Mikko Heinämäki

Tapparan juhlavuoden kunniaksi Nokia Arenalla pelattu U20-sarjan ensimmäinen paikallisottelu päättyi Ilveksen riemukkaaseen voittoon voittomaalikilpailun jälkeen.
Eilen liigapelissä juhlitun Jiko Laitisen kokoonpanoonsa saaneen pikkuilvesten voitto oli harvinaista herkkua, sillä viime kausilla Tappara on ollut Ilvekselle lähes ylipääsemätön vastustaja.

Ottelu alkoi tasaisesti. Neljän minuutin pelin jälkeen pelasi Ilves huolimattomasti omalla puolustusalueella ja kun Jimi Kuivilakaan ilvesmaalissa ei saanut kiekkoa suljettua iski Vilho Vanhatalo ottelun avausmaalin. Lisää murheita ilvestaivaalle tuli pari minuuttia myöhemmin ajassa 06.35 kun Eemil Laurell komennettiin jäähylle hieman kyseenalaisen poikittaisen mailan seurauksena. Ilves kuitenkin selvitti tämän Kuivilan muutaman huipputorjunnan avustuksella. Hetki myöhemmin pääsi Ilves kokeilemaan ylivoimansa tehokkuutta muuta ruuti oli tällä kertaa vielä märkää. Tämän jälkeen ote oli lievästi Tapparalla, ja hieman hermostuneen oloisesti pelanneet pikkuilvekset eivät saaneet ihan parastaan irti. Ilves sai lopussa muutaman pitkän hyökkäyksen mutta tapparamaalilla pelannut William Gammals ei ollut yllätettävissä. Tappara sai vielä erän loppuun rangaistuksen joten kakkoserän Ilves pääsi aloittamaan ylivoimalla. Ensimmäiselle tauolle mentiin siis kuitenkin Tapparan 1-0 johdossa.

Toisen erän alun ylivoima oli Ilvekseltä jälleen tehotonta kiekonsiirtelyä mutta neljän minuutin pelin jälkeen kehitteli ketju Jakub Frolo- Jiko Laitinen – Eemil Laurell kaksikin erinomaista maalipaikkaa peräjälkeen mutta tällä kertaa ei onnikaan ollut Ilveksen puolella ja tapparamaali pysyi koskemattomana. Peli aaltoili tämän jälkeen ja molemmat maalivahdit hoitivat hommansa tyylikkäästi. Erän puolivälissä sai Leevi Pelkonen kiekon jo maaliviivalle asti mutta maalin asti se nytkään suostunut pomppimaan. Ajassa 34.49 sai Ilves ansaitsemansa tasoituksen kun Otto Kuitunen pelasi vetopaikan Matias Myllynniemelle jonka laukauksen Rasmus Rinne ohjasi taidokkaasti ohi Gammalsin. Tappara sai vielä kiekon maaliin erän viime sekunneilla mutta se hylättiin videotarkastuksen jälkeen täysin oikeutetusti korkealla mailalla tehtynä. Päätöserään mentiin tasalukemissa 1-1.

Kolmannen erän alussa karkasi Eemil Laurell ensin läpiajoon jonka Gammals komeasti torjui mutta vain hetkeä myöhemmin iski Emppu uudelleen ja nyt videotarkastus näytti että kiekko kävi maalissa ja Ilves siirtyi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Tämän jälkeen Ilves selvitti peräti kolme alivoimaa maalivahti Kuivilan johdolla ennen kuin ajassa 56.38 Tapparan Joonas Karvonen lähti oman maalin takaa kiertäen koko kentän läpi ja ampui yllättäen vielä kiekon maaliinkin ja näin oli peli jälleen tasan. Ilves sai vielä erän loppuun ylivoiman ja kiekko kävikin jälleen liki maaliviivalla mutta varsinaisen peliajan jälkeen taululla loisti tasalukemat 2-2.

Jatkoajalla Dan Harkimo oli yllättää Gammalsin vanhanaikaisella ja heti perään hukkasi Tappara läpiajonsa ja hyviä paikkoja siunaantui tämänkin jälkeen mutta lopulta ratkaisua haettiin pitkän kaavan mukaan voittomaalikilpailusta.

Voittomaalikilpailussa Tappara onnistui heti ensimmäisellä ampujalla mutta Dan Harkimo tasoitti pelin komealla harhautuksella ja näin päädyttiin viiden ampujan jälkeen äkkikuolemaratkaisuun. Jo ensimmäisessä parissa Jimi Kuivila torjui jälleen eleettömästi tapparayrityksen ja puolustaja Kalle Karttu ratkaisi ottelun Ilvekselle ammattimiehen elkein ja näin voitto kotiin lukemin 2-3 (vl).


Jälleen kerran erinomaisen ottelun pelannut ja voittomaalikisassa Tapparan lopullisesti masentanut maalivahti Jimi Kuivila oli luonnollisesti ottelun jälkeen tyytyväinen mies:

– Ensimmäinen maali oli ehkä vähän helppo, sen jälkeen kulki kyllä ihan hyvin. Voittomaalikisassa kun eka meni sisään niin päätin et enempää ei enää mene. Ei olla taidettu kyllä naapuria hetkeen voittakaan.

Kysymykseen siitä olisiko Kuivila valmis hyppäämään Areenan jäälle jo liigapelissäkin vaatimaton mies vastasi varsin diplomaattisesti :

– Ei mitään vastaan mutta ei mikään hoppukaan asian suhteen. Päivä kerrallaan.


Ilves U20 joukkueen kausi jatkuu seuraavaksi peräti neljällä vierasottelulla.
Ensimmäinen näistä pelataan ensi perjantaina 24.lokakuuta Jyväskylässä Jypiä vastaan. Ottelu alkaa klo 17 ja on katsottavissa Leijonat Tv palvelun kautta.

UUTISET