1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Nappaako Ilves kiinnityksen Tampereen herruuteen?

Nappaako Ilves kiinnityksen Tampereen herruuteen?

Marko Herckman
Tappara TO 1.1. klo 02:00 Ilves

Ilves ja Tappara kohtaavat perjantaina viidennen kerran tällä kaudella. Neljästä edellisestä kohtaamisesta voitot ovat tasan. Pystyykö vierasjoukkueena Hakametsän iltaan luisteleva Ilves nappaamaan niskalenkin tämän kauden paikallispeliherruudesta?

Ilves lähtee kiillottamaan turkkiaan

Ilves nappasi viime viikon kolmesta pelistä viisi pistettä. Kotiottelussa IFK:ta vastaan Ilves esitti upean kirin ja voitti lopulta kypäretempun iskeneen Arttu Ruotsalaisen johdolla 6-5. Perjantain tuplapeleissä JYPiä vastaan Ilves kärsi ensin Jyväskylässä kirvelevän viime minuutin tappion, mutta luisteli lauantaina Hakametsässä veteraanipitoiselta JYPiltä jalat alta ja nappasi kliinisellä esityksellä 3-1-kotivoiton.

Ilveksen nuoren joukkueen otteet ovat kauden aikana ailahdelleet ja tyylikästä JYP voittoa seurasi keskiviikkona karunumeroinen 6-1-vierastappio Sportia vastaan. Lukemat ehkä mairittelevat hieman vaasalaisia, sillä kaksi ensimmäistä erää mentiin tasaisissa merkeissä. Kolmannessa erässä Sportilta onnistui kaikki ja Ilves tipahti kyydistä. Vaasan pelissä tunne vei molempia joukkueita tiukkaa pelisysteemiä enemmän. Tapparaa vastaan Ilveksen pitää pystyä pelaamaan organisoidummin – unohtamatta kuitenkaan taitavien ja nopeiden pelaajien luovuuden sekä rohkeuden hyödyntämistä.

Laaksonen nousi A-maajoukkueeseen

Nykyisin Ilveksen A-nuoria valmentava Tuukka Poikonen mainitsi muutama vuosi sitten B-nuoria valmentaessaan joukkueensa mielenkiintoisimmaksi pelaajaksi Oskari Laaksosen. Tuolloin vielä höyhenenkevyt puolustaja ei kovin monen tietoisuudessa ollut. Viimeistään tällä kaudella Buffalo Sabresin varaus on kuitenkin nostanut itsensä kaikkien jääkiekkoa seuraavien tietoisuuteen.

Viime kaudella parinkymmenen pelin verran tuntumaa miesten peleihin hakenut Laaksonen on napannut ison roolin Ilveksen puolustuksesta ja ihastuttanut Ilves-kannattajia illasta toiseen oivaltavilla otteillaan. Laaksosen juonikkuutta ja oveluutta kannattaakin katsoa – kyseessä on poikkeuksellinen lahjakkuus. Vuodenvaihteessa nuorten maailmanmestaruuden voittanut Laaksonen on harpponut nopeassa ajassa hurjia askeleita eteenpäin ja tällä viikolla Jukka Jalonen valitsi 19-vuotiaan puolustajan jo A-maajoukkueen matkaan Ruotsin EHT-turnaukseen.

Ilveksen toinen tuore nuorten maailmanmestari Samuli Vainionpää on saanut tehdä nousuaan liigapelaajaksi huomattavasti Laaksosta vähemmällä hypetyksellä. Monien yllätykseksi liigapaikan napanneessa Vainionpäässä on kasvamassa Ilvekselle arvokas sentteri. Myös Vainionpään pelaamista kannattaa seurata – mielellään taklaavan hyökkääjän ollessa kentällä vastustajalla on usein pinna kireällä. Yksi Ilveksen viime aikojen onnistujista on ollut Juho Liuksiala. Tuulennopean laiturin vauhdissa ei moni liigapeluri pysy ja itseluottamuksensa kuntoon saanut Liuksiala onkin saanut hyvin tulosta aikaan.

Tappara laittanut luukut kiinni

Tappara hankki tammikuun puolivälissä riveihinsä tsekkiveskari Miroslav Svobodan. Svoboda ei ole vielä kirvesrintojen maalille päässyt, vaan on hakenut tuntumaa Lekistä. Sen sijaan ailahtelevasti kauden pelanneet Niklas Bäckström ja Christian Heljanko ovat viime aikoina tilkinneet Tapparan maalia tehokkaasti. Neljässä edellisessä pelissä Tapparan verkkoon on tehty yhtä monta maalia ja kahdessa edellisessä sen paremmin niin Ässät kuin Lukkokaan eivät ole saaneet yhtään kiekkoa Tapparan verkkoon.

Tapparan tammikuu oli muutenkin joukkueelle erinomainen. Kirvesrinnat pelasivat kymmenen peliä ja ainoastaan Risto Dufvan JYPin vierailu Tampereella tuotti Tapparalle tappion. Tappara onkin tällä hetkellä vahvin suosikki runkosarjan kakkospaikalle sarjaa selkeästi johtavan Kärppien jälkeen. Tämän viikon ainoassa pelissään Tappara silpoi sarjajumbo Ässät Porissa selvin 0-5-lukemin. Ässiäkin vastaan Tapparan tehokkain pelaaja oli kokenut Kristian Kuusela. 35-vuotias Kuusela on tällä kaudella kerännyt 40 tehopistettä ja löytyy Liigan pistepörssistä sijalta neljä. Tapparasta A-maajoukkueen matkaan valittiin hyökkääjä Niko Ojamäki.

Tasaisia pelejä

Ilveksen ja Tapparan väännöt ovat olleet tällä kaudella tasaisia. Kauden avauksessa Ilves oli Teemu Rautiaisen ja Juho Liuksialan maaleilla parempi 1-2. Tappara voitti seuraavat kaksi peliä lukemin 2-4-ja 3-1. Viimeisimmässä ottelussa Ilves nousi Liuksialan osumalla lopussa tasoihin ja venyi lopulta 3-2-voittoon Teemu Rautiaisen iskiessä ratkaisevan osuman voittolaukauskisassa.

Viime peleissä betonista puolustuksensa valanut Tappara on llvekselle kova haaste. Nuori Ilves on tällä kaudella monesti ollut parhaimmillaan altavastaajan asemassa ja sitä sopii odottaa perjantain paikallispelissäkin. Ilveksen nopea ja aktiivinen suorahyökkäyspelaaminen on parhaimmillaan ollut myrkkyä Tapparallekin tällä kaudella. Sen lisäksi Ilves tarvitsee Tapparaa vastaan JYP-pelin kaltaista tiivistä puolustuspeliä. Odotettavissa on herkullinen paikallispeli.

Ilves ry:n ja Ilves-Hockey Oy:n rekrytointi-ilmoitus: Juniorivalmennuksen kehityspäällikkö
Ilves tylsytti Tapparan täpötäydessä Hakametsässä
UUTISET