1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Tampereen herruus tupsukorville trillerimäisen paikalliskamppailun jälkeen

Tampereen herruus tupsukorville trillerimäisen paikalliskamppailun jälkeen

Milla Mettiäinen

Ilves isännöi perjantai-iltana paikallisvihollistaan Tapparaa ja voitti trillerimäisen ottelun lukemin 4-3. Maalirikkaan ottelun ratkaisu syntyi ajassa 59:54. Illan hahmoja olivat kahden maalin miehet Joonas Oden ja Matias Mäntykivi, sekä 0+4 tehot tauluun lyönyt kapteeni Eemeli Suomi.

Ennen ottelun alkua Ilves-huoltaja JP Jansson palkittiin Jääkiekkoliiton kultaisella ansiomerkillä 38 vuoden huoltajaurasta, joka alkoi kaudella 1984-1985.

Ilves kamppailee itsensä johtoon ensimmäisessä erässä

Ottelussa tunnelma oli korkea jo heti alusta lähtien ja perjantai illan paikalliskamppailun huuma oli aistittavissa.

Ilveksen maalilla torjuntatöissä ollut Marek Langhamer pääsi heti kärkeen nappaamaan pari koppia ja yksi irtokiekkokin vapaassa tilassa maalin edessä oli tarjolla vastustajalle, mutta Ilves-puolustajat sutivat kiekon haltuunsa.

Yllättävästä Tapparahyökkääjän yksinäisestä laitakömpimisestä Eetu Päkkilä pääsi vetopaikalle, mutta lopulta kiekko löysi paikkansa muikkuverkoista. Niin Ilveskin pääsi hyökkäyspelin makuun. Dominik Masinin vedon jälkeinen reboundkiekko johti vaaralliseen tilanteeseen ja Heljanko oli hankaluuksissa, mutta aivan verkon perukoille kiekko ei ehtinyt. Nick Baptiste nousi lähes läpiajoon, muttei saanut Heljankoa horjutettua.

Tappara ansaitsi rangaistuslaukauksen reilu seitsemän minuutin pelin jälkeen, kun Tuomas Salmela puolusti maalia askeleen verran jäljessä hieman voimakkaammin. Petteri Puhakan rangaistulaukaus ei Langhameria ohittanut, vaikka kiekko hieman pomppikin maaliviivan suuntaan torjunnan jälkeen.

Tapparan Patrik Virta otti kiinnipitämisrangaistuksen Ilves-maalilla roikuttuaan Tuomas Salmelassa. Ilves pääsi illan ensimmäiselle ylivoimalle. Ylivoimalla vaarallisin paikka nähtiin, kun Joonas Oden ohjasi Simon Johanssonin viivalaukausta.

Albin Eriksson nousi maalille ohi Tappara-puolustajan, mutta harmillisesti kiekko karkasi lavasta kriittisellä hetkellä. Pian tämän jälkeen kolmikko Suomi-Mäntykivi-Oden nousi hyökkäykseen, Suomi antoi poikkikentänsyötön Odenille, jonka laukauksen rebound löysi vapaaseen tilaan Mäntykiven mailaan. Mäntykivi upotti kiekon ohi maassa makailevan Heljankon, siirtäen Ilveksen 1-0 johtoon.

Ilves hallitsi loppuerää melko vahvasti, mutta vielä viimeisellä minuutilla Tappara aiheutti vaaratilanteita Ilvesmaalilla.

Toinen erä Tapparan erä maaleissa mitattuna

Petri Kontiolalle annettiin jäähy koukkaamisesta heti toisen erän kärkeen.
Ilves-alivoima kuitenkin painoi peliä väkevästi hyökkäyssuuntaan alivoimalla. Hiljalleen Tappara sai kuitenkin hyökkäyksen toden teolla pyörimään, mutta Langhamer pystyi huimiin venytyksiin vielä alivoiman viime hetkillä.

Joonas Odenin upea 2-0 maali syntyi, kun hän pääsi kahdella yhtä vastaan-hyökkäykseen Simon Johanssonin kanssa ja poikkikentän syöttö Johanssonille meni hieman pitkäksi, mutta Johansson sai vielä palautettua kiekon onnistuneesti Odenille, joka onnistui latomaan kiekon tyhjään tilaan verkon perukoille.

Seuraava Ilveksen maali ei kaukana ollut, kun Simon Johansson pääsi taituroimaan pitkän hyökkäyksen aikana Heljankon eteen. Kiekko pomppi vielä Joni Ikosellekin suotuisasti, mutta valitettavasti ilman tulosta.

Tappara kavensi pelin lukemiin 2-1, kun tolppaan kilahtanut ohjurilaukaus pomppi sopivasti Tapparalle. Maalintekijäksi merkittiin Waltteri Merelä.

Albin Eriksson komennettiin kampituksesta kaksiminuuttiselle, aiheuttaen Ilves-alivoiman.

Leo Lööf siirtyi taklauksen seurauksena pukuhuoneen puolelle, eikä miestä enää vaihtoaitiossa nähty. Albin Eriksson pääsi läpiajoon, mutta veto ei tulosta kuitenkaan tuottanut.

Ilves pääsi jälleen ylivoimalle, kun Tapparan Patrik Virta kampitti Nikolishinin hankkien kaksiminuuttisen joukkueelleen. Ylivoimalla nähtiin sekä Odenin, että Baptisten huikeat paikat.

Tappara tasoitti ottelun alle kaksi minuuttia ennen toisen erän päättymistä, kun Kristian Tanuksen viivalämäri ihmismassan lävitse päätyi ohi Langhamerin.

Viimeisessä erässä jännitettävää riitti viimeiselle minuutille asti

Tapparan johtomaali ei kaukana ollut, kun Langhamer oli vielä toisella tolpalla ja kiekko vaaralisesti toisella. Ilves-puolustus kuitenkin sai tilanteen haltuun ja kiekon pois vaarapaikalta.

Ilves pääsi ylivoimalle, kun Kristian Tanus sai kaksiminuuttisen kiinnipitämisestä. Tasan minuutti ylivoimaa ehdittin pelata, kunnes Eemeli Suomi sai rangaistuksen kiekon sulkemisesta.

Matias Mäntykiven syöttö maalille nousevalle Joonas Odenille eteen johti parhaimpaan mahdolliseen, kun Joonas Oden pääsi lyömään kiekon yli Heljankon olan. Ilves siirtyi 3-2 johtoasemaan.

Tappara pystyi nousemaan jälleen tasoihin, kun pieni rebound maalivahdin eteen oli Anton Levchin mailan ulottuvissa, eikä Ilvespuolustaja enää päässyt väliin. Tilanne oli tasan 3-3.

Ei ollut Ilveksen maali kaukana, kun reboundkiekkoja lenteli kun hyökkäyksessä oli mm. Mäntykivi, Suomi, Lancaster ja Oden. Tilanteessa Mäntykivi sai myös mailan kasvoihinsa. Myöhemmin myös Petri Kontiola pääsi vetämään viivan yläpuolelta tarkasti yläkulmaan, mutta Tapparavahti sai torjuttua.

Nokia Arena räjähti voittohuutoon, kun Matias Mäntykivi sai laidasta poikkisyötön Eemeli Suomelta maalin eteen ja ratkaisi ottelun Ilveksen 4-3-voittoon.

Perjantaina on edessä kauden viides paikalliskamppailu!
Härkäviikon päätteeksi klassikko-ottelu HIFK:ta vastaan
UUTISET