1. Etusivu
  2. Uutinen
  3. Ilvekselle makea voitto Kärpistä

Ilvekselle makea voitto Kärpistä

Henri Honkala

Tampereen Ilves oli vierailija Oulun Kärppiä vahvempi perjantaina 9500 katsojan edessä. Kolmannen erän osumat Petri Kontiolalta ja Matias Mäntykiveltä, sekä läpi ottelun kestänyt ehjä viisikkopelaaminen takasivat kolme sarjapistettä.

Perjantaisauna lämpenee

Ottelun ensimmäinen tilastomerkintä tuli jo muutaman minuutin pelin jälkeen, kun Jakub Kos ohjataan jäähyaitioon. Alivoima kesti tämän erikoistilanteen ja maalittomasta tilanteesta jatkettiin. Seuraavakin tilastomerkintä oli Ilveksen jäähy. Kärpät pystyi pyörittämään käytännössä koko ylivoiman pakkopeliään Ilveksen päädyssä, mutta tilanne pysyi muuttumattomana. Jäähyjen välissä Petri Kontiolalla oli hyvä tekopaikka hienon liikkeen jälkeen B-pisteiden välistä, mutta Kärpät-vahti Leevi Meriläinen venytti patjan tämän yrityksen tielle.

Erän puolivälin jälkeen perjantaisauna alkoi lämmetä entisestään. Molemmille joukkueille tuomittiin kaksi kahden minuutin rangaistusta välivaltaisuudesta, joten välienselvittelyjen jälkeenkin jatketaan tasalukuisina.

Tasalukuisina ja maalittomana mentiin lopulta erän loppuun saakka. Marek Langhamer nollasi vielä aivan erän viimeisillä sekunteilla Cody Kunykin, ja torjui lopulta ensimmäisessä erässä neljä laukausta. Toisessa päässä Meriläiselle merkattiin kaksi torjuntaa.

Kuva: Anssi Takala / Ilves.com

Ilves edellä toisessa erässä

Toisen erän ja ottelun toistaiseksi paras tekopaikka tulee Kontiolalle. Haapala tökkää kiekonriiston jälkeen takakulmalle Kontiolalle, jonka yritykseen Meriläinen venyttää kuitenkin vielä räpyläänsä eteen.

Muutama muukin paikka lisäosumille nähtiin toisen erän kuluessa, mutta valotaululla tilanne pysyi samana. Ilves oli kiekollisesti vastustajaansa kuitenkin edellä – torjuntoja Langhamerille 3 kappaletta, Meriläiselle peräti yhdeksän.

Kontiola räjäyttää hallin huutoon

Kolmannen erän alkuun saadaan heti pari paikkaa avausmaaliin. Kärpät kilauttaa ylärimaa, ja toisessa päässä Ilveksellä on jo tyhjää maalia. Ei kuitenkaan osumia.

Lopulta se on Petri Kontiola, joka runnoo oman irtokiekkonsa väkisin maalin edestä maaliin ajassa 46:42. Syöttöpisteet Henrik Haapalalle ja Aku Rädylle.

Pian tästä yleisö nousee jo uudestaan seisomaan, mutta Eemeli Suomen laukaus heiluttaa vain sivuverkkoja. Ilves oli kuskin paikalla myös kolmannessa erässä. Lopussa Kärpät hakee tasoitusta ilman maalivahtia ja saakin paineen Ilveksen puolustuspäätyyn. Jarno Koskiranta purkaa paineen pystysyötöllä Matias Mäntykivelle, joka vie kiekon tyhjään rysään ajassa 58:31.


Ottelun ratkaisut:

Ilveksen ehjä pelaaminen avasi lopulta tarvittavat tekopaikat hyökkäyspäässä. Petri Kontiolan tahtomaali oli pelin kuvaan nähden osuva.

Plussat ja miinukset:

+ Ehjä 60-minuuttia laadukasta joukkuetta vastaan
+ Haapala-Kontiola-Räty -kentällinen tuottaa vaihdosta toiseen painetta hyökkäyspäädyssä
+ Ottelun yleisömäärä oli upea 9580 katsojaa
– Jarkko Parikka joutui jättämään kentän kesken ottelun
– Marek Langhamerin nolla suli sekunti ennen ottelun loppua

Erikoista:

Kärppien viime hetken osuma herätti ihmetystä kentällä ja katsomossa. Jäällä näytettiin videotarkastuksen jälkeen hylättyä maalia, mutta lopulta pöytäkirjaan kirjattiin Kärppien kavennusmaali ajassa 59:59. Ottelu loppui tähän osumaan.

Marek Langhamer oli jälleen oma loistava itsensä. Kuva: Anssi Takala / Ilves.com
UUTISET