavaa ja varmaan moni asia on opeteltu kantapään kautta. Mutta olihan se myös hienoa aikaa nuorena asua Helsingissä.
Myös jääkiekon pelaaminen alkoi muuttua totisemmaksi muun muassa aamutreenien myötä. Ja kun IFK:n liigajoukkue ja A-juniorit pelasivat samassa hallissa, alkoi myös haave ammattilaisuudesta konkretisoitua. Lopulta liigadebyytti valkeni syksyllä 2017 ketäs muutakaan kuin Ilvestä vastaan.
– Jännitti ihan h******sti. Ei sen kovemmin menty historiankirjoihin mutta hieno kokemus.

Alle 20-vuotiaiden maailmanmestari
Juniorivuodet tarjosi Engbergille myös kansainvälistä menestystä, sillä palkintokaapista löytyy sekä alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruus että alle 18-vuotiaiden MM-hopea. Nämä hetket herättävät Engbergissä hyviä muistoja.
– Olihan se hienoa voittaa. Tosi kova turnaus ja kovia pelaajia eri maista. Oli hieno kokemus ja samalla näki, missä oikeasti taso menee.
Vuoden 2019 U20-mestarijoukkueessa pelasivat myös nykyjoukkueen Toni Utunen ja Otto Latvala.
– Ollaan oltu monesti Utusen ja Latvalan kanssa samoissa junnumaajoukkueissa. Monet reissut on tehty, joten tuttuja kavereita.
Viisi edelliskautta Kookoossa
Engbergin ura jatkui Helsingistä Kouvolaan, jossa hän pelasi Kookoon paidassa viiden liigakauden verran. Nuo vuodet kasvattivat nuorta hyökkääjää pelaajana ja kaikesta päätellen noista vuosista jäi hyvä maku.
– Nautin kyllä ajastani siellä. Rauhallinen kaupunki, jossa jääkiekko on iso juttu. Siellä sai rauhassa olla ja kehittyä.
Pisteiden valossa viimeisin kausi oli paras, kun Engberg kirjautti 60 pelaamassaan runkosarjanottelussa tehot 12+17. Kokonaisuudessaan “Teme” koki kuitenkin, että jokainen kausi toi jotain lisää omaan pelaajuuteen. Huomionarvoista on se, että Engberg pelasi kahtena edelliskautena täydet 60 ottelun runkosarjat. Ehjyyden salaisuutta pelaaja ei tiedä, mutta kiitollisuus paistaa vastauksesta.
– Olen onnekkaassa asemassa siinä, että on pystynyt pelaamaan ja treenaamaan. Aika paljon sitä on nähnyt kavereita, joilla on pitkiä poissaoloja ja vaivoja, joten siinä mielessä täytyy olla onnellinen, että on pysynyt kunnossa.

Kaksivuotisella sopimuksella Ilvekseen
Kouvolassa vietettyjen vuosien jälkeen Engberg kaipasi kuitenkin uralleen uudenlaista ärsykettä ja siirtyikin täksi kaudeksi kaksivuotisella sopimuksella Tampereen Ilvekseen. Odotukset tälle ja tulevalle kaudelle ovat selkeät.
– Odotan, että pystyn ottamaan lisää kehitysaskeleita ja olemaan entistä parempi pelaaja. Ja totta kai samalla, että joukkue pärjää.
Nykyjoukkueessa on paljon tuttuja nimiä entuudestaan niin maajoukkueista kuin Kookoonkin paidasta ja se on helpottanut myös adaptoitumista uuteen joukkueeseen. Myös uusiin pelaajiin on tutustuttu “Temen” mukaan hyvin ja kasassa on hyvä porukka.
– Kaikki on tosi mukavia ja tässä porukassa on helppo olla. Kaikki otetaan huomioon ja hyvää huumoriakin äijillä.
“Aktiivinen ja kamppaileva vahva äijä”
Laitahyökkääjä on tunnettu muun muassa vahvasta luistelustaan ja kamppailupelistä. Omin sanoin Engberg kuvailee itseään seuraavasti.
– Sellainen aktiviinen ja kamppaileva vahva äijä. Ja alivoima on ollut sellainen, mitä on pelannut paljon.
Kehitettävääkin vielä löytyy. Engberg mainitsee kehityskohteeksi muun muassa kiekollisen pelaamisen ja kamppailun. Luistelunopeuttakin on vielä varaa parantaa.

Hieno kaupunki ja Arena
– Hienosti tämä areena tässä kaupungin keskellä. Puitteet on kyllä kunnossa. Siistiä olla täällä. Tampere on hieno kaupunki.
Lempipaikkoja ei Teemulla sen enempää ole vielä listattavana, mutta ainakin Kaupinojan sauna ja eri lounaspaikat ovat tulleet tutuksi. Nokia Arena ja Ilveksen fanit toki ansaitsevat ylimääräiset kehut.
– Viimeisen päälle kaikki täällä. Sen mitä olen aistinut fiiliksiä kannattajapäädystä, niin tosi hyvä fiilis peleissä. Ei muuta kuin kaikki paikalle kannustamaan Ilvestä, koitetaan olla kannattajapäädyn arvoisia.
Tulevaisuuden haaveista Engberg pysyi melko vaitonaisena, mutta pitää ovet avoinna.
– Keskitytään eniten siihen mitä joukkueen arjessa tapahtuu. Sitä kautta sitten käy mitä käy.
Katso kaikki haastattelut ja muut videosisällöt Ilves Hockey -kanavalla! Tilaa kanava ja pysy ajantasalla tuoreimmista sisällöistä.










