Otteluennakko

Paikallispeli käynnistää kiekkoviikonlopun – Ilves hakee revanssia Tapparasta

Mikko Alahäivälä
Aarno Vuorinen

Hakametsän jäähallissa mitellään tänään runkosarjan toinen paikallispeli, jonka isännöintivuorossa on Tappara. Harjoituskaudella Decens Tampere Cupissa nähdyn Ilveksen 7-2-murskavoiton jälkeen Tappara oli sarja-avauksessa lopulta parempi maalein 4-5. Perjantai-illan kamppailu on Ilveksen ensimmäinen paikallispeli päävalmentaja Jouko Myrrän alaisuudessa.

Tapparalla ennätysvahva kauden alku

Liigan runkosarjan ensimmäinen neljännes on ollut Tapparan näytöstä. Kirvesrinnat ovat voittaneet viidestätoista ottelustaan neljätoista, eikä joukkue ole jäänyt vielä kertaakaan täysin ilman pisteitä. Kauden ensimmäisen tappionsa Tappara koki vasta yhdennessätoista ottelussaan, kun Ässät haki kaksi viikkoa sitten Hakametsästä 1-2-vierasvoiton voittomaalikilpailun kautta. Neljästoista voitosta kaksi on tullut jatkoajalla ja kaksi voittomaalikilpailussa.

Sarjataulukon ykkössija on Tapparan hallussa kuuden pisteen erolla Kärppiin, joka on pelannut yhden ottelun vähemmän. 57 tehtyä maalia on selvästi eniten koko sarjassa ja 25 päästettyä maalia toiseksi vähiten. Joukkueen ylivoimaprosentti 28 on myös Liigan paras ja alivoimaprosentti 81,13 kuudenneksi paras.

Liigan pistepörssin kärkikymmenikössä on peräti kuusi Tappara-pelaajaa, joista tehokkain on ollut joukkueen kapteeni Kristian Kuusela. Pistepörssin kärkisijaa hallussaan pitävä 36-vuotias hyökkääjä on tehnyt 15 ottelussa tehot 8+12=20. Joukkueen ja sarjan kärkikolmikon täydentävät kanadalainen Tyler Morley pisteillä 7+10=17 ja ranskalainen Charles Bertrand saldolla 9+7=16. Jere Karjalaisen tehot ovat 8+7=15, puolustajien pistepörssiä johtavan Valtteri Kemiläisen 1+14=15 ja Niko Ojamäen 4+10=14. Christian Heljanko on torjunut yhdeksässä ottelussa torjuntaprosentilla 92,77 ja kanadalaismaalivahti Michael Garteig kuudessa ottelussa torjuntaprosentilla 96,83.

Tällä viikolla Tappara on pelannut yhden ottelun, jossa se kaatoi keskiviikkona Sportin jatkoaikamaalilla lukemin 3-2. Kahdesta ensimmäisestä maalista vastasi Jere Karjalainen ja voittomaalista Tyler Morley. Kaikki kolme osumaa syntyivät ylivoimalla. Maalivahti Christian Heljangolle kertyi ottelussa 25 torjuntaa.

Tapparan pitkäaikaispotilaita ovat olleet hyökkääjät Olavi Vauhkonen ja Jarkko Malinen sekä puolustaja Toni Utunen, joka on kolmikosta lähimpänä pelikuntoa. Seitsemän ottelun pelikieltoa kärsivä kokenut puolustaja Tuukka Mäntylä on sivussa vielä neljästä ottelusta.

Ilveksen kurssi osoittaa ylöspäin

Ilveksen kausi alkoi viidellä peräkkäisellä tappiolla, ja seitsemästä ensimmäisestä ottelusta kertyi tilille vain yksi voitto ja kolme pistettä. Päävalmentajavaihdoksen jälkeen tupsukorvat ovat keränneet Jouko Myrrän alaisuudessa seitsemästä ottelusta neljä kolmen pisteen voittoa ja yhteensä kolmetoista pistettä. Viime viikon saldoksi muodostui 1-2-vierasvoitto KalPasta ja 2-3-kotitappio Lukolle voittomaalikilpailun jälkeen eli yhteensä neljä sarjapistettä.

Seitsemän pelin kuntopuntarissa Ilves on sarjan kuudenneksi eniten pisteitä kerännyt joukkue. Tällä vertailujaksolla eroa Tapparaan on vain kolme pistettä, mutta Ilveksen vaikean alkukauden seurauksena kirvesrinnat ovat yhden ottelun enemmän pelanneena peräti 23 pistettä edellä. Ilveksen 16 sarjapistettä oikeuttavat tällä hetkellä sarjataulukossa sijalle 13. Piste-erot ovat kuitenkin vielä varsin pieniä, sillä kuudenteen sijaan, eli suoraan pudotuspelipaikkaan, on matkaa vain kuusi pistettä.

Ilveksen hyökkäystehokkuudessa ei ole ollut moitittavaa, sillä 43 tehtyä maalia on Liigan kolmanneksi paras lukema, mutta 45 päästettyä maalia puolestaan on kolmanneksi eniten sarjassa. Jouko Myrrän alaisuudessa maaliero on seitsemässä ottelussa 26-17. Tällä aikavälillä Ilves on tehnyt Liigassa eniten maaleja ja päästänyt kuudenneksi vähiten.

