Ilves jatkaa HIFK:n kimpussa myös lauantaina

Mikko Aaltonen

Ilves ja HIFK kohtaavat viikonlopun aikana back-to-back -hengessä. Lauantaina lyödään kiekko jäähän Nordiksella noin 21 tuntia perjantain ottelun päättymisestä. Ilves lähtee hakemaan voittoputkea alkuun myös Liigan osalta.

Perjantain HIFK-ottelu oli, jos nyt ei Ilveksen näytöstä, niin varsin hyvin kotijoukkueen hallussa alusta loppuun. Olli Palola iski voittomalin ensimmäisen erän lopussa, Matic Török tuplasi johdon ylivoimalla toisessa erässä ja Luke Henman viimeisteli loppulukemat 3–0 kolmannessa erässä. Dominik Pavlátin kauden toiseen nollapeliin Liigassa vaadittiin 29 torjuntaa.

HIFK:n kurimus Liigassa on hurja sillä, joukkue ei ole tehnyt maaliakaan yli kolmeen otteluun. Tarkalleen HIFK on pelannut maalitonta liigakiekkoa putkeen nyt 197 minuuttia ja 14 sekuntia. Ilves on puolestaan pitänyt nollan putkeen nyt 129 minuuttia ja 32 sekuntia kaikki kilpailut mukaan luettuna.

Ilveksen kultakypärä pysyy perjantain jälkeen Matic Törökin päässä. Törökin tehot 12 pelatun ottelun jälkeen ovat 6+7. HIFK:n kultakypäränä jatkaa perjantaina 10 minuutin käytösrangaistuksen istunut Vincent Marleau (3+2). Sarjataulukon osalta Ilves ponnisti Pelicansin ohi sijalle 14. Pisteitä Ilveksellä on 12. HIFK on pahnan pohjimmaisena 9 pisteen saaliillaan.

TIESITKÖ:
Ilveksen ja HIFK:n välisissä liigaotteluissa kotijoukkue ei ole jäänyt ilman maalia yli 13 vuoteen. HIFK:n Joni Ortio torjui nollapeli Hakametsässä 6.10.2012 HIFK:n 2–0-vierasvoitossa. Ottelussa nähtiin HIFK-kannattajien 16 kyltin ”Kom Igen Ilves” -tifo. Ilveksen edellinen nollapeli Helsingissä on Juha Pitkämäen torjuma kevään 2004 pudotuspeleissä. Tuolloin Ilves haki 3–0-vierasvoiton.


Kuuntele Ilves+


MISTÄ SEURATA OTTELUA:
Ottelu alkaa Helsingin jäähallissa Nordenskiöldinkadulla kello 17:00.

Ilves+ Ottelulähetys lähtee liikkeelle kello 16:00. Lähetyksessä kuulet tuoreet aamujääkuulumiset Ilveksen kopista ja pääset arvuuttelemaan uutta mysteerikysymystä. Lähetyksen teemana on kamppailupelaaminen. Voit osallistua lähetykseen numerossa 050 553 1931.

MTV Urheilun suora lähetys alkaa kello 16:30.

UUTISET