Mikko Alahäivälä
Ässät TO 1.1. klo 02:00 Ilves

Perjantaina Hakametsässä ryhdikkään peliesityksen jälkeen Kärpille taipunut Ilves pelaa viikon kolmannen ottelunsa tänään Porissa. Ennen ottelua Ässät kunnioittaa ensimmäisen mestarikapteeninsa Raimo Kilpiön, 83, pelaajauraa jäädyttämällä tämän pelinumeron 11. Aikansa huippupelaajiin lukeutunut Kilpiö voitti myös Ilveksessä neljä Suomen mestaruutta ennen siirtymistään Ässiä edeltäneen Rosenlewin Urheilijat-38:n riveihin.

Ässien kausi alkoi kahdella voitolla

Ässät on aloittanut kauden hyvin, sillä joukkueen tilillä on kolmen ottelun jälkeen kaksi voittoa ja kuusi pistettä. Viime viikon perjantaina porilaiset kaatoivat kotonaan Satakunnan derbyssä Lukon maalein 2-1 ja lauantaina vieraissa TPS:n lukemin 1-3. Keskiviikkona Ässät joutui taipumaan kotihallissaan Tapparalle selvin 0-5-lukemin.

Lukkoa vastaan maalinteossa onnistuivat kauden alla Elitserien-seura Skellefteåsta Ässiin siirtynyt ruotsalaishyökkääjä Edwin Hedberg ja kolmella viime kaudella 25 tehopisteen rajan saavuttanut hyökkääjä Peter Tiivola. TPS-pelissä porilaisten maaleista vastasivat puolustaja Aleksi Varttinen, toisessa ottelussa peräkkäin osunut Hedberg sekä loppunumerot tyhjiin viimeistellyt hyökkääjä Aleksi Rekonen. Lukkoa ja Tapparaa vastaan porilaisten maalia vartioi venäläismaalivahti Daniil Tarasov ja TPS:ää vastaan Ilves-kasvatti Sami Aittokallio, joka on tänään jälleen pelivuorossa.

Hedbergin ja Tiivolan ohella vastuunkantoa odotetaan muun muassa kanadalaiskaksosilta Tylor ja Tyson Spinkiltä, joukkueen kapteenilta Niklas Appelgreniltä sekä varakapteeniston muodostavilta puolustajilta Tommi Taimelta ja Jyri Marttiselta sekä hyökkääjä Mikko Salmiolta. Pistepotentiaalia omaa myös Otto Kivenmäki, joka teki jo viime kaudella 18-vuotiaana 34 ottelussa tehot 2+14=16. Kokenut Sami Lähteenmäki on sivussa Ässien kokoonpanosta.

Patapaitojen erikoistilannepelaaminen on ollut kaksijakoista. Kahdellatoista ylivoimayrittämällä verkko on heilunut vain kerran, ja ylivoimaprosentti 8,33 onkin lyhyellä otannalla Liigan huonoin. Alivoimapelaaminen puolestaan on toiminut hyvin, sillä vain yhden päästetyn maalin myötä alivoimaprosentti 88,89 on sarjan kolmanneksi paras.

Ilves saalistaa avausvoittoaan

Ilveksen kauden alku on ollut tulokseton, sillä neljän pelin jälkeen saldona on neljä tappiota ja nolla pistettä. Kausi alkoi tappiosta huolimatta viihdyttävällä ja positiivisella esityksellä Tapparaa vastaan, mutta sitä seuranneet pelit Lukkoa ja TPS:ää vastaan jättivät paljon parantamisen varaa. Perjantaina tupsukorvat esiintyivät jälleen kotiyleisön edessä ryhdikkäästi, mutta Kärpät vei vahvan materiaalinsa ja rutiinitasonsa turvin pisteet Hakametsästä maalein 1-3.

Tiistai-iltana Anaheim Ducksin NHL-leiriltä Tampereelle palannut maalivahti Lukas Dostal joutui antautumaan Kärppiä vastaan heti ensimmäisen laukauksen edessä, mutta muuten 19-vuotias tsekkiläismaalivahti esiintyi hyvin tehden myös jokusen huipputorjunnan. Dostal nähdään Ilveksen maalin suulla myös tänään Porissa.

