Ilves saa lähteä maajoukkuetauolle voitokkaissa tunnelmissa, kun KalPa kaatui lauantain halloween-teemaottelussa Nokia Arenalla vahvan esityksen jälkeen maalein 5-2. Voitto-osumasta vastasi paluun kaukaloon tehnyt Kasper Björkqvist ja illan tehokkain oli puolestaan kolme tehopistettä kirjannut Arttu Pelli.
Ottelu käynnistyi vauhdikkaissa merkeissä ja tilanteita riitti molemmissa kenttäpäädyissä. KalPa rakenteli kolmannella peliminuutilla toistaiseksi vaarallisimman paikan, mutta Dominik Pavlát venyi häikäisevään mailatorjuntaan. Minuuttia myöhemmin vierailijat oli jälleen pahanteossa, mutta tilanne päättyi lopulta Lasse Lappalaisen rangaistukseen maalivahdin häirinnästä.
Ilveksellä oli ylivoiman alkuun haasteita viedä kiekkoa alueelle ja vaarallisin paikka tuli alivoimaiselle KalPalle. Pavlát pysäytti kuitenkin Konsta Kapasen puolittaisen läpiajotilanteen. Ylivoiman lopulla Ilves sai luotua vaaraa Stefanos Lekkasin maalille, mutta lukemat pysyivät nollilla. Ylivoiman jälkeen Ilves sai peliä jo pidemmäksikin aikaa kuopiolaisten alueelle, mutta osuma jäi vielä odottamaan itseään.
KalPa osoitti kuitenkin vaarallisuutensa hyökkäyspäässä ja siirtyi johtoon ajassa 11:10. Juuso Mäenpää teki esityön ja Teemu Hartikainen ohjasi kiekon taidokkaasti Ilves-maalin kattoon. Maali antoi lisäboostia vierasjoukkueelle ja Ilves oli ajoittain helisemässä. Pavlát otti kuitenkin tärkeitä torjuntoja ja piti lukemat ennallaan.
Ilves selvisi vaikeammasta vaiheesta ja laittoi ensi kertaa We Are The Kingsin soimaan ajassa 15:43. Arttu Pelli laittoi napakan syötön takatolpalle Luke Henmanille, joka viimeisteli varmasti kauden kahdeksannen osumansa. Kakkossyöttö kirjattiin paluun kaukaloon tehneelle Matias Mäntykivelle. Maali piristi selvästi kotijoukkuetta ja erän loppu mentiin pitkälti oikeassa päädyssä. Lisäosumia ei kuitenkaan nähty ja erätauolle mentiin tasalukemissa 1-1.

Erittäin vahva toinen erä
Ottelu jatkui laadukkaana myös kakkoserässä ja Ilves oli mukana hyvällä ilmeellä. Myös ajassa 27:38 tullut erän ensimmäinen alivoima selvitettiin Ilves-leirissä kunnialla. Alivoimansa jälkeen Ilves kehitteli hyviä paikkoja Lekkasin maalille ja muun muassa Radek Kučeřík pääsi pariinkin otteeseen kokeilemaan hyvästä paikasta. Vielä ei maalinteossa onnistuttu, mutta seuraava hyvä tilaisuus tuli aikaan 30:55, kun Ilves pääsi vuorostaan ylivoimalle.
Myös ottelun toinen Ilves-ylivoima oli varsin heikkoa ja toisaalta KalPan alivoima puri hyvin. Kaiken kruunu oli Simon Johanssonille helpohkosti vihelletty rangaistus poikittaisesta mailasta aikaan 31:51. Ilves ei tästä lannistunut vaan iski tasavajaalla itsensä kuskin paikalle 16 sekuntia myöhemmin. Teemu Engberg laittoi täydellisen lätyn takatolpalle ja Arttu Pelli iski pelivälineen reppuun. Toinen syöttöpiste merkittiin Erik Borgille.
Ja kun rauta oli kuumaa, Ilves takoi välittömästi lisää. Pelli jatkoi siitä mihin edellisvaihdossa jäi ja pelasi kiekon hyvään paikkaan Toni Utuselle. Utunen jatkoi puolestaan kiekon kauden avausotteluaan pelanneelle Kasper Björkqvistille, joka sivalsi Ilveksen kahden maalin karkumatkalle ajassa 32:22. Kappe tarjosi samalla kauden komeimmat tuuletukset.
KalPa käytti samassa ajassa aikalisänsä ja haki ryhtiliikettä vahvaa Ilvestä vastaan. Ilves jatkoi kuitenkin erinomaista tekemistään ja erän lopulla KalPa sortui lopulta jäähyilyyn. Ilves pääsi jauhamaan jo kahdenkin miehen ylivoimaa ja kiekko saatiin nopeasti myös maaliin. Osuma kuitenkin hylättiin, sillä Jens Lööke pelasi kiekkoa tilanteessa kädellä.
Ilves ei hylätystä osumasta säikähtänyt, vaan iski entistä voimakkaammin KalPan alueelle. Loistava tekeminen palkittiin vielä neljännenkin osuman muodossa, kun Simon Johansson painoi pelivälineen ylivoimalla maaliin ajassa 39:35. Syöttöpisteet kirjasivat Mäntykivi ja Lukáš Jašek. Jarkko Parikka joutui vielä 12 sekuntia ennen erätaukosummeria jäähylle, mikä tarkoitti KalPalle seuraavaa ylivoimaa. Toiselle erätauolle mentiin 4-1 lukemissa.

