Ilves vei kuudennen välierän avauserän nimiinsä maalein 3–0, mutta Tappara nousi toisessa erässä tasoihin, iski 3–4-voittomaalin päätöserässä ja eteni finaaleihin otteluvoitoin 2–4. Ilveksen kausi päättyy pronssiotteluun.
Selkä seinää vasten otteluun lähteneen Ilveksen kokoonpanossa oli pari muutosta edellisestä kohtaamisesta, kun hyökkäykseen palasi kapteeni Joonas Nättinen ja puolustukseen Toni Utunen, joille tekivät tilaa Samuli Ratinen ja Sebastian Soini. Maalinsuulla jatkoi Dominik Pavlat.
Ilves tuli otteluun ryminällä ja loi parikin hyvää paikkaa ensimmäisen minuutin aikana. Lähimpänä oli Erik Borg, joka pääsi Jarkko Parikan laukauksen irtokiekkoon, muttei saanut jatkettua sitä kohti puolityhjää maalia. Perään Peter Quenneville toimitti kiekkoa maalille, ja Jarkko Parikka laukoi b-pisteiden välistä, mutta oikeaa osoitetta ei löytynyt.
Nokia Arenan kotiyleisö pääsi kuitenkin tuulettamaan pian, kun Lukas Jasekin laukaus ohitti Christian Heljangon. Tappara haastoi osuman maalivahdin häirintänä, mitä tarkasteltiinkin pitkään videolta. Lopulta Tappara-puolustaja Jyrki Jokipakan todettiin työntäneen Toni Utusen päin Heljankoa ja maali hyväksyttiin. Lukemat muuttuivat 1–0:aan ajassa 1.43.

Tapparan epäonnistuneesta haastosta seurasi jäähy, eli Ilves pääsi perään ylivoimalle. Paras paikka tuli aivan pakkopelin viimeisillä sekunneilla, kun Carl Klingbergin rannelaukaus tuotti irtokiekon maalin eteen, mutta tällä kertaa kirvesrinnat pääsivät katkoon.
Desibelit kohosivat toistamiseen kattoon Ilveksen iskiessä pelin 2–0:aan ajassa 5.02. Erik Borg ja Peter Quenneville teki hyvää maskia, kun Teemu Engbergin laukaus painui etuyläkulmaan maalivahti Heljangon räpyläkäden puolelta.

Kymmenennellä minuutilla Dominik Pavlat torjui Benjamin Rautiaisen vedon vasemmasta alakulmasta. Toisessa päädyssä Christian Heljanko pysäytti Ilveksen ylivoimahyökkäyksessä laukoneen John Nybergin yrityksen ja perään Lukas Jasekin vedon.
Hyvään vauhtiin päässyt Ilves antoi palaa, ja ajassa 11.26 oli 3–0-maalin vuoro. Luke Henman sai mailansa väliin John Nybergin siniviivalta lähettämään toimitukseen, ja hyökkääjän ohjaus upposi jälleen sisään räpyläkäden puolelta.

Maalin jälkeinen vaihto tuotti Tapparalle paikan kavennukseen, kun Oiva Keskinen pääsi nokikkain Dominik Pavlatin kanssa, mutta Ilves-maalivahti piti patjat yhdessä ja teki tärkeän torjunnan.
Ilveksen ensimmäinen jäähy tuomittiin Ondrej Kosille kampituksesta, kun kellossa oli 15.21. Benjamin Rautiainen haki paikan rannelaukaukselleen, joka meni niukasti ohi vasemmalta. Hetkeä myöhemmin kultakypärälle pelattiin avopaikka takatolpalle, mutta Dominik Pavlat venyi loistotorjuntaan ja piti myös jäähyn viimeisillä sekunneilla tulleet yritykset ulkona.
Ilves laukoi avauserässä 22 kertaa, jotka tuottivat kolmen maalin ohella Christian Heljangolle 13 torjuntaa. Tapparan 13 laukausta työllistivät Dominik Pavlatia kuuden torjunnan verran.
Tappara vastaa Ilveksen huutoon
Ilveksen turha väärä vaihto ajassa 23.03 antoi ylivoiman Tapparalle, joka onnistuikin kaventamaan 3–1:een, kun Kristian Tanuksen suoraan syötöstä lähtenyt tulinen lyöntilaukaus painui räpyläkäden yläkulmaan ajassa 24.49.
Ilvekseltä Matias Mäntykivi katkaisi Tapparan avauksen syvällä hyökkäysalueella ja pääsi ampumaan b-pisteen tuntumasta, mutta kiekko viuhui ohi vasemmalta.
Alle minuutti edellisestä, ajassa 28.03, ero kaventui vain yhteen maaliin. Joni Tuulolan laukauksesta tuli irtokiekko maalin kulmalle, missä Kasper Simontaival oli terävimpänä ja siirsi pelivälineen sisään muuttaen tilanteeksi 3–2.
Hieman ennen erän puoliväliä Ilves-hyökkääjä Teemu Engberg joutui valitettavasti jättämään pelin kesken vastaanotettuaan iskun päähänsä taklaustilanteessa.
Tapparan antama paine jatkui, ja sinioranssien kolmas maali näki päivänvalonsa pelikellon näyttäessä aikaa 29.55. Jyrki Jokipakan laukaus ohitti Dominik Pavlatin kilpikäden puolelta tasoittaen pelin 3–3:een.

