Marko Herckman

Ilves ja SaiPa väänsivät lauantaina tiukan pelin Hakametsässä. SaiPa pääsi avauserässä Ilveksen jäähyilyn seurauksena kahden maalin johtoon, eikä Ilves kovasta yrityksestä huolimatta enää onnistunut kääntämään tulosta. 2-3-tappiossa Ilveksen maaleista vastasivat tehot 1+1 keränneet Ville Meskanen ja Eemeli Suomi.

Jäähyily kostautuu avauserässä

SaiPa sai parin minuutin pelin jälkeen ensimmäisen kunnon pyörityksen Ilveksen päätyyn. Julius Valtonen joutui pysäyttämään lappeenrantalaisten hyökkäyksen sääntöjen vastaisesti ja lähti koukkaamisjäähylle ajassa 3.14. Valtosen rangaistus käynnistikin Ilveksen jäähyilykierteen ja ensimmäisessä erässä kotijoukkue kävi istumassa neljä kahden minuutin rangaistusta. Valtosen lisäksi jäähyboksissa vierailivat Otto Koivula, Eemeli Suomi ja Teemu Rautiainen.

Ilveksen alivoima oli toiminut edellisessä kuudessa kamppailussa ilman takaiskuja, mutta SaiPan hyvin pyörinyt pakkopeli onnistui ohittamaan Ilves-vahti Antti Lehtosen kahdesti. Ensin Ahti Oksanen ohjasi maalin edestä lukemiksi 0-1-ajassa 8.16 ja kaksi minuuttia myöhemmin David Goodwin sai laittaa maalin kulmalta tyhjiin. Jäähyt repivät Ilveksen viisikkopelin hajalle ja ensimmäinen erä oli kotijoukkueelle erittäin vaikea. Ainoa kunnollinen maalintekopaikka tuli puolustaja Jarrko Parikalle, jonka laukauksen viisi kertaa erässä torjunut Frans Tuohimaa kuitenkin torjui. Erätauolle lähdettiin SaiPan 0-2-johdossa.

Ilves kaventaa

Toisen erän ensimmäisellä puolikkaalla oli SaiPan vuoro vierailla kahdesti jäähyllä. Jere Sneckin kaksiminuuttisen SaiPa vielä kesti, mutta Lauri Taipaluksen jäähyn aikana Ilves onnistui. Juhani Tamminen pelasi kiekon keskustaan Eemeli Suomelle, jonka laukauksen reboundissa oli ensimmäisenä Ville Meskanen. Meskasen kauden 19:sta osuma toi Ilveksen maalin päähän ajassa 27.52.

Otto Koivula oli toisessa erässä hyvällä pelipäällä ja aiheutti vahvalla punnertamisella ongelmia SaiPan puolustukselle. Kertaalleen Koivula pyöräytti upealla rystysyötöllä kiekon maalin kulmalle Juuso Pullin lapaan, mutta Pullin yritys pysähtyi tilanteessa täysin pihalla olleen Frans Tuohimaan patjaan. SaiPalla oli erän loppupuolella muutama paikka, mutta ne Antti Lehtonen selvitti. Ilves tulitti kiekon 15 kertaa kohti Tuohimaata, mutta Meskasen osuman lisäksi ei maaleja nähty ja päätöserään lähdettiin tilanteesta 1-2.

Tuohimaa seinänä

Ilves tuli kolmanteen erään hyvällä sykkeellä ja piti paineen lähes koko erän ajan lappeenrantalaisten päädyssä. Maalipaikkojakin tuli riittävä määrä, mutta erässä 15 kertaa torjuneen Frans Tuohimaan ohittaminen oli vaikea pala Ilvekselle. Ilves pääsi erässä kertaalleen ylivoimalle, kun SaiPalle tuomittiin rangaistus rikkeestä aloitustapahtumassa. Ylivoiman parhaaksi tilanteeksi jäi Ville Meskasen laukaus ja siitä seurannut mylläkkä, mutta jälleen kerran kiekko löytyi Tuohimaan varusteista.

Ilveksen tasoitusyritykset kokivat kolauksen erän viimeisillä minuuteilla. SaiPa kilautti ensin ylärimaa ja hetkeä myöhemmin Lappeenrantaan paluun tehnyt Curtis Hamilton pääsi ampumaan avopaikasta tarkasti lukemiksi 1-3-ajassa 57.21. Ilves nousi vielä kerran kuitenkin mukaan taisteluun, kun se ilman maalivahtia pelatessaan onnistui kavennuksessa. Eemeli Suomi ohjasi kenenkäs muun kuin Ville Meskasen laukauksen verkkoon ajassa 59.32. Ilves järjesti vielä viimeisillä sekunneilla hyvän pyörityksen, jossa paras paikka tuli Tapio Laaksolle. Laakson yritys meni kuitenkin ohi maalin ja SaiPa vei mukanaan kaikki sarjapisteet lukemin 2-3.

Ottelun ratkaisut:

Avauserä oli Ilvekselle vaikea jäähyjen myötä ja SaiPa päästettiin liian helposti kahden maalin johtoon. Toisesta erästä lähtien Ilves otti ryhtiliikkeen pelissä, mutta tulikuuma Tuohimaa muurasi maalinsa ja Ilves ei lukuisista paikoistaan saanut tehtyä kahta maalia enempää.

Ilveksen parhaat:

Ville Meskanen on koko ajan vaarallinen ja pystyy luoviin ratkaisuihin. Eemeli Suomi takoi tänään Meskasen tavoin tehot 1+1. Juuso Pulli pelasi hyvin, vaikka tuhlasikin yhden tuhannen taalan tekopaikan.

Kommentit (Toim. Valtteri Kujansuu, Radio FUN Tampere):

Eemeli Suomi

Ville Meskanen

Karri Kivi

Juuso Pulli

Lähde: Eemeli Suomi & Ville Meskanen | Karri Kivi & Juuso Pulli

Ilvekselle vieraita Lappeenrannasta
Kolmen pelin viikko käyntiin Turussa
UUTISET