Ilves selvitti erän alun alivoimansa ja piti langat varsin hyvin käsissään. KalPa tuli kyllä ryminällä erään ja sai luotua paikkoja Ilveksen maalille. Alkuerän paras paikka avautui viidennellä peliminuutilla Benjamin Korhosella, mutta hän ei onnistunut läpiajosta ohittamaan Pavlátia.
Erän puolivälin tienoilla mentiin hetki tasavajaalla, kun ensin Aleksi Klemetti lähti pelin viivyttämisestä istunnolle ja minuuttia myöhemmin Matic Török kiinnipitämisestä. Tällä kertaa tasavajaalla pelaaminen ei tuonut kuitenkaan lisämaaleja. KalPa ei kummoista loppukiriä lopulta saanut aikaan Ilveksen vahvan puolustuksen edessä.
KalPa ei lähtenyt ottamaan erän lopulla edes maalivahtia pois ja ilmassa alkoi olla luovuttamisen merkkejä. Viimeinen niitti ottelulle saatiin 58:24, kun loisto-ottelun pelanneet Björkqvist ja Engberg karkasivat kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen. Kappe tarjoili kiekon Engbergille, joka viimeisteli kiekon upeasti ohi Lekkasin.
Pientä balsamia kuopiolaiset saihaavoihinsa vielä viimeisellä minuutilla, kun Benjamin Korhonen ohjasi onnekkaasti kiekon maaliin. Loppulukemin 5-2 Ilves sai lähteä voitokkaissa tunnelmissa maaottelutauolle.

Ilves-KalPa 5-2 (1-1, 3-0, 1-1)
0-1 Teemu Hartikainen (Juuso Mäenpää, Jaakko Rissanen) | 11:10
1-1 Luke Henman (Arttu Pelli, Matias Mäntykivi) | 15:43
2-1 Arttu Pelli (Teemu Engberg, Erik Borg) TV | 32:07
3-1 Kasper Björkqvist (Toni Utunen, Arttu Pelli) TV | 32:22
4-1 Simon Johansson (Matias Mäntykivi, Lukáš Jašek) YV | 39:35
5-1 Teemu Engberg (Kasper Björkqvist, John Nyberg) | 58:24
5-2 Benjamin Korhonen (Aleksi Klemetti, Iivari Räsänen) | 59:10
Maalivahtien torjunnat:
Dominik Pavlát, Ilves 7 + 4 + 7 = 18
Stefanos Lekkas, KalPa 8 + 8 + 4 = 20
Yleisömäärä: 5922
Tilastot: Liiga.fi
Kuuntele Ilves+
Seuraava ottelu
Seuraavaksi edessä on maaottelutauko, jonka jälkeen Ilveksen pelit jatkuvat Saksassa Champions Hockey Leaguen puolella tiistaina 11. marraskuuta. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastaan asettuu Pinguins Bremerhaven. Seuraava Liigan kotiottelu on luvassa perjantaina 14. marraskuuta Ilves isännöi kauden toista paikallisottelua Tapparaa vastaan.











