Otteluennakko

Oikaiseeko Ilves käyräänsä Lukon kustannuksella?

Vesa Suonsyrjä

TO 01.01. 00:00

Loppuviikolla Ilves kohtaa kahdessa kotiottelussaan Rauman Lukon tosrtaina ja lauantaina Porin Ässät. Kahdessa perättäisessä kamppailussa maaleitta jääneen Ilveksen pitää löytää uutta virtaa näihin kamppailuihin.

Ilveksen viikko alkoi tappiolla

Ilves matkusti heti viikon alkuun junalla Ouluun, jossa se kohtasi tiistaina Kärpät. Tasaisessa avauserässä Ilves loi muutamia loistavia maalipaikkoja, mutta ainoa maali erässä oli Joona Koppasen haamumaali, joka meni maaliin nousseen maaliraudan alta ja luonnollisesti hylättiin.

Toisessa ja kolmannessa erässä Ilves oli pelissä hallitseva osapuoli, mutta Kärpät iski maalit. Turhauttavat loppulukemat 4-0 Kärpille. Ottelun jälkeen suuri kiinnostus kohdistui Sami Sandelliin, joka jätti ottelun ensimmäisessä erässä kesken.

Ilveksen pelissä suurta iloa on herättänyt 18-vuotiaan Oskari Laaksosen otteet. Kylmäpäisen nuorukaisen erinomainen luistelutaito ja ennakkoluuloton viivapelaaminen on nostanut nuorukaisen peliajan noin viiteentoista minuuttiin kahdessa edellisessä ottelussa. Yksinäisenä viivapuolustajana ylivoimassa pelaava Laaksonen on sopeutunut nopeasti liigavauhtiin ja kahdessa edellisessä kamppailussa hänen aikanaan ei ole tehty maaleja.

Ilveksen kokoonpanosta puuttuu odotetusti Sami Sandell. Julius Valtonen nousee kokoonpanoon ja Riku Helenius maalinsuulle.

Lukko päässyt hyvään lentoon

Rauman Lukko on pelannut tämän vuoden puolella kuusi kamppailua, joista se on voittanut neljä, hävinnyt kertaalleen varsinasella peliajalla ja kertaalleen voittolaukauskilpailun jälkeen. Tiistaina Lukko voitti kotonaan KooKoon lukemin 6-1. Vieraat saivat unelma-alun, kun Malte Strömwall ohitti ensimmäisen täyden liigapelinsä pelanneen Petri Ylösen. Lukko tuli kuitenkin rinnalle ja ohi jo avauserässä. Parhaassa iskussa olivat kahdesti osuneet Janne Keränen ja Toni Koivisto.

Hiljalleen vertyvä taitava keskushyökkääjä Teemu Ramstedt on tehnyt tammikuun kuuteen kamppailuun tehot 3+4. Samoihin aikoihin Lukon riveihin liittynyt viime kaudella vielä NHL:ssa pelannut Chris VandeVelde on ollut myös nousukunnossa ja iskenyt tammikuussa tehot 3+5.

Pitkän vaikean jakson jälkeen Lukko on ollut rautaa ja viimeisen 10 ottelun kuntopuntarissa se on toisella sijalla. Joukkueen ykköshyyökkääjä Janne Keränen oli totaalikohmeessa pitkään ja marras-joulukussa syntyi ainoastaan yksi maali. Edellisen ottelun kaksi maalia auttavat varmuudella nostamaan yhden liigan parhaista haastajista takaisin tehopelaajaksi.

EDELLISET OTTELUT
AJANKOHTAKOTIVIERASTULOSSARJAYLEISÖ
To 01.01.1970LukkoIlves3-4Runkosarja2409
To 01.01.1970IlvesLukko3-2Runkosarja6234
To 01.01.1970LukkoIlves4-3 JARunkosarja0
To 01.01.1970IlvesLukko4-2Runkosarja5256
To 01.01.1970IlvesLukko2-5Pudotuspelit0
To 01.01.1970LukkoIlves4-1Pudotuspelit0
To 01.01.1970LukkoIlves5-3Pudotuspelit0
To 01.01.1970LukkoIlves4-3Runkosarja0
To 01.01.1970IlvesLukko4-3Runkosarja0
To 01.01.1970LukkoIlves4-1Runkosarja0
To 01.01.1970IlvesLukko1-4Runkosarja0
To 01.01.1970IlvesLukko5-3Harjoitusottelut867

Ilves-Lukko Hakametsässä klo 18.30 - tervetuloa kannustamaan kotijoukkue voittoon!

TWITTER

Lisää aiheita

1.7.2022 / Uutinen

Ilves ja Tappara järjestävät Tampere Cupin yhteistyössä elokuussa

Tampere Cup pelataan ensimmäistä kertaa historiassa Nokia Arenalla 12.–13.8.2022. Kauden 2022–2023 ensimmäiset jääkiekko-ottelut Nokia Arenalla pelataan 12.–13.8. kun Ilves ja Tappara järjestävät perinteisen Tampere Cupin...

LUE LISÄÄ


23.6.2022 / Uutinen

Ilvekselle kuusi pelaajasopimusta – Jyrki Jokipakka palaa kasvattajaseuraansa

Ilves vahvistaa puolustustaan Jyrki Jokipakalla ja Kevin Czuczmanilla sekä hyökkäystään Eetu Tuulolalla. Jatkosopimuksen on allekirjoittanut puolustaja Dominik Mašín, ja hyökkääjä Joonas Odenin voimassa ollutta sopimusta...

LUE LISÄÄ


23.6.2022 / Uutinen

Ilves-Hockey Oy:n tilikausi oli taloudellinen menestys

Ilveksen Liiga-joukkueen ja U20-joukkueen taustayhtiö Ilves-Hockey Oy:n liikevaihto tilikaudella 1.5.2021 – 30.4.2022 oli 11,1 miljoonaa euroa. Edellisellä tilikaudella liiketoimintaan vaikutti merkittävästi koronapandemia, liikevaihdon jäädessä 5,2...

LUE LISÄÄ