1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Lauantain perhepeliin vastustajaksi pudotuspelipaikkaa jahtaava KooKoo

Lauantain perhepeliin vastustajaksi pudotuspelipaikkaa jahtaava KooKoo

Henri Honkala
Ilves LA 25.2. klo 16:00 KooKoo

Ilves saa lauantaina Nokia Arenan tuplapelipäivän ensimmäiseen otteluun vieraita Kouvolasta, kun perhepelipäivän vastustajaksi saapuu pudotuspelipaikasta taisteleva KooKoo.

Osta ottelulippu

Perjantain paikallisottelussa Ilves joutui kärsimään tappion Tapparan puolustusvoiton jälkeen lukemin 0-2. Tätä ennen Ilves oli onnistunut nappaamaan kuudesta edellisestä ottelusta kuusi voittoa, ja edellinen tappio oli helmikuun alusta. Sarjasijoitus Ilveksellä on 99 pisteellä kolmas, ja se taisteleekin kynsin ja hampain runkosarjan voitosta. Kärjessä olevaan Lukkoon on matkaa kolme pistettä, kaksi peliä vähemmän pelattuna.

KooKoo puolestaan kaatoi perjantaina jännittävien vaiheiden jälkeen jatkoajalla Helsingin IFK:n 5-4. KooKoon kauden paras pistemies Linus Andersson nautiskeli kolme tehopistettä (1+2). Edellisestä yhdeksästä ottelusta kouvolalaiset ovat voittaneet kuusi. Sarjasijoitus on 11 – matkaa vain viimeisellä pudotuspelipaikalla päivystävään HPK:hon on vain kaksi pistettä.

Pudotuspelipaikkaa jahtaavan KooKoon rosteri on pysynyt läpi kauden hyvin samana. Vuoden 2023 puolella vain ruotsalaispuolustaja Stefan Warg jätti seuran. Kokoonpanosta löytyy myös Ilvekselle tuttuja miehiä, kun hyökkääjät Joose Antonen (8+20) ja Teemu Rautiainen (3+20) palaavat kohtaamaan vanhan seuransa.

Tämän kauden keskinäisissä kohtaamisissa Ilves on ollut vahvasti niskan päällä. Tammikuussa Ilves haki vieraista puhtaan 4-0 voiton, ja edellisen vuoden puolella pelatuissa yhdessä vieras- ja yhdessä kotiottelussa Ilves nappasi voitot luvuin 3-6 ja 5-1. Näiden otteluiden tehokkain pelaaja on ollut Joona Ikonen kuudella tehopisteellä.


Areenan ovet aukeavat klo 14:30. Ottelulipulla kuljet Nyssellä veloituksetta – lue lisää.

Areenan aulassa:

  • DJ soittaa musiikkia aulassa tapahtuman alusta lähtien.
  • Casino Taproomissa sekä Maltti-mökkibaarissa on happy hour klo 14:30-15:30 välisenä aikana.
  • Ennen ottelua Ilves Pregamessa Mikko Heinämäen ja Niko Peltolan haastattelussa on Ilves-valmentaja Pasi Saarinen. Avausmaaliveikkauksen palkintona on Ilves-pelaajan maila.
  • Metkunen loihtii keltavihreät kasvomaalaukset ennen ottelua.
  • Ilves-Kaupan paitapaino toimii aulassa ennen ottelua ja erätauoilla.

Avoimet ovet Paidiassa: Paidia — Tieteen areena on Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhteinen Nokia Arenalla sijaitseva pelillinen tapahtumatila. Paidiassa voi kokeilla virtuaalilaseja, Simucuben rallisimulaattoria sekä pelata erilaisilla konsolipeleillä. Paidiassa voi myös jutella opiskelijoiden ja asiantuntijoiden kanssa opiskelusta Tampereen yliopistossa ja Tampereen ammattikorkeakoulussa. Paidia sijaitsee areenan A-sisäänkäynnin jälkeen nousevien portaiden yläpäässä ja ovet ovat avoinna lauantaina 25.2. klo 14:30 alkaen ottelun päättymiseen asti.

Alkushow alkaa kello 15:45. Ensimmäisellä erätauolla järjestetään Ilves U6-junioreiden peli ja toisella erätauolla on luvassa vauhdikas Dam Bar -kuplapallokisa. Kuplapallot sekä muut elämys- ja ohjelmapalvelut koko Suomessa tarjoaa Tapahtumaleijonat.

Huom! Tuplaottelupäivän vuoksi aulassa ei järjestetä Aftergame-tapahtumaa ottelun jälkeen. Pregame-avausmaaliveikkauksen voittajalle ilmoitetaan voitosta poikkeuksellisesti suoraan sähköpostilla.


Kuva: Jimi Soinila
Tappara puolusti voiton viidennessä paikalliskamppailussa
Lataa uusi Tampereen Ilves -sovellusversio
UUTISET