Tupsukorvien ylivoimapelaaminen on ollut tehokasta sarjan alusta asti, ja alkuvaikeuksien jälkeen myös alivoimapelaaminen on saatu toimimaan. Ilveksen ylivoimaprosentti 25 on sarjan toiseksi paras ja alivoimaprosentti 80,33 seitsemänneksi paras. Myrrän päävalmentajakaudella lukemat ovat 25,93 ja 83,78. Tapparan alkukauden lukemat ovat piste-erosta huolimatta molempien tilastojen osalta vain niukasti Ilvestä paremmat.

Liigan maalipörssin kärjessä oleva Ilves-kapteeni Eemeli Suomi on joukkueen paras pistemies tehoilla 10+3=13. Robert Leinon pisteet neljässätoista pelissä ovat 4+8=12 ja Joose Antosen 5+6=11. Sarjan tulokkaiden pistepörssiä johtavan 19-vuotiaan Matias Maccellin saldo kymmenessä ottelussa on 3+6=9. Joukkueen tehokkain puolustaja Kalle Maalahti ja yhdeksässä ottelussa mukana ollut Arttu Ruotsalainen ovat merkkauttaneet pisteet 3+5=8. Lokakuun seitsemästä pelistä Lukáš Dostál on ollut tolppien välissä kuudessa, joissa tsekkiläismaalivahdin torjuntaprosentti on ollut mainio 92,31.


Ilveksen poissaolot ja toipumisajat 25.10.2019

Puolustajat:
Aleksi Elorinne (1-3 viikkoa)
Oskari Laaksonen (3 viikkoa)
Lassi Thomson (viikko kerrallaan)


Ilves-Appin kautta voit liittyä Ilves ry:n jäseneksi ja pääset seuraamaan seuran kaikkien lajien kaikkia joukkueita. Ilveksen liigajoukkueen pelipäivinä löydät sovelluksesta muun muassa kokoonpanon ja voit äänestää ottelun parasta pelaajaa. Äänestykseen osallistuneiden kesken arvotaan Ilves-tuotepalkinto.

Lataa ilmainen sovellus:

Google Play (Android) | App Store (iOS)

EDELLISET OTTELUT
AJANKOHTAKOTIVIERASTULOSSARJAYLEISÖ
Pe 21.02.2020TapparaIlves1-2 JARunkosarja7300
Pe 31.01.2020IlvesTappara3-4 VLRunkosarja7300
Pe 13.12.2019TapparaIlves3-4Runkosarja7300
Pe 15.11.2019IlvesTappara1-0Runkosarja7300
Pe 25.10.2019TapparaIlves1-2Runkosarja7300
Pe 13.09.2019IlvesTappara4-5Runkosarja7300
Pe 09.08.2019IlvesTappara7-2Harjoitusottelut3716
Pe 22.02.2019IlvesTappara1-3Runkosarja7300
Pe 01.02.2019TapparaIlves1-4Runkosarja7300
Ke 26.12.2018IlvesTappara3-2 VLRunkosarja7300
Pe 16.11.2018TapparaIlves3-1Runkosarja7300
Pe 19.10.2018IlvesTappara2-4Runkosarja7300

Seuraava kotiottelu: Ilves-Pelicans-perhepeli lauantaina 26.10. klo 17 (ohjelma alkaa klo 15). Kaikki liput 10 €!

Lisää aiheita

26.6.2020 / Uutinen

Ilves-Hockey Oy:n toimisto suljettuna 27.6. – 2.8.

Ilves-Hockey Oy:n toimisto on suljettuna kesälomien ajan 27.6. – 2.8. Kaupinkatu 40:ssä sijaitseva Ilves-Kauppa on kesällä avoinna arkisin klo 10-17, ja verkkokauppa palvelee ympäri vuorokauden...

LUE LISÄÄ


26.6.2020 / Uutinen

Ilveksen harjoitusottelut kaudella 2020-2021

Ilves pelaa Liiga- ja CHL-kautta ennen kuusi täysimittaista harjoitusottelua, joista kaksi viimeistä tänä vuonna Tapparan järjestämässä Wisehockey Tampere Cupissa. Lisäksi otteluohjelmaan kuuluu uusi turnaus 3v3...

LUE LISÄÄ


26.6.2020 / Uutinen

Ilves mukana uudessa 3v3 Super Series -turnauksessa – ottelut pelataan kolmella kenttäpelaajalla!

HIFK, Ilves, Kärpät, Tappara ja TPS pelaavat elo-syyskuussa yhteisen turnauksen kolmessa kaupungissa. Turnaus alkaa Turussa, jatkuu Tampereella ja huipentuu Helsingissä. Viisi Liiga-seuraa käynnistävät yhteistyössä elokuussa...

LUE LISÄÄ


25.6.2020 / Uutinen

Viime kauden parhaat pelaajat palkittu

Ilves Hockey Oy on palkinnut perinteiseen tapaan valitut pelaajat liigajoukkueen ja A-nuorten osalta. Liigajoukkueen MVP-palkinnon pokkasi loistokauden pelannut maalivahti Lukas Dostal ja A-nuorten MVP-palkinnon nappasi...

LUE LISÄÄ


25.6.2020 / Uutinen

Liiga-kausi 2020-2021 alkaa lokakuussa – katso Ilveksen otteluohjelma!

Ilveksen Liiga-kausi 2020-2021 alkaa kotiottelulla SaiPaa vastaan perjantaina 2.10. Lokakuun alusta maaliskuun loppuun saakka kestävässä runkosarjassa pelataan aikaisempien kausien tapaan 60 ottelua joukkuetta kohden. Pääottelupäivinä...

LUE LISÄÄ