Otteluraportti

Pisteet jäivät Ouluun

Vesa Suonsyrjä

Ilves matkusti tänään Ouluun, jossa illan kamppailu päättyi sarjakärki Kärppien voittoon lukemin 4-0. Ilveksellä oli pelissä omat vahvat jaksonsa, mutta Jussi Rynnäs oli vahvan puolustuksen takana kuin muuri.

Vauhdikas avauserä maaliton – Koppanen lähellä onnistumista

Ottelun ensimmäinen tekopaikka tuli liigan maalipörssin kärkinimi Charles Bertrandille, jonka laukauksen Antti Lehtonen nappasi räpyläänsä. Ilveksen ensimmäinen paikka syntyi Ville Meskasen laukauksesta, jonka Jussi Rynnäs torjui suoraan eteensä ja Sami Sandell pääsi paluukiekkoon. Rynnäs kuitenkin selvitti tilanteen.

Reilun viiden minuutin pelin jälkeen huippulupaava Rasmus Kupari teki vahvan kiertoliikkeen ja laukoi terävästi, mutta tolppa pelasti Ilveksen. Seuraavassa hyökkäyksessä Antti Lehtonen nappasi hyvän torjunnan Shaun Heshkan viivalaukaukseen. Kärpät sai hengen päälle ja Ilves joutui puolustuskannalle. Ville Leskinen luikerteli keskustaan ja oli jo siirtää Kärpät johtoon, mutta Tapio Laakso onnistui rikkomaan.

Laakso sai ajassa 7:04 Leskisen rikkomisesta rangaistuksen ja Kärpät pääsi ylivoimalle. Ilves pelasi todella vahvan alivoiman ja sai itse aikaiseksi alivoimalla ainoan laukauksen erikoistilanteessa. Selvitetyn alivoiman jälkeen Ilves sai taas peliään kulkemaan ja Tapio Laaksolle aukesi hyvä vetopaikka, mutta Rynnäs selvitti tilanteen.

Ajassa 11:05 Joona Koppasen löysä laukaus etukulmaan näytti painuvan maaliin sivuverkosta ja tuomaristo pysäytti pelin videotarkistusta varten. Maalin sivuverkkoa tutkittiin kuin Titanicin hylkyä ja videotarkistus kesti pitkään ennen kuin tilanne lopulta päättyi maalin hylkäykseen ja peli jatkui keskialueelta. Lopulta erätauolla videolla näytti, että maali oli sen verran ilmassa että kiekko meni maaliin ikään kuin tolpan alta.

Erän loppupuolella peli aaltoili päästä päähän ilman isompia tekopaikkoja, kunnes erän viimeisellä minuutilla ensin Ilveksellä ja hetkeä myöhemmin Kärpillä molemmilla oli aueta aivan tyhjä maali. Vauhdikkassa avauserässä torjunnat olivat lähes tasan, kun Rynnäs torjui 10 kertaa Lehtosen selvitessä yhdeksällä.

Ilves vahva toisessa erässä – Kärpät iskee kuitenkin maalit

Ottelun toinen erä alkoi vauhdikkaana, mutta yksi oli joukosta poissa. Sami Sandell ei saapunut muun joukkueen mukana erätauolta kentälle. Reilun kolmen minuutin pelaamisen jälkeen Tapio Laakso pelasi huipputontin Eemeli Suomelle, jonka laukauksen Rynnäs torjui.

Teemu Lepauksen epäonnistunut ratkaisu koittaa harhautella viivan pinnassa päättyi Saku Mäenalasen kiekonriistoon ja Ville Leskisen läpiajoon. Leskinen ujutti läpiajonsa päätteeksi Kärpät 1-0 johtoon ajassa 24:31. Ilves oli hyvin pelissä mukana, mutta Kärpät iski armotta uudelleen ajassa 26:25 kun Taneli Ronkaisen viivakiekko kimposi maaliin Nicklas Lasun kautta ja peli oli 2-0.

Karri Kivi otti samassa ajassa aikalisän. Hyvin erässä mukana ollut Ilves sai hyvän mylläkän ja sitä kautta ensimmäisen ylivoiman, kun kolmatta liigapeliään pelannut Joona Huttula rikkoi Teemu Rautiaista. Arttu Ruotsalainen toi ylivoimalla kiekkoa alueelle ja Shaun Heshka rikkoi. Näin Ilves pääsi pelaamaan 1:13 kahden minuutin ylivoimalla.

