Otteluennakko

Revanssia janoava Ilves isännöi vaasalaisia

Markus Mesiä

Ilveksen kahden ottelun viikko polkaistaan käyntiin revanssihengessä, kun Sport saapuu keskiviikkona Tampereelle taistelemaan tärkeistä pisteistä. Tupsukorvilla on taatusti kana kynittävänä, sillä viime viikon mittelö Vaasassa päättyi heikon esityksen jälkeen rumaan 6-1-tappioon.

Tappion terävöittämät kynnet

Ilves pääsee otteluun varsin maittavista lähtökohdista, sillä viikonlopun kahdesta ottelusta napsahti plakkariin neljä pinnaa. Paikallisvoiton jälkeinen jatkoaikatappio Jukureille tuskin tyydyttää tupsukorvia, mutta nousu viimeisellä kympillä tasoihin antaa hyvän kuvan joukkueen selkärangasta. Lisäksi Ilves oli läpi viikonlopun energinen, vaikka maalit lopulta jäivätkin mikkeliläisiä vastaan tekemättä.

Tupsukorvien aaltoilevien tulosten takana näkyy epätasaisuus maalivahti- ja puolustuspelissä. Siinä missä Riku Helenius nappasi perjantaina selvän niskalenkin Tappara-kollegastaan, lauantai oli veräjänvartijalle haastavampi. Niin ikään Antti Lehtonen on kyennyt parhaimmillaan pitämään joukkuetta pystyssä vaikeinakin hetkinä, mutta erityisesti edellinen Sport-ottelu meni pahasti penkin alle. Tavoitteena onkin, että maalivahtilupaus Lukáš Dostálin liittyminen Ilveksen riveihin saa kiritettyä maalivahtikolmikon huippukevääseen.

Tamperelaisilla on keskiviikon ottelussa merkittävä vaje puolustuksessa, kun huippukautta pelaava Oskari Laaksonen on maajoukkueen mukana EHT-turnauksessa. Pelirohkea ja energinen puolustaja on ollut vahva koko kauden, joten muun alakerran on kyettävä ottamaan vastuuta myös kiekon kanssa.

Onneksi Ilveksen läpi kauden yskähdellyt erikoistilannepelaaminen on alkanut näyttämään piristymisen merkkejä. Tupsukorvat ovat onnistuneet viimeisen viiden ottelun aikana hyödyntämään lähes joka neljännen ylivoimansa, eikä miesvajaakaan ole kostautunut enää pahimpien aikojen tapaan. Viikonlopun takaiskuista vain yksi syntyi kissapetolauman kärsiessä jäähyä.

Voitto Ilveksestä yksittäinen valopilkku

Synkkää alkuvuotta pelaavat vaasalaiset eivät ole päässeet tämän vuoden puolella vielä pahemmin juhlimaan. Edellisestä kahdeksasta ottelusta plakkariin on kertynyt vain yksi voitto sekä neljä pistettä, mikä on auttamattoman surkea tahti pudotuspelipaikasta taistelevalle joukkueelle. Joulun aikaan jo lähes varmalta näyttänyt paikka kymmenen parhaan joukossa on vaihtunut 11. sijaan, ja ovatpa kotkapaidat pelanneetkin ottelun edessä olevaa jyväskyläläisjoukkuetta enemmän. Kausi ei suinkaan ole vielä vaasalaisilla ohi, mutta tappioputken on joka tapauksessa katkettava mikäli runkosarjan jälkeen haluaa muutakin kuin lomailua.

Viime viikon 6-1-voitto Ilveksestä enteili jo hyvää, sillä vaasalaiset olivat liikkeellä pirteällä jalalla. Sen sijaan perjantain tiukka kotitappio KalPalle sekä lauantain selkäsauna Oulussa palauttivat orastavan nousukiidon takaisin syöksykierteeseen. 7-1-tappio Kärppien vieraana näkynee keskiviikkona sisuuntumisena.

Sportin ongelmat ovat näkyneet viime aikoina erikoistilanteissa, jotka ovat olleet luokattomalla tasolla. Viimeisen viiden pelin aikana ylivoima on tuottanut tulosta vain rapian 14 prosentin tahdilla, ja kruununjalokivenä Kärpät heilutti maaliverkkoa lauantaina kahteen otteeseen miesvajaalla pelatessaan. Myös alivoima on ollut viime aikoina selvästi Liigan keskiarvoa heikompaa.