Pisteillä 2+2=4 Ilveksen kultakypärää kantava Joose Antonen on aloittanut kauden tehokkaasti. Liigan tulokkaiden pistepörssin kärjessä ovat tänään Ilveksen kokoonpanosta sivussa oleva hyökkääjä Matias Maccelli tehoilla 0+3=3 ja puolustaja Lassi Thomson pisteillä 2+0=2. Kummankin tehot syntyivät kahdessa ensimmäisessä pelissä. Kärppiä vastaan Ilveksen ainokaisesta vastasi kauden avausmaalinsa iskenyt Joona Ikonen, joka paukutti viime kaudella tehot 16+19=35.

Vastustajien rikkeet ovat tarjonneet Ilvekselle eniten ylivoimatilaisuuksia koko Liigassa, ja tupsukorvat ovat myös onnistuneet pakkopelissään hyvin. Kolmessa ensimmäisessä ottelussa Ilves takoi yhteensä viisi ylivoimamaalia, joista kolmesta vastasivat puolustajat Lassi Thomson ja Oskari Laaksonen. Ilveksestä löytyy paljon potentiaalia pisteiden tekoon, mutta tahmean kauden alun myötä yksilötkään eivät ole vielä nousseet kunnolla esiin, vaikka väläytyksiä parhaasta osaamisesta on yksittäisissä peleissä ja tilanteissa nähtykin.

Edelliset kohtaamiset

Viime kaudella joukkueiden kaikki neljä kohtaamista päättyivät vierasvoittoihin ja pisteet jaettiin tasan 6-6. Liigakauden alla Tampereella pelatusta harjoitusottelusta Ässät nappasi voiton maratonmallisen voittomaalikilpailun päätteeksi lukemin 2-3.


Ilveksen poissaolot ja toipumisajat 21.9.2019:

Puolustajat:
Aleksi Elorinne (1-2 viikkoa)

Hyökkääjät:
Matias Maccelli (toistaiseksi)
Antti Saarela (loppuviikko)


Raimo Kilpiön pelinumero jäädytetään

Ässät kunnioittaa tänään Raimo Kilpiön ansiokasta uraa jäädyttämällä tämän pelinumeron ennen ottelua. Isomäki Areenan kattoon nousee Ässien edeltäjäseura Rosenlewin Urheilijat-38:n paita, jonka selässä on Kilpiön pelinumero 11. Porilaiset pelaavat ottelun avauserän RU-38:n mestaruuskauden 1966-1967 mukaisissa mustissa erikoispaidoissa.

Raimo Kilpiö teki ensiesiintymisensä pääsarjatasolla Ilveksessä kaudella 1953-1954. Kahdeksan Ilves-kauden aikana hyökkääjä pelasi seurassa 106 ottelua tehoilla 101+74=175, voitti neljä Suomen mestaruutta ja hänet valittiin kolmesti SM-sarjan parhaaksi hyökkääjäksi ennen siirtymistään RU-38:aan. Vuosina 1962-1977 porilaisseuroja edustanut ja 1967-1977 Ässien kapteenina toiminut Kilpiö voitti Suomen mestaruuden myös sekä RU-38:n että Ässien riveissä.

Kahdeksissa MM-kisoissa ja kaksissa olympialaisissa Suomea edustanut hyökkääjä pelasi maajoukkueessa 168 ottelua tehoilla 58+40=98. Vuonna 1985 Raimo Kilpiö valittiin Jääkiekkoleijonaksi numero 30, ja myös Liigan herrasmiespelaajapalkinto on nimetty hänen mukaansa.

Ilves muistaa Raimo Kilpiötä ennen ottelua ja onnittelee ansaitusta huomionosoituksesta.

Kilpiön pelaajakortti (ilveshistoria.com)

Raimo Kilpiö nostamassa mestaruuspokaalia keväällä 1962 (kuva: Ilveksen arkisto)
Kärpät jatkoi erinomaisesti pelanneen Ilveksen alakuloista alkukautta
Aittokallio muurina Ilveksen edessä – tupsukorvien vaikeuksille jatkoa
UUTISET