Ilves haastoi osuman maalivahdin häirintänä, mikä ei mennyt läpi, joten Tappara pääsi jatkamaan maalinsa jälkeen ylivoimalla. Laukauksia lähti pakkopelin aikana hyviltä paikoilta Joachim Blichfeldiltä ja Daniel Brickleyltä, mutta Dominik Pavlat kesti.
34. minuutilla Ilveksen Matic Török ja Ondrej Kos pohjustivat Toni Utuselle paikan viedä keltavihreät takaisin johtoon, mutta nyt oli Christian Heljangon vuoro torjua. Saman vaihdon päätteeksi Tappara-maalivahti venyi toiseen isoon torjuntaan, kun Matic Török latasi Jarkko Parikan syötöstä kohti oikeaa alakulmaa.
Erän viimeisellä minuutilla Tapparan Oiva Keskinen ja Kristian Tanus olivat juonia näyttävän osuman, mutta Dominik Pavlat piti lukemat tasoissa. Tappara kiri Ilveksen kolmen maalin johdon kiinni toisessa erässä, mikä takasi huimat asetelmat kolmanteen erään.

Sinioranssi ratkaisu
Kolmannen erän alussa Ilves painoi peliä Tapparan päätyyn, muttei saanut luotua paikkaa aivan parhaalle sektorille.
Tappara vahva vaihto puolestaan siirsi sinioranssit ensimmäistä kertaa johtoon. Nopeat peräkkäiset syötöt löysivät puolustaja Daniel Brickleyn, jonka laukaus painui maskin takaa oikeaan alakulmaan muuttaen lukemat 3–4:ään ajassa 43.54.
Puolitoista minuuttia maalin jälkeen Ilveksen Matic Török laukoi kelpo paikalta ohi vasemmalta ja perään myös Erik Borgin ohjaus maalin edestä suuntautui ohi. Toisessa päädyssä Dominik Pavlat pysäytti Joachim Blichfeldin pienehköstä kulmasta lähettämän yrityksen. 50. minuutilla Christian Heljanko poimi Joonas Nättisen vedon kiinni oikeasta alakulmasta.
Erän käännyttyä jälkimmäiselle puoliskolleen puolustaja Joni Tuulola lähetti määrämittaisen syötön Ilves-puolustuksen selustaan, jonne Benjamin Rautiainen ehti, muttei onnistunut ratkaisuyrityksessään. Seuraavaksi tasoitusosumaa haki Luke Henman, jonka etukulmaa tavoitellut tiukka rannelaukaus pysähtyi Heljangon räpylään.

Tupsukorvien kiri keskeytyi hetkeksi Carl Klingbergin kampitusjäähyyn ajassa 52.19. Tappara laukoi pakkopelinsä aikana pariin otteeseen ja sai viimeisillä sekunneilla paikan lähietäisyydeltä irtokiekosta, mutta Ilves selvitti kaksiminuuttisen takaiskutta. Klingbergin vahva nousu kaksi minuuttia ennen loppua loi tilanteen Tapparan maalinedustalle, josta kiekkoa ei kuitenkaan saatu reppuun.
Ilves käytti aikalisänsä seuranneella katkolla ajassa 58.06 ja otti kuudennen kenttäpelaajan jäälle lähtien hakemaan tarvitsemaansa tasoitusmaalia. Tappara-maalivahti Heljanko yritti laukoa ratkaisun tyhjiin, mutta kiekko suuntautui ohi ja tuotti aloituksen Ilveksen hyökkäyspäätyyn.
Tupsukorvat yrittivät avata Tapparan viisikkoa ajan käydessä vähiin, mutta vastustaja pystyi pääosin peittämään keskustan hyvin. Christian Heljanko torjui Carl Klingbergin yrityksen pienestä kulmasta, ja Kristian Tanus blokkasi Simon Johanssonin vedon. Ilves yritti viimeiseen sekuntiin asti, mutta tasoitusta ei enää syntynyt.
Tappara vei ottelun nimiinsä maalein 3–4 ja ottelusarjan voitoin 2–4. Ilveksen kausi päättyy pronssiotteluun, jossa vastaan asettuu ottelua isännöivä SaiPa.

Ilves–Tappara 3–4 (3–0, 0–3, 0–1)
1–0 Lukas Jasek (Ondrej Kos, Toni Utunen) | 1.43
2–0 Teemu Engberg (Erik Borg) | 5.02
3–0 Luke Henman (John Nyberg, Matic Török) | 11.26
3–1 Kristian Tanus (Jyrki Jokipakka, Joachim Blichfeld) YV | 24.49
3–2 Kasper Simontaival (Joni Tuulola, Julius Mattila) | 28.03
3–3 Jyrki Jokipakka (Juuso Nykänen) | 29.55
3–4 Daniel Brickley (Joachim Blichfeld, Joni Tuulola) | 43.54
Maalivahtien torjunnat:
Dominik Pavlát, Ilves 6 + 7 + 3 = 16
Christian Heljanko, Tappara 13 + 7 + 8 = 28
Yleisömäärä: 7 830
Tilastot: Liiga.fi

Haastattelut | Kuuntele Ilves+
Ilveksen kokoonpano
Ilves tänään! 🔥
🎟️ Osta liput: https://t.co/jJdrmvUHaw
🎙️ Kuuntele klo 17:00 alkaen: https://t.co/ptPeFP3oWS#Ilves #Liiga pic.twitter.com/Gq1mNxnmng— Ilves Hockey (@ilveshockey) April 27, 2026
Seuraava ottelu
Ilveksen kausi päättyy pronssiotteluun, joka pelataan Lappeenrannassa SaiPaa vastaan.






















