1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. HIFK ja Ilves kohtaavat Nordenskiöldinkadulla

HIFK ja Ilves kohtaavat Nordenskiöldinkadulla

Vesa Suonsyrjä
HIFK TO 1.1. klo 02:00 Ilves

Tappioputkensa katkaissut Ilves matkaa kotiotteluissa hienon yhdeksän ottelun voittoputkessa etenevän HIFK:n vieraaksi. Onnistuuko Ilves kaatamaan HIFK:n toistamiseen tällä kaudella?

Kantaako Sport-voitosta saatu noste?

Ilveksen marraskuu on ollut vaikea, sillä kuukauden alussa tullutta voittoa Ässistä seurasi kuusi perättäistä tappiota ennen kuin joukkue kokosi rivinsä ja puristi laajan rintaman onnistuessa 6-4 voiton Vaasan Sportista.

Ilveksen ongelmana läpi kauden on ollut puolustamisen ajoittainen aukeaminen, joka on tarjonnut vastustajille runsaasti laadukkaita maalintekotilanteita ja jättänyt maalivahdit yksin. Maalintekeminen tuotti myös tuskaa, sillä neljässä Sport-voittoa edeltäneessä kamppailussa joukkue onnistui ainoastaan neljästi maalinteossa. Ilves kaipaa onnistumisia myös kolmikon Suomi-Sandell-Meskanen ulkopuolelta ja onkin toivottavaa, että kahdeksan pelin pisteettömän putkensa katkaisseen Tapio Laakson ykkösketju saisi lisäonnistumisia.

Joukkueiden ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kohtaaminen pelattiin Tampereella ja siinä kamppailussa Ilves oli vahvempi voittolaukauskilpailun jälkeen 2-1. HIFK tuhlaili ottelussa maalipaikoissaan ja Joona Ikonen toi Ilveksen tasalukemiin ottelun lopulla uransa ensimmäisellä liigaosumalla. Lopullisen ratkaisun iski voittolaukauskilpailussa Sami Sandell.

HIFK on kääntänyt kelkkansa

HIFK aloitti kautensa takkuillen, kun neljää CHL-tappiota seurasi jakso, jonka aikana se saavutti liigan kahdeksasta ensimmäisestä ottelusta ainoastaan yhden kolmen pisteen voiton ja joukkueen valmentajaksi tullut Ari-Pekka Selin alkoi saamaan kovaa kritiikkiä.

Nykyhetkessä HIFK on hyvässä vireessä ja haussa on peräti kymmenes perättäinen kotivoitto. Edellisistä kymmenestä kamppailusta kahdeksassa HIFK on saanut vähintään pisteen kahdeksassa ottelussa.

Viimeisimmässä viidessätoista kamppailussa joukkueen tehokkaimmat pelaajat ovat olleet kovaotteinen Juhani Tyrväinen (6+7), taitava Eric Thorell (5+8) sekä komeetan lailla tulevaisuuden supertähdeksi nouseva puolustaja Miro Heiskanen (8+4), joka upotti Tapparan HIFK:n edellisessä kamppailussa upealla laukauksella.

Koko kauden mittaan joukkueen ykköspelaaja on ollut maalivahti Atte Engren, joka on pelannut kahta lukuunottamatta kaikki kamppailut. Hänen päästettyjen maaliensa keskiarvo on alle kaksi maalia ja marraskuun torjuntaprosentti kova 93,38%

HIFK:lla on loukkaantumisten vuoksi poissa kokoonpanosta maalivahti Kevin Lankinen, puolustajat Teemu Eronen, Joe Finley ja Miihkali Teppo sekä hyökkäääjät Panu Mieho, Lauri Kulmala ja Henri Tamminen.

Katseet tulevaisuuden supertähdessä

Liigan tulikuumimmaksi valittu puolustaja Miro Heiskanen on hämmästyttänyt valmiudellaan kaikki asiantuntijat. Suhteellisen pienikokoinen (183/80) puolustaja luistelee taitavasti ja nousee röyhkeästi mukaan hyökkäyksiin. Edellisellä kaudella ainoastaan 17-vuotiaana Heiskanen summasi 37 kamppailussa tehot 5+5.

Tällä kaudella Dallas Starsin ensimmäisellä kierroksella numerolla 3 varaama Heiskanen tuli HIFK:n paitaan lainalle ja tahti heinäkuussa täysi-ikäiseksi tulleella puolustajalla on ollut aivan hurjaa. Viidessätoista kamppailussa on syntynyt komeat tehot 8+4=12.

Leijonapaitaankin jo nousseen Heiskasen voidaan hyvällä syyllä epäillä pelaavan viimeistä kauttaan liigassa, jonka jälkeen suuntana on NHL. Ilveksen harjoituksissa on myös käynyt nuori ja lupaava puolustaja Oskari Laaksonen, 18 ja onkin mielenkiintoista nähdä koska lupaava puolustaja tekee liigadebyyttinsa.

Ilves ja Kiilto järjestivät ikimuistoiset höntsyt kannattajille
Ilvekselle kitkerä viimeisen minuutin tappio
UUTISET