Vaasalaisten pudotuspelihaaveiden takuumiehenä on kauden aikana loistanut Antti Kalapudas (11+28=39), joka on kuitenkin Laaksosen tavoin maajoukkueen matkassa. Joukkueen kultakypärän puuttuessa Sport-kannattajien katseet kääntyvät hyökkäyksen kokeneempaan kaartiin. Erityisesti Olavi Vauhkonen sekä Roope Talaja ovat johtaneet joukkoja edestä läpi kauden, kuten pidemmän Liiga-uran tehneiltä sopii odottaakin. Kaksikon on syytä ottaa joukkue reppuselkään myös keskiviikkona, mikäli pistepotti halutaan viedä Vaasaan.

Tupsukorvat janoavat takaisin voittokantaan

Ilves lähtee keskiviikon kohtaamiseen selvänä ennakkosuosikkina, vaikka edellinen kohtaaminen menikin vaasalaisille tennislukemin. Vaikka molemmat joukkueet luistelevat kaukaloon tappio niskassaan, tamperelaisten viime aikojen otteet ovat olleet selvästi tasaisempia ja nousujohteisempia kuin mollivireisen vierasjoukkueen.

Kyseessä on kaksikon kuudes ja samalla viimeinen kohtaaminen tällä kaudella. Ilves on vienyt toistaiseksi pistepotin numeroin 10-5, joten kotkalauman päänahka on jo tamperelaisten vyöllä. Lukemien kaunistelu sekä pudotuspelihaaveiden hengissä pitäminen tarjoavat Sportille syyn kovaan taisteluun, eikä illasta voi povata helppoa kummallekaan.

Joukkueiden väliset ottelut ovat olleet jo pitkän aikaa mielenkiintoisia, vauhdikkaita ja tapahtumarikkaita, eikä mikään anna osviittaa siitä, etteikö keskiviikkonakin olisi luvassa viihdyttävä kiekkoilta.

EDELLISET OTTELUT
AJANKOHTAKOTIVIERASTULOSSARJAYLEISÖ
To 01.01.1970SportIlves2-0Runkosarja0
To 01.01.1970SportIlves0-6Runkosarja1940
To 01.01.1970IlvesSport6-1Runkosarja2652
To 01.01.1970IlvesSport2-4Runkosarja2661
To 01.01.1970SportIlves1-2Harjoitusottelut487
Ke 05.02.2020IlvesSport3-1Runkosarja4541
La 01.02.2020SportIlves3-6Runkosarja3017
Pe 10.01.2020IlvesSport5-2Runkosarja4877
Ke 11.12.2019SportIlves2-3Runkosarja2634
La 16.11.2019SportIlves2-4Runkosarja3047
Ke 13.11.2019IlvesSport3-0Runkosarja4532
Ke 06.02.2019IlvesSport4-2Runkosarja4114

Tule kannustamaan tupsukorvat pudotuspeleihin: Ilves-Sport keskiviikkona 6.2. klo 18.30. Tervetuloa!

Sarjataulukko

#JOUKKUEOTMPMP
1 Lukko281035160
2 Pelicans29957357
3 Ilves26946849
4 KooKoo27846248
5 TPS26756348
6 HIFK26886347
7 KalPa28796846
8 Tappara25827140
9 Kärpät25626639
10 Sport27557335
11 Ässät298010435
12 SaiPa28557533
13 Jukurit306710831
14 JYP28629427
15 HPK286310520

Lisää aiheita

27.1.2021 / Uutinen

Ilves vahvistaa rivejään puolustaja Anssi Salmelalla

Ilves on tehnyt puolustaja Anssi Salmelan, 36, kanssa sopimuksen, joka kattaa aluksi helmikuun. Kokenut ja menestynyt puolustaja liittyy Ilveksen joukkueeseen ensi viikon alussa. Nokialaislähtöinen Anssi...

LUE LISÄÄ


25.1.2021 / Uutinen

Perjantain Ässät-Ilves-ottelun alkamisaikaan muutos

Liiga on vahvistanut runkosarjan otteluohjelmaan yhden aikataulumuutoksen. Perjantaina 29.1.2021 pelattava Ässät–Ilves siirtyy alkamaan klo 18.00.

LUE LISÄÄ


24.1.2021 / Uutinen

Ilves ja Ässät vaihtavat puolustajia – Niklas Peltomäki korvaa Nikolas Matinpalon

Ilves ja Ässät ovat sopineet kahta puolustajaa koskevasta pelaajavaihtokaupasta, jossa Niklas Peltomäki, 22, siirtyy Ilvekseen ja Nikolas Matinpalo, 22, Ässiin. Niklas Peltomäki on espoolaisen kiekkokoulun...

LUE LISÄÄ