Ilveksen ylivoima liikutti kiekkoa aivan liian hitaasti ja Kärpät selvitti alivoimansa kohtuuttoman helposti. Ilves loi paikkoja ja oli pelissä aktiivisempi, mutta loistavistakaan paikoista kiekko ei löytänyt maaliin. Kuvaavasti 33 minuutin pelin jälkeen Lehtosella oli neljä torjuntaa ja Rynnäksellä kymmenen.
Ilves vei ottelua pitkän tovin ja maali suorastaan roikkui ilmassa. Teemu Rautiainen oli yksin läpi, mutta Rynnäs torjui samoin kuin Koppasen yrityksen paluukiekosta. Vahva hallinta tuotti Ilvekselle jälleen ylivoiman ajassa 37:01 kun Shaun Heshka laitettiin rangaistusaitioon. Kärppien vahva alivoima onnistui kuitenkin pitämään Ilveksen pois maalipaikoilta.

Ilveksen hallitsema erä päättyi tilanteeseen 0-2. Jussi Rynnäs torjui 16 kertaa, kun Antti Lehtonen selvisi kuudella torjunnalla.

Kolmas erä ei tuo muutosta

Päätöserä alkoi Ilveksen vahvalla vaihdolla ja Ilves jatkoi samaa vahvaa luisteluaan, joka aiheutti jo toisessa erässä Kärpille suuria vaikeuksia. Pelin kuvan mukaisesti Kärpät ei tarvinnut kuin yhden paikan osuakseen jälleen. Koko erän hallinnut Ilves sai kovan kolauksen, kun Mikael Ruohomaa iski ajassa 43:48 luvuiksi 3-0 Kärppien ensimmäisestä tilanteesta.

Kärpät sai lisää henkeä kolmannesta maalistaan ja peli tasoittui. Mhinkään hallintaan Kärpät ei kuitenkaan yltänyt. Ilveksen hyökkäys pääsi paikoille, mutta kuvaavasti kahdella yhtä vastaan hyökkäys kuivui ilman laukausta. Kärpät vastaavasti iski murhaavasti vastaan ja Ville Leskinen iski toistamiseen ajassa 49:42 pahan kiekonmenetyksen jälkeen.

Ajassa 50:36 Otto Karvinen kampitti Ville Meskasta ja Ilves pääsi ylivoimalle. Ylivoima pyöri hetkellisesti ihan kelvollisesti, mutta Kärpät puolusti todella laadukkasti. Ottelu oli käytännössä ohi 4-0 osuman jälkeen ja pelin loppu oli lähinnä pelailua. Jussi Rynnäs merkkautti nollapelin 30 torjunnalla. Tappioon täysin syytön Antti Lehtonen torjui yhteensä 26 kertaa.

Ottelun ratkaisut:

Ilves pyöritti pitkiä jaksoja ottelua, mutta maalipaikoissa puuttui viimeinen tappamisen meininki. Kahden miehen ylivoima epäonnistui neljännessä perättäisessä ottelussa. Kärpät puolusti erinomaisesti maalinsa edustan Jussi Rynnäksen ollessa vakuuttava viimeisenä lukkona.

Kärpät käytti vastaavasti lähes kaikki Ilveksen virheet hyväkseen ja oli maalin edustalla terävä.

Kommentit (Toim. Mikko Aaltonen, Radio FUN Tampere):

Olli Salo

Oskari Laaksonen

Lähde: Olli Salo & Oskari Laaksonen


Ilves kohtaa kotikaukalossaan Rauman Lukon torstaina 18.1. kello 18.30. Tervetuloa!

TWITTER

Lisää aiheita

23.6.2021 / Uutinen

Pihlajalinna tarjoaa kannattajillemme huippuhoidon ja maksaa seuralle Bonusta

Olemme tehneet Pihlajalinnan kanssa sopimuksen, jossa seuramme saa 3% hyvitystä kannattajiemme terveyspalveluostoista, myös vakuutusyhtiöiden maksamista. Hyvityksen saamme, kun kannattajamme liittää itsensä mukaan Bonus-ohjelmaan. Mukaan voi...

LUE LISÄÄ


23.6.2021 / Uutinen

Ilves Team Launch keskiviikkona 23.6 – uusia pelaajasopimuksia (päivitetty klo 14)

Ilves julkaisi tänään uuden pelaajasopimuksen ja yhden jatkosopimuksen sekä tarkensi Santeri Hatakan tilannetta. Voit katsoa pelaajajulkistuksen osoitteessa launch.ilves.com Ilvekselle uusi pelaajasopimus ja jatkosopimus Les Lancaster,...

LUE LISÄÄ


23.6.2021 / Uutinen

Tuomas Salmelalle kaksivuotinen jatkosopimus

Ilves on tehnyt puolustaja Tuomas Salmelan, 25, kanssa kevääseen 2024 asti ulottuvan jatkosopimuksen. Keväällä 2018 Ilvekseen siirtynyt torniolaislähtöinen puolustaja Tuomas Salmela on merkkauttanut seurassa kolmen...

LUE LISÄÄ