1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Ilveksen voitto suli viimeisillä sekunneilla – HPK nappasi lisäpisteen

Ilveksen voitto suli viimeisillä sekunneilla – HPK nappasi lisäpisteen

Markus Mesiä

Lauantai-illan Hämeen kohtaamisessa nähtiin todellinen jännitysnäytelmä, kun Ilves isännöi HPK:ta. Avauserässä vaikeuksissa olleet tupsukorvat saivat parannettua liikettä ottelun aikana ja nousivat 4-3-johtoon, joka kuitenkin suli 10 sekuntia ennen päätössummeria. HPK:n Jere Innala iski jatkoajalla voittomaalin, joten tupsukorville jäi lauantai-illan puhteesta käteen vain piste sekä runsaasti jossiteltavaa hylätystä maalista.

HPK kuskin paikalla

HPK luisteli Hakametsän tyhjien katsomoiden eteen selvästi Ilvestä terävämmin. Isäntien luistin ei liikkunut avauserässä tarpeeksi terävästi, joten hämeenlinnalaiset saivat hallittua peliä mielin määrin. Tamperelaisten vaikeudet näkyivät erityisesti hyökkäyksiin lähtiessä.

Vaikka HPK oli kuskin paikalla, erän avauspuoliskolla ei avopaikoilla mässäilty. Ensimmäinen todellinen paikka siunaantui Ilvekselle hiukan erän puolivälin jälkeen. Teemu Lepaus ja Joose Antonen löysivät toisensa, mutta avopaikasta lauottu kuti pysähtyi puolustuksen jalkoihin. Ja vain hetkeä myöhemmin hivottiin toisessa päässä maalikehikkoa. Kokeneen Petri Kontiolan napakka laukaus ylitti Ilveksen maalin vain niukalti.

Erän loppupuolella HPK sai viimein luotua hallinnallaan myös paikkoja. Ylivoima ei vielä tuottanut tulosta eikä Jere Innalan tolppaan kilahtanut kutikaan näkynyt valotaululla, mutta roiman 18 minuutin jälkeen työ lopulta palkittiin. Ilveksen pahasti haparoinut kenttätasapaino konkretisoitui neljän pelaajan karvaukseen, jolloin Juuso Ikonen unohtui täysin vapaaksi. Läpiajo päättyi komeaan laukaukseen, joka ohitti Eetu Mäkiniemen räpyläpuolelta. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin siis vieraiden 1-0-johdossa.

Molemmat johtavat vuorollaan maalikarkeloiden aikana

Toisessa erässä käytiin huomattavasti tyypillisempi ja liikkuvampi Ilves. Siinä missä tupsukorvien paikat avauserässä jäivät yksittäisiksi, toisen parikymppisen avausminuuteilla aukesi jo useampikin mahdollisuus. Pirteästi esiintynyt Roby Järventie pääsi nokikkain HPK-vahti Daniel Lebedeffin kanssa, mutta hämeenlinnalaisjohto säilyi.

Lebedeffin toinen erä oli haasteellinen. Tupsukorvat jakoivat iskuja niin laukoen kuin törmäyksinkin. HPK:n kokeneen Arto Laatikaisen tönäys Antti Saarelaan aiheutti pahannäköisen kolarin Lebedeffin kanssa, mutta 21-vuotais torjuja selvisi säikähdyksellä hetken lepäilystä huolimatta.

Ilveksen piristynyt liike palkittiin jo erän neljännellä minuutilla. Teemu Väyrysen nousu laidalta päättyi komeaan kutiin, joka kilahti ulos maalista. Tuomarit levittelivät ensin käsiään ja antoivat pelin jatkua, mutta videotarkastus toi Ilveksen tasoihin. Ja vain hetkeä myöhemmin Ilves-aitiossa huokailtiin jälleen, kun Miro Nallin loistopaikka päätyi Lebedeffin varusteisiin.

Toinen erä muuttui todelliseksi maalikarkeloksi, jossa molemmat joukkueet johtivat vuorollaan. Ensin Ilveksen Panu Mieho ohjasi Santeri Airolan viivalaukauksen sisään ylivoimalla. Airolan uran ensimmäinen Liiga-piste vei hetkellisesti tamperelaiset johtoon, mutta HPK nousi pian rinnalle ja ohitse. Santeri Lukan suora laukaus laidasta yllätti Mäkiniemen hivenen helpohkosti.

Isäntien vauhti aiheutti ongelmia kumpaankin päähän. Ilves-kapteeni Eemeli Suomen röyhkeä nousu maalille tuomittiin jäähyksi, eivätkä vieraat jättäneet illan toista ylivoimaansa käyttämättä. Markus Nenosen suora laukaus upposi verkkoon ylivoiman päätössekunnilla. HPK:n johto kesti kuitenkin vain roimat 50 sekuntia ennen kuin Lepauksen heitto maalin takaa pomppi useamman kimmokkeen ja tolpan jälkeen Lebedeffin taakse. Viiden maalin erän ja 40 minuutin pelin jälkeen tilanne oli tasan 3-3.

HPK tasoihin loppuhetkillä

Siinä missä kaksi ensimmäistä erää etenivät selvästi toisen joukkueen hallinnassa, päätöserässä pisteistä taisteltiin tasaväkisemmin. Ensimmäisen huippupaikan sai avausminuuteilla Kontiola, mutta Mäkiniemen tuplatorjunta piti tilanteen tasoissa.

Ilves pääsi lähelle johtoa seitsemän minuutin jälkeen Jarkko Parikan noustessa maalille. Mainio yritys pomppasi kuitenkin katsomoverkkoihin. Sen sijaan maaliverkkojen heilumista jouduttiin odottamaan erän puoliväliin asti. Joona Ikonen vippaus pomppasi HPK-puolustajan luistimista maalin perukoille vieden Ilveksen 4-3-johtoon. Tilannetta tarkasteltiin videolta, joka osoitti onnekkaan kimmokkeen ylittäneen viivan niukasti.

HPK sai hakea tasoitusta ylivoimalla Tuomas Salmelan istuessa jäähyllä. Lähemmäksi pääsi kuitenkin Ilves, kun Saarela karkasi läpiajoon. Kiekko lipui lopulta verkkoihin, mutta tilanne hylättiin videotarkastuksen jälkeen. Saarela ei sulattanut tuomitaan, vaan nuorelle hyökkääjälle tuomittiin käytönrangaistus. Tupsukorville sen sijaan tuomittiin tilanteesta rangaistuslaukaus. Kapteeni Suomi ei kuitenkaan saanut mainittavaa laukausta aikaan yrityksestään, joten HPK sai huokaista helpotuksesta.

HPK haki tasoitusta ottelun viimeisillä minuuteilla ilman maalivahtia. Ilveksen Aleksi Elorinteen kampitusjäähy tarjosi vielä ylivoimamahdollisuutta viimeiselle minuutille. Tupsukorvat näyttivät selviävän tilanteesta, kun kiekko pomppasi tolpasta ulos. Lopulta vieraat kuitenkin saivat palkintonsa ajassa 59:50, kun konkari-Laatikaisen laukaus viivalta kimposi Suomen jalasta sisään.

Ilves hallitsi jatkoaikaa useamman minuutin ajan, mutta lopulta tupsukorville jäi vain luu käteen. Jere Innalan laukaus suoraan aloituksen jälkeen ohitti Mäkiniemen viidettä kertaa lauantai-iltana.

Lisääkö Ilves HPK:n tuskaa?
Ilves loses to HPK in a hard-fought match
UUTISET