1. Etusivu
  2. Uutinen
  3. Ilveksen matka eLiigassa päättyi puolivälieriin

Ilveksen matka eLiigassa päättyi puolivälieriin

Kalle Karlsson

Jukurit oli piirun verran etevämpi paras kolmesta -sarjassa ja vei puolivälierän otteluvoitoin 2-1. Erityisesti toinen ottelu piti jokaisen katsojan jännityksessä ja tarjosi erinomaista viihdettä itsenäisyyspäivään.

Pienestä kiinni

Ensimmäisessä ottelussa kohtasivat Ilveksen ”tomboo-_-” eli Tomi Laitinen ja Jukureiden ”Hansulinho”. Vastustaja oli odotettavan kova ja ottelun jälkeen Laitinen oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen lopputulokseen. Tuloksellisesti ei jäänyt paljoa seliteltävää, sillä 1-7 tappio tarkoitti Ilvekselle pakkovoittoa seuraavasta ottelusta.

Toinen ottelu oli yksi eLiigan viihdyttävimpiä tarjoten maaleja viimeisellä minuutilla ja ratkaisun jatkoajalla. Aaro ”xDoumi” Ruuhinen näytti osaamistaan hyökkäysalueella sekä todisti olevansa parhaimmillaan paineen alla Jukureiden ”Flyerkungenia” vastaan. Ruuhinen sai luotua lukuisia maalipaikkoja, mutta vasta toisen erän lopussa kiekko löysi verkon perukoille asti. Kolmannessa erässä Jukurit meni johtoon, kun ottelua oli jäljellä ainoastaan 48 sekuntia. Ruuhinen kuitenkin pakotti ratkaisun jatkoajalle tekemällä tasoitusmaalin vain 19 sekuntia ennen ottelun loppua. Huippuottelulle saatiin sinetti jatkoajalla hyvin perinteisellä tavalla eli laittamalla kiekko suoraan syötöstä sisään takatolpilta.

Kolmannessa ja ratkaisevassa ottelussa kohtasivat odotetusti ne edustajat, jotka olivat voittaneet oman ottelunsa. Tämä tarkoitti sitä, että Ruuhisen taitava hyökkäyspeli pyrkii murtamaan Hansulinhon sitkeän puolustuksen. Ottelu meni juuri ennakoidun mukaisesti ja Ilves pitikin kiekkoa hyökkäysalueella yli kolmanneksen ottelusta. Lukuisista maalipaikoista huolimatta Jukurit vei avauserän lukemin 0-2. Ilves sai maalihanat auki ottelun puolivälissä ja jatkoi ottelun hallintaa. Kolmannen erän alussa Jukurit nousi jälleen kahden maalin johtoon ja yhdestä kavennusosumasta huolimatta, Ilveksen takaa-ajo ei aivan riittänyt. Näin ollen Jukurit eteni välieriin otteluvoitoin 2-1.

Hyvät fiilikset eLiigasta

Vaikka Ilveksen matka eLiigassa loppui liian aikaisin, sarja osoittautui myönteiseksi kokemukseksi. Sekä Ruuhinen että Laitinen pitivät erityisen mielekkäinä studio-otteluita, jotka näkyivät suurelle joukolle. Runkosarja piti sisällään useita onnistumisia ja molemmat kilpapelaajat ottivat niitä kuuluisia ”isoja voittoja.”

Ensimmäistä kertaa järjestetty eLiiga keräsi kehuja myös Ilveksen asiakkuus- ja kehitysjohtaja Mikko Mattilalta, joka seurasi Ilveksen otteita e-urheilun saralla lähietäisyydeltä. Konseptina sarja oli erittäin mielenkiintoinen ja ottelut pitivät sisällään jännitystä aina päätössummeriin asti.

– Aaro ja Tomi suoriutuivat todella hyvin. Oli hienoa aistia hyvä joukkuehenki alusta alkaen ja olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että he toivat lajia tunnetuksi. Vauhdikkaita pelejä oli mukava seurata ja ainahan siinä on jännitystä mukana, kun Ilves pelaa, summaa Mikko Mattila.

Otteluiden Ilves-HIFK ja Ilves-TPS lippujen palautukset
Juuso Välimäki ja Barrett Hayton palaavat NHL-organisaatioihinsa
